Stefani Urmas korostaa, että tulevaisuuden toimittajan tulee olla median moniosaaja.

Stefani Urmaksesta piti tulla insinööri, mutta toisin kävi – Ylen uusi visuaalinen päällikkö haki inspiraatiota Atlantin takaa

Stefani Urmas on ensimmäinen uutis- ja ajankohtaistoiminnan visuaalinen päällikkö Ylen historiassa. Hän haluaa yhdistää dataa ja tarinankerrontaa entistä enemmän.

Lukiossa Stefani Urmas, 38, haaveili insinöörin urasta. Suunta kuitenkin muuttui Suupohjan Sanomien parin päivän pituisen työharjoittelun jälkeen. Pitkä matematiikka ja fysiikka vaihtuivat median ja yhteiskunnan pyörteisiin.


FAKTA

Stefani Urmas

  • Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan visuaalinen päällikkö elokuusta 2018 lähtien.
  • Työskennellyt pitkään Aamulehdessä ja Alma Mediassa, sekä ympäri Suomea kesätoimittajana.
  • Opiskellut Vaasan, Tampereen ja Etelä-Kalifornian yliopistoissa.
  • Palkittu monissa lehtien design-kilpailuissa.
  • Vapaa-ajallaan harrastaa aktiivisesti kilpapyöräilyä sen eri muodoissa, soittaa rumpuja ja valokuvaa.

– Se insinöörihenkisyys on jollain tavalla aina säilynyt mukana. Olen opinnoissa ja työelämässä mennyt vahvasti kohti monimediaa ja teknologiaa, hän sanoo

Urmas on tehnyt monipuolisen uran ja edennyt kirjoittavasta toimittajasta ulkoasuvastaavaksi. Parhaat muistot vuosien varrelta koskevat suuria visuaalisen puolen projekteja, joissa hän on saanut luoda uutta ja rikkoa perinteisiä kaavoja.
Erityisesti mieleen on jäänyt Aamulehden tabloid-uudistus, jota Urmas oli johtamassa. Lopputulos palkittiin Society for News Design Scandinavia -kilpailussa Skandinavian parhaaksi ulkoasuksi.

Elokuussa hän aloitti Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan visuaalisena päällikkönä. Ylellä ei aiemmin ole ollut vastaavaa tehtävää. Urmaksella on siis historiallinen tilaisuus vaikuttaa ulkoasun tulevaisuuteen.

Uusia haasteita Yleltä

Urmas haluaa jatkuvasti kehittyä ja kehittää. Lähes 20:n media-alalla vietetyn vuoden jälkeen oli aika palata koulun penkille.

Hän lähti vuodeksi Etelä-Kalifornian USC Annenberg -yliopistoon opiskelemaan journalismin maisteriohjelmaan. USC Annenberg on maailman johtavia toimittajakoulutuksia. Urmas halusi lähteä katsomaan, missä median trendit syntyvät.

– Nuorena Vaasan yliopistossa opiskelin muun muassa multimediaa ja koodausta, mutta päädyin vuosiksi sanomalehteen. Halusin palata niiden asioiden äärelle ja nähdä, mitä digipuolella nyt tapahtuu.

Opintojen aikana hän huomasi Ylen hakevan visuaalista päällikköä.

– Mietin, että miksei tässä samalla tekisi vielä isompaa elämänmuutosta, kun on kytkin noussut tänne asti.

Nyt hänellä on takanaan muutama kuukausi uusissa tehtävissä. Urmas linjaa Ylen tyyliä ja haluaa lisätä visuaalista ajattelua. Hänen vastuualueeseensa kuuluu koko uutis- ja ajankohtaispuoli, joten töitä tehdään niin urheilun kuin asiaohjelmienkin parissa. Nyt tavoitteena on yhtenäistää Ylen visuaalisuutta ja parantaa sen tunnistettavuutta.

– On ollut hienoa kohdata ihmisiä ja haasteita täällä, ja on mahtavaa päästä muotoilemaan uutta roolia.

Monipuolinen tarinankerronta yhä tärkeämpää

Yhdysvalloissa viettämänsä vuoden aikana Stefani Urmas pystyi havainnoimaan ulkopuolelta suomalaisen journalismin ja visuaalisuuden tilaa, ja totesi niiden olevan maailmanluokkaa. Erityisesti suomalaisen median riippumattomuus aukesi hänelle kunnolla vasta, kun hän todisti amerikkalaisten mediatalojen puolueellisuutta.

– Suomalaiset toimittajat saavat olla ylpeitä itsestään. Suomessa journalismi edistää keskustelua ja toimii ikään kuin yhteiskunnan liimana. Välillä oli jännittävää seurata amerikkalaisten ääripäiden väittelyä.

Urmas toteaa, että visuaalisessa journalismissa suomalaisilla on vielä opittavaa. Datan ja infografiikan merkitys tarinankerronnassa korostuu, ja siinä ollaan maailmalla edellä. Kurottava kuilu ei ole kuitenkaan suuri. Suomessa on Urmaksen mukaan laajasti osaamista ja hyvää näkemystä. Hänen mukaansa visualisoinnin resurssitkin kasvavat jatkuvasti.

Urmas muistuttaa, että journalistiset jutut ovat tuotteita siinä missä kaupan tavaratkin. Niitä voi jatkuvasti kehittää ja brändätä. Sisältöjä kohdennetaan entistä enemmän yksittäisille henkilöille isojen massojen sijaan.

Hän kuvailee amerikkalaisten olevan lähes työnarkomaaneja. Heiltä voi kuitenkin ottaa mallia jatkuvaan menestyksen ja oppimisen haluun.
Urmaksen mukaan Suomessakin journalistin tulee olla monipuolinen osaaja.

– Toimittaja ei enää voi keskittyä vain yhteen asiaan. Jokaisen olisi hyvä osata kirjoittamisen lisäksi edes hieman koodata, kuvata ja taittaa.