Vapaaehtoistoiminnassa korostuu monensuuntainen kotoutuminen (kuva: Suvi Niemelä)..

Uusia vapaaehtoisia haetaan maahanmuuttajien kotoutumisen tueksi – ”Monenlaisia rooleja löytyy”

Kotoutumiseen liittyvän vapaaehtoistyön laajuus riippuu siitä, kuinka hyvin onnistutaan rekrytoimaan vapaaehtoisia.

Suomen Pakolaisapu ry etsii Tampereelle uusia vapaaehtoisia maahanmuuttajien ja pakolaisten kotoutumistyöhön sekä globaalikasvattajiksi. Kahden päivän mittainen koulutus kotoutumistyön vapaaehtoisille järjestetään 2.–3.2. ja globaalikasvattajille 16. –17.2. Helsingissä.

Koulutuksessa perehdytään vapaaehtoistyön tavoitteisiin ja arvoihin, pakolaisuuteen maailmalla ja Suomessa, kotoutumiseen, kulttuurienväliseen vuorovaikutukseen sekä ryhmänohjaukseen.

Tampereella järjestetään esimerkiksi Kaupin vastaanottokeskuksesta vierailuja erilaisiin lähiympäristön kohteisiin. Lisäksi syksystä alkaen on järjestetty Puhutaan-ryhmä, jossa harjoitellaan suomen kieltä.

– Toimintaa on sen verran kuin on vapaaehtoisia, kertoo järjestön vapaaehtoistoiminnan asiantuntija Suvi Niemelä.

Apua tarjotaan ihmisille, jotka ovat paenneet kotimaastaan konfliktia tai vainoa tai tulleet Suomeen esimerkiksi perhe- tai työsiteen takia.

Vapaaehtoinen tukee suomen kielen, yhteiskuntatietojen ja -taitojen vahvistamisessa sekä järjestää kohtaamisia.

Fakta

Suomen Pakolaisapu ry

  • Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka työskentelee pakolaisten ja muiden maahanmuuttajien hyväksi sekä kotimaassa että ulkomailla.
  • Vapaaehtoistyöntekijöitä järjestössä on noin 200.
  • Toiminnan rahoittajana toimivat Ulkoministeriö sekä Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA). Rahoituksesta lahjoituksina saadaan 11 prosenttia.
  • Lähde: Suomen Pakolaisapu ry

Vapaaehtoistyön hyödyt ovat molemminpuoliset

Globaalikasvattajana vuoden toiminut Sharon Michelsson kertoo vapaaehtoiskokemuksensa olleen valtaosin myönteinen.

– Käyn vierailuilla ala- ja yläkouluissa jakamassa tietoa esimerkiksi pakolaisuudesta. Yläasteella kiinnostusta on vähemmän, mutta toisaalta jotkut ovat aktiivisia ja tietävät aiheesta enemmän kuin minä.

Vapaaehtoistoiminnassa korostuu monensuuntainen kotoutuminen. Työ vaatii oppimista kaikilta.

– Myös oma ajatusmaailma on muuttunut, kun on saanut uutta tietoa, Michelsson toteaa.

Niemelä kertoo monen vapaaehtoisen ymmärtävän uudella tavalla, millaista on olla maahanmuuttajana tai turvapaikanhakijana Suomessa. Vapaaehtoisuus opettaa myös heittäytymistä ja ongelmanratkaisua.

– Vapaaehtoistyö sopii kaikille, sillä monenlaisia rooleja löytyy.