Laura Kähkölän uutisanalyysi: Kohtuuhintaisen kämpän kaipuu yhdistää yhdysvaltalaista kongressiedustajaa ja suomalaista opiskelijaa

Yhdysvaltain välivaaleissa kongressiin valittiin 29-vuotias, työläistaustainen Alexandria Ocasio-Cortez. Baarimikkona ennen valintaansa työskennellyt Ocasio-Cortez aiheutti myrskyn kertomalla valintansa jälkeen The New York Timesille, ettei pysty maksamaan vuokraansa Washingtonissa ennen ensimmäistä palkkapäivää.

Siirretään Ocasio-Cortez tälle mantereelle ja kuvitellaan, että hän on Antero Okkonen-Korpela, joka työskentelee pienellä palkalla pyhäjokelaisessa juottolassa saadessaan tiedon, että pääsee aloittamaan opiskelut keväällä Helsingissä.

Tulevan opiskelijan ja yhdysvaltalaisen kongressiedustajan asumisjärjestelyihin liittyvät ongelmat ovat samoja, vaikka välissä on valtameri ja 7 000 kilometriä.

Suomen suurimmissa kaupungeissa opiskelijoiden suosimien pienten asuntojen vuokrat ovat maan korkeimmat. Helsingissä alle 30-neliöisestä yksiöstä saa Oikotien vuokra-asuntotarjonnan mukaan maksaa 630–966 euroa kuukaudessa. Tampereella vastaavan kokoisen yksiön kuukausivuokra on 490–660 euroa.

Helpotusta tilanteeseen ei ole näkyvissä. Tilastokeskuksen mukaan vuokrat nousivat tänä vuonna 2,4 prosenttia koko maassa.

Kalliin asumisen ongelmaan on pyritty vastaamaan opiskelija-asuntosäätiöiden kautta tarjottavilla edullisemmilla asunnoilla. Matalapalkka-aloilla työskenteleville on tarjolla asuinalueen keskihintaa edullisempaa asumista Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen rahoittamissa Ara-asunnoissa.

Erityisesti Helsingissä tuettuja asuntoja on tarjolla vähemmän kuin niitä tarvitsevia. Osa päätyy tavoittelemaan asuntoa vapailta markkinoilta yhdessä rahakkaampien muuttajien kanssa. Pienituloiselle hankaluuksia aiheuttavat takuuvuokrat, jotka vastaavat yleensä kahden kuukauden vuokraa. Ensimmäisen kuukauden asumismenot 650 euron vuokrakämpässä voivat siis olla lähes 2 000 euroa.

Osa asuntomarkkinoiden asiantuntijoista haluaisi nostaa Ara-rahoituksella tuettavien asuntojen osuutta rakentamisesta. Näin tuotettaisiin enemmän kohtuuhintaisia asuntoja. Osa asiantuntijoista taas näkee tuettuun rakentamiseen panostamisen ongelmalliseksi. Aalto-yliopiston kaupunkitaloustieteen apulaisprofessori Tuukka Saarimaa kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä, että nykyisellä järjestelmällä kohtuuhintaiseen asumiseen investoitu raha hyödyttää vain tuetun asunnon käsiinsä saanutta. Suuri osa avun tarpeessa olevista jää ilman.

Mitä vaihtoehtoja Pyhäjoelta muuttavalla Okkonen-Korpelalla on, jos Helsinkiin pitää päästä asettumaan ilman säästöjä jo kuluvan vuoden lopussa? Hän voi kulkea töihin tai kouluun Helsinkiin 33 kilometrin päästä Nurmijärveltä, josta yksiön saa 450 euron kuukausivuokralla. Mikäli Okkonen-Korpela haluaa asettua ydinkeskustaan, on kimppa-asuminen hyvä vaihtoehto. Arvoalueella Ullanlinnassa sijaitsevasta jugend-talosta saa 97-neliöisen kolmion 1 690 euron kuukausivuokralla. Kahden kämppiksen kanssa jaettuna Okkonen-Korpela maksaisi asumisesta 560 euroa kuukaudessa.

Suomalaiset ovat EU:n tilastoissa yksin asuvaa kansaa, eikä kimppa-asuminen ole monen mielessä vaihtoehto. Nyt kaupunkeihin haluavilla ei ole aikaa odotella asuntomarkkinoiden muutosta. Heidän pitää yrittää suhtautua asumiseen avarakatseisemmin. Mallia voi ottaa tiiviisti asutuista miljoonakaupungeista rapakon takaa, esimerkiksi Ocasio-Cortezin nykyisestä kotikaupungista New Yorkista.

OIKAISU 16.11: Asiantuntijan titteliä on tarkennettu.