Radio Moreenin sähkeet 16.11.2018 kello 16

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mielestä Suomeen tarvitaan myös vanhusasiavaltuutettu.

Kurttilan mukaan lapsien oikeuksia ja hyvinvointia on edistetty lapsiasiavaltuutetun viralla ja hän näkee vanhusväestön asioissa paljon samoja teemoja. Kurttilan mukaan molemmat väestöryhmät ovat riippuvaisia yhteiskunnan tarjoamasta tuesta.

Viime vuosina eri puolueet ja järjestöt ovat esittäneet vanhusten oikeuksia edistävän vanhusasiavaltuutetun viran perustamista.

***

Suomen väkiluvun ennustetaan kääntyvän laskuun vuonna 2035.

Tilastokeskuksen tuoreen väestöennusteen mukaan meneillään on jo kahdeksas vuosi, kun Suomen syntyvyys laskee. Kuolleisuus on syntyvyyttä suurempaa jo kolmatta vuotta peräkkäin ja Suomessa on nyt vähiten nuoria yli sataan vuoteen.

Ennusteen mukaan maahanmuutto ylläpitää väkiluvun kasvua vuoteen 2035 asti.

***

Tampereella hylätään satoja polkupyöriä joka vuosi.

Kaupunki kuljettaa hylättyjä pyöriä varastolleen, mistä ne viedään romutettavaksi. Moreenimedian haastattelema Tampereen Infran työmaapäällikkö Kari Pitkänen sanoo, että osa romutettavista pyöristä on täysin hyväkuntoisia.

Täyttyneillä yleisillä pyörätelineillä lojuviin pyöriin asetetaan lappuja, joissa omistajaa varoitetaan siirrosta.

Aiheesta lisää Moreenimedian nettisivuilla.

***

Tampereen keskusta-alueen liikennejärjestelyihin tulee viikonlopun jälkeen muutoksia.

Viinikankadun alta kulkeva kevyen liikenteen yhteys otetaan käyttöön maanantaina. Samalla Iidesrannan ja Viinikankadun liikennevalo-ohjatut suojatiet poistuvat käytöstä.

Myös Sammonaukion liikennejärjestelyihin tulee muutoksia.

Aukion nykyinen kiertoliittymä poistetaan ja autoliikennettä ohjataan jatkossa liikennevaloilla.

***

Suomen ylioppilaskuntien liitto kokoustaa tulevana viikonloppuna Espoon Otaniemessä. Kokouksessa pohditaan keinoja, joilla pystytään takaamaan laadukas koulutus myös tuleville sukupolville.

Kokoukseen osallistuu liiton opiskelija-aktiiveja ympäri maan.

Viikonlopun aikana valitaan myös ylioppilaskuntien liiton vuoden 2019 hallitus.