Tammelan alakoulun viidesluokkalaiset Aada (vas.) Lotta ja Venla käyttävät teknologiaa muun muassa esitelmien tekemiseen.

Tammelan alakoulussa puolustetaan oppimissovelluksia – opettajien koulutukseen sen sijaan kaivataan parannusta

Suomalaisen koululaitoksen taso on ainakin viime vuosien PISA tulosten mukaan laskenut. Helsingin Sanomat uutisoi ennakkoon tutkimuksesta, jonka mukaan yksi syy tähän olisi teknologian lisääntyminen kouluissa. Tampereen Tammelassa oppimissovelluksiin suhtaudutaan positiivisemmin.

Tammelan koulussa viidennettä luokkaa käyvät Lotta, Venla ja Aada kertovat, että koulussa käytetään esimerkiksi Kahoot! -visailusovellusta, Oppilaan maailmaa ja perinteisempää PowerPointtia.

Tyttöjen mielestä sovellusten käyttö on kivaa vaihtelua.

– On paljon kätevämpää, että kirjaesitelmä äänitettiin ja muutettiin QR-koodiksi. Sitten me kierrettiin koulua ja etsittiin muiden koodeja. On se mukavampaa kuin istua luokassa, Venla kertoo.

Myös tyttöjen opettaja Outi Lindberg pitää sovelluksia hyvänä opetuksen lisänä. Hän kokee niiden kasvattavan oppilaiden motivaatiota.

– Ei missään nimessä ole tarkoitus, että teknologiaa käytetään joka tunti, ei välttämättä edes joka päivä. Välillä ne ovat kuitenkin todella hyvä lisä, niistä on tehty niin mielenkiintoisia lapsille, Lindberg kertoo.

Opettajien koulutukseen sovellusten käytöstä Lindberg kuitenkin toivoo parannusta.

– Koulutus on hoidettu todella huonosti. Joutuu olemaan itse jatkuvasti hereillä ja pelottaa, että tippuu kärryiltä. Onneksi oppilaat osaavat välillä paremmin kuin opettaja.

Aika ruudun ääressä vaihtelee

Venla, Lotta ja Aada käyttävät koulussa pääasiassa tietokonetta tai tablettia.Välillä otetaan esiin myös oppilaiden omat älypuhelimet.

Lindberg kertoo, ettei Tammelan koulussa ole kaikille omia laitteita, vaan ne pitää varata tietylle luokalle etukäteen.

Se, miten paljon ruutua päivässä tuijotetaan riippuu päivän aikana opetetuista aineista.

– Joskus käytetään parikin tuntia, kun taas joinain päivinä ei ollenkaan, Aada sanoo.

Tammelassa teknologiaa käyetetään esimerkiksi geometrian tehtävien ja esitelmien tekemiseen tai  vieraan kielen sanojen oppimiseen.