Radio Moreenin sähkeet 4.12.2018 kello 15

Tampereen yliopistossa on kehitetty vaihtoehtoja eläinkokeille jo kymmenen vuotta. Suomen ainoa vaihtoehtomenetelmäkeskus eläinkokeille kehittää ihmissolupohjaisia testimalleja muun muassa perustutkimuksen ja sovelletun tutkimuksen sekä lääkekehityksen tarpeisiin. Testimallien kehitystyön lisäksi keskuksessa on testaus- ja tutkimuspalvelua. Keskus sijaitsee Tampereen yliopistossa lääketieteen ja biotieteiden tiedekunnassa.

***

Tänään liputetaan suomalaisen demokratian kunniaksi. Tasan sata vuotta sitten joulukuussa 1918 Suomessa järjestettiin ensimmäiset kunnallisvaalit, joissa oli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Tämänpäiväinen liputus on järjestetty sisäministeri Kai Mykkäsen aloitteesta. Sisäministeriö suosittelee liputusta. Liputus alkoi kello kahdeksan ja päättyy kello kuusitoista.

***

Liukkaat tiet ja lumisade ovat aiheuttaneet peltikolareita ja rannemurtumia Pirkanmaalla, kertoo Aamulehti. Maanantai-iltapäivän ja -illan aikana liikenneonnettomuuksia tapahtui muun muassa Pirkkalassa ja Kangasalla. Myös jalkakäytävät ovat olleet liukkaita, ja Acutan apulaisylilääkärin mukaan päivystyksessä on ollut hoidettavana poikkeuksellisen paljon rannemurtumia.

***

Kilpailu- ja kuluttajavirasto esittää yli neljän miljoonan euron kartellisakkoja kahdelle eristevalmistajalle. Viraston mukaan kartelli sopi vuosina 2013 ja 2014 esimerkiksi rakennusten lämpöeristeenä käytettävien eristeiden hinnankorotuksesta. Kartelli oli koko Suomen laajuinen. Kartelliin kuului yhteensä kolme eristeyhtiötä. Yksi yhtiöistä vapautettiin sakoista, sillä se antoi kartellin ilmi Kilpailu- ja kuluttajavirastolle.

***

Kansainvälinen kasvuyritystapahtuma Slush alkoi tänään Helsingissä. Tapahtuman tarkoituksena on kerätä yrittäjät ja sijoittajat saman katon alle. Slush kertoi aiemmin tänään perustavansa Slush Academyn eli kasvuyrittäjyyteen valmentavan koulutusohjelman. Slushin odotetaan houkuttelevan Helsingin Messukeskukseen 20-tuhatta kävijää 130 maasta. Tapahtuma kestää huomiseen asti. Slush järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2008.