Sosiologi Jan Wickmanin mukaan miesten välinen kosketus on sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin ennen.

Miehet elävät yhä kirjoittamattomien sääntöjen puristuksissa – asiantuntijat kertovat, miksi koskettaminen sallitaan niin harvoin

Suomalaisen miehen ei sovi olla hellä toista miestä kohtaan. Etenkin koskettamista pelätään leimautumisen pelossa. Kolme asiantuntijaa kertovat, miksi koskettaminen pelottaa edelleen.

Ohut. Sellaiseksi kulttuuriantropologi Taina Kinnunen kuvailee suomalaista kosketuskulttuuria. Kulttuureissa, joissa kosketus on merkittävämpi osa arkista kommunikointia, puhutaan monista eri kosketuksen sävyistä. Kosketuksella voidaan viestiä erilaisia asioita, kuten kiinnittää toiseen huomiota, lohduttaa tai rohkaista.

– Suomessa puolestaan mietitään, pitäisikö tässä nyt kätellä, halata vai olla koskematta lainkaan.

Etenkin miehet miettivät, milloin on sopivaa koskettaa.

Kinnunen on kirjoittanut aiheesta kirjan Vahvat yksin, heikot sylityksin, joka pyrkii hahmottelemaan suomalaista kosketuskulttuuria. Suurin osa kirjassa käytetyistä kosketuselämänkerroista on kuitenkin naisten käsialaa.

Teatteriohjaaja Eino Saari liikuttui Kinnusen kirjasta, mutta jäi pohtimaan, miksi miehet vaikenevat aiheesta. Saari haastatteli 150 tunnin edestä eri ikäisiä suomalaisia miehiä ja asiantuntijoita ja etsi teemoja sille, miksi suomalaisen miehen on vaikea koskettaa. Tämän pohjalta syntyi Kajaanin kaupunginteatterissa menestynyt näytelmä Miehen kosketus.

Mitä Saari sitten löysi? Ahtaat maskuliiniset normit, jotka korostuvat erityisesti koulumaailmassa tai aikuisiän miesporukoissa. Homofobiaa, pettymysten sietämisen vaikeutta ja yksin pärjäämisen kulttuuria.

– Miehet kantavat mukanaan sukupolvilta toisille siirtyneitä emotionaalisia taakkoja ja käyttäytymismalleja. Monilla isä tai isähahmo on ollut henkisesti tai emotionaalisesti poissaoleva.

Miesten halaus ei ole kaikille enää epäilyttävää koskettamista. Nuoremmille sukupolville se voi olla tapa tervehtiä.

Sallittu koskettaminen

Tietyillä areenoilla koskettaminen on kuitenkin sallittua. Miestutkimukseen erikoistuneen sosiologin Jan Wickmanin mukaan urheilu on näistä kirkkain esimerkki.

– Urheilussa ollaan niin turvallisen maskuliinisia. Urheilijamies on tosi miehen perikuva. Joukkuetovereita voidaan läpsiä takapuolille tai suudella voiton riemuissa – eikä kenelläkään ole epäilystäkään siitä, että katsojien edessä tehtäisiin jotain kiellettyä.

Wickmanin mukaan heteronormatiivisessa kulttuurissamme pelätään edelleen etenkin miehen homoeroottista kosketusta. Leimautuminen homoksi pelottaa. Miehen tulee olla vahva, heikkoutta ei saa näyttää ja esimerkiksi juuri homous nähdään usein heikkoutena. Vahvoja tunteita osoitettaessa on riski ilmetä heikkona ja menettää asemansa miehenä.

Koskettaminen on silti miehille sallitumpaa kuin ennen. Wickmanin mukaan vielä muutama vuosikymmen sitten halaus onnittelun merkeissä ei ollut kovin yleistä. Henkilökohtaisen kiintymyksen osoittamista toista miestä kohtaan tulee silti varoa, jottei sitä tulkita virheellisesti rakkaudeksi.

– On soveliasta olla ylpeä toisen saavutuksesta tai tekemisestä, mutta sitä ei nähdä hyvänä, että osoitetaan kiintymystä siihen itse henkilöön fyysisesti.

Aina likainen kosketus

Miehet eivät ole ainoita, jotka pelkäävät omaa kosketustaan. Sitä pelätään myös ihan yhteiskunnallisella tasolla. Taina Kinnusen mukaan miehen kosketus nähdään lähtökohtaisesti aina hyvin likaisena ja vaarallisena ja naisen taas puhtaana. Esimerkiksi miespuolisilta opettajilta tai sairaanhoitajilta kielletään ammatissaan koskettaminen usein kokonaan epäilyjen välttämiseksi.

– Viime vuosina seksuaalinen häirintä ja väkivalta ovat nousseet paljon esiin, mikä on äärimmäisen tärkeä asia. Mutta samalla siinä keskustelussa hyväntahtoiseen koskettamiseen on sekoitettu väkivaltainen ja loukkaava kosketus, mikä on kammottavaa.

Pinnan alla kytee

Kinnunen, Wickman ja Saari ovat kaikki samoilla linjoilla, että Suomessa vallitsee edelleen tunteita hillitsevän, rationaalisen ja kovan miehen ihanne. Miehen ei sovi herkistellä muualla kuin puolisonsa kanssa, suljettujen ovien takana – tai yhteisesti riemuiten jotain suurta ja hienoa, kuten jääkiekkomaalia.

Stereotyyppisestä Jörö-Jukasta ollaan kuitenkin hitaasti pääsemässä eroon. Saari nostaa esiin nykyisät, jotka harvoin pääsivät leiväntuojaisänsä syliin, mutta jotka siitä huolimatta jaksavat olla omalle perheelleen helliä.

– Elämme ylipäänsä paljon rikkaammassa todellisuuksien kirjossa kuin nopeasti ajateltuna voisi kuvitella.

Miltä kosketuksen välttely tuntuu? Lue kommentti tästä.