Hiusstylisti Jari Lakka teki työnhakijoille kampauksia. Jie Zhao odotti kuvausten alkamista.

Tuunauspajassa hiottiin ansioluetteloita hiusstylistin avulla – työnhakijat kokevat muista erottumisen vaikeaksi

CV:ssä on tärkeää tuoda oma osaaminen selkeästi esille. Visuaalisuuden avulla ansioluettelosta voi kuitenkin tehdä mieleenpainuvan.

Tampereen kaupungin työllisyyspalveluiden järjestämä CV:n tuunauspaja täyttyi keskiviikkona osallistujista toista kertaa peräkkäin. Kaupungin työllisyyskokeilussa tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran kesällä ja toisen kerran nyt.

FAKTA

CV-tuunauspaja

  • Järjestettiin toista kertaa.
  • Kurssille mahtui mukaan 60 henkilöä.
  • Osallistujat opettelivat CV:n perusteita tai visuaalista ilmettä.
  • Valmiita CV:itä esitettiin työntekijöitä tarvitseville yrityksille.
  • Piilotyöpaikkoja pääsi katsomaan yrityskoordinaattorin kanssa.

Tuunauspajan tarkoituksena on auttaa ihmisiä muokkaamaan ansioluetteloitaan siten, että ne erottuisivat muista hakemuksista ja olisivat mahdollisimman myyviä.

Tapahtumassa mukana ovat hiusstylisti, meikkaaja, ammattivalokuvaaja sekä työnhaunohjaajia, jotka kaikki auttavat CV:n tekemisessä. Valmiit ansioluettelot myös esitellään työntekijöitä tarvitseville yrityksille. Tavoitteena on tehdä CV:stä mahdollisimman helposti luettava ja selkeä.

 

Jie Zhao osallistui tuunauspajaan, sillä hän halusi parantaa CV:tään.

Tuunauspajasta haettiin apua hakurumbaan

Pajaan osallistunut Jie Zhao on asunut Suomessa kaksi ja puoli vuotta. Sinä aikana hän on tehnyt monia työhakemuksia ja käynyt useissa haastatteluissa. Suomea Zhao on opetellut puolitoista vuotta. Zhao päätti osallistua CV-tuunauspajaan, sillä töitä ei ole löytynyt yrityksistä huolimatta.

– Koen työnhaun haastavaksi. Olen hakenut töitä useasti enkä enää edes muista tarkkaa lukua.

Toinen tuunauspajaan osallistunut Marjo Kiiveri kokee, että kilpailusta on tullut paljon kovempaa. Erottuakseen muista pitää osata markkinoida itseään hyvin.

– Tuntuu, että massasta on vaikea erottautua, kun hakijoita on niin paljon.

Kiiverillä on ollut aiemmin tuuria työpaikan saamisessa, eikä työpaikkoja ole tarvinnut pahemmin hakea. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Kiiveri on työttömänä pidemmän aikaa.

– Nyt tuntuu, että joudun laittamaan aikamoisen määrän hakemuksia, ennen kuin jonnekin pääsen.

Petra Viitaniemi kuvasi tuunauspajaan osallistuneita. Jie Zhao valitsi kuvaa ansioluetteloonsa.

Houkuttelevalla CV:llä voi erottua muista hakijoista

Tampereen työllisyyspalveluiden yrityskoordinaattorin Sari Korjun mukaan rekrytoijat tekevät nopeasti päätöksen siitä, mitä hakemusta he haluavat katsoa tarkemmin. Tällöin hakemuksen visuaalisuudella on merkitystä.

–Totta kai sisältö on tärkein, mutta kuvalla voi erottautua muista hakijoista ja jäädä rekrytoijalle helpommin mieleen. Tarkoituksena ei ole niinkään saada kauniita kuvia, vaan ammattimaisia ja siistejä, Korju selventää.

Korju muistuttaa, että suurin osa työpaikoista on niin sanottuja piilotyöpaikkoja. Tämä tarkoittaa sitä, että yritykset eivät laita ilmoituksia julkisiksi, jolloin työnhakijan on oltava itse aktiivinen. Tällöin työnhakijan kannattaakin soittaa suoraan työnantajalle.

Kuten monet muut, myös Jie Zhao kokee työnhaun haastavaksi.

Zhao ei ole aiemmin osallistunut työnhakua auttavaan tapahtumaan, mutta uskoo sen olevan hyödyksi. Hän päätti osallistua tuunauspajaan, jotta saisi CV:stä houkuttelevamman.

– Minulla on CV jo valmiina, mutta haluaisin muokata siitä paremman. On todella mukavaa, kun kolme työntekijää auttaa minua, Zhao nauraa kampaajan oikoessa viimeisiä hiussuortuvia.

Kuvausta varten hiusstylisti teki Jie Zhaolle kampauksen.