Lumen alta paljastuva jää on jalankulkijalle petollinen. Kuva: Pixabay

Liukastuneita potilaita ei ole vielä juuri päätynyt päivystykseen – pahin piikki vaanii kauniissa säässä

TAYsin päivystyksessä Acutassa ei ole vielä ollut ruuhkaa liukastumisonnettomuuksien takia.

TAYSin toimialuejohtaja Sally Järvelän mukaan liukastumisvammoja on hoidettu tänä talvena päivystyksessä jonkin verran, mutta ruuhkaa ei ole vielä ollut. Toistaiseksi liukastuneet ovat olleet lähinnä ikäihmisiä.

Liukastelijoissa on Järvelän mukaan havaittavissa jokavuotinen piikki, mutta se ajoittuu myöhemmälle kevään lauhtuvaan ja aurinkoiseen säähän. Järvelä kehottaakin noudattamaan erityistä varovaisuutta kelien lauhtuessa.

–  Kun lumen alta paljastuu jäätä, kipsejä saadaan alkaa laittaa liukuhihnalta, Järvelä sanoo.

Liikenneturvan teettämän kyselyn mukaan 40 prosenttia suomalaisista oli joutunut viimeisen vuoden aikana vaaratilanteeseen liikenteessä käveltyään keliin nähden liian liukkailla kengillä. Keskittymisen herpaantuminen esimerkiksi puhelimen käytöstä oli toinen suuri liukastumisen riskitekijä.

Parhaillaan käynnissä oleva Pysy pystyssä -kampanja muistuttaa, että asianmukaisilla kengillä ja kävelemiseen keskittymällä jokainen voi ehkäistä kaatumista.