Radio Moreenin sähkeet 29.11.2018 kello 15

Aamulehti vähentää työntekijöitään. Yt-neuvottelujen tuloksena työ vähenee yhdellätoista henkilötyövuodella. Vastalauseena henkilöstö marssi tänään ulos toimituksesta. Kuudelle henkilölle löytyi uusi tehtävä uudelleensijoituksen tai toimenkuvamuutoksen avulla. Alma Media Oy:n palveluksessa on noin 300 henkilöä. Neuvottelujen alussa ilmoitettu enimmäisvähennys oli 17 henkilötyövuotta.

***
Naalin kanta on saatu nousuun Pohjoismaissa, mutta ilmastonmuutos uhkaa lajin tulevaisuutta.
Äärimmäisen uhanalaisen naalin suojelutyö on tuottanut tulosta Suomen naapurimaissa ja metsähallituksen ylitarkastaja Tuomo Ollila uskoo naalin pesivän lähivuosina myös Suomessa.
Ollila kuitenkin sanoo arktisella alueella elävän lajin tulevaisuuden olevan synkkä, mikäli ilmastonmuutosta ei saada hillittyä.
Naali on Suomen uhanalaisin nisäkäs eikä se ole pesinyt maassamme yli kahteenkymmeneen vuoteen.

***
Lähisuhdeväkivallan uhreille tarkoitetun auttavan puhelimen kysyntä on suuri. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan ympärivuorokautiseen Nollapuhelimeen tuli viime vuonna yhteensä lähes kahdeksan tuhatta puhelua.
Myös turvakotia tarvitsevien määrä on kasvanut. THL:n mukaan turvakodeissa oli viime vuonna kaksikymmentäkolme prosenttia enemmän asiakkaita kuin edellisvuonna. Jopa satakolmekymmentä tuhatta suomalaista kokee väkivaltaa parisuhteessaan.

***
Yrityksille maksetut suorat tuet kasvoivat viime vuonna viisi prosenttia edellisvuoteen verrattuna, selviää Tilastokeskuksen julkaisemasta yritystukitilastosta.
Yritystuet kasvoivat erityisesti metsäteollisuudessa ja rakennusalalla. Metsäteollisuudessa tuet kasvoivat reilut neljäkymmentä prosenttia ja rakennusalalla reilut kaksikymmentä prosenttia edellisvuodesta. Tukia maksettiin viime vuonna yhteensä neljäsataa kahdeksankymmentä kolme miljoonaa euroa.

***
Ensimmäinen suomalainen nanosatelliitti on laukaistu avaruuteen tänä aamuna Intiassa.
Espoossa rakennettu Reaktor Hello World piensatelliitti kantaa kameraa, jolla voidaan seurata esimerkiksi hiilinielujen kehitystä ja peltojen lannoitustilannetta. Vastaava avaruusteknologia on tulevaisuudessa hyödyllistä maataloudelle.