Sisältösekaannuksen selviytymisopas auttaa tunnistamaan harhaanjohtavan sisällön.

Sisältösekaannuksen selviytymisopas taistelee harhaanjohtavaa tietoa vastaan – tavoitteena auttaa medialukutaidon kehittämisessä

Mediankäyttäjät ovat jatkuvasti alttiina vaikuttamispyrkimyksille. Ainoat uhat eivät ole valeuutiset ja propaganda.

Tänään julkaistu sisältösekaannuksen selviytymisopas auttaa erottamaan oikean tiedon väärästä. Oppaan ovat toteuttaneet yhteistyössä Tampereen yliopiston tutkimuskeskus COMET ja Aalto-yliopisto. Vaikka medialukutaidosta puhutaan yleensä lasten ja nuorten yhteydessä, opas on suunnattu aikuisille, kertoo tutkija Elina Noppari COMET-tutkimuskeskuksesta.

– Monet yliarvioivat oman kykynsä tunnistaa harhaanjohtavia mediasisältöjä.

Sisältösekaannus on ilmiö, jossa uutiselta vaikuttava sisältö paljastuu mainonnaksi, henkilöhaastattelu puolueelliseksi julkaisuksi tai tiedeartikkeli valeuutiseksi. Harhaanjohtaminen ei siis aina ole avointa valehtelua tai propagandaa. Sisältösekaannus hämmentää ja voi aiheuttaa epäluottamusta kaikenlaisiin sisältöihin.

Sisältösekaannuksen selviytymisopas on tuotettu Media-alan tutkimussäätiön rahoittamassa tutkimushankkeessa, jossa tarkasteltiin sitä, miten mediankäyttäjät arvioivat erilaisten mediatekstien luotettavuutta.