Sosiaalisuus vetää väkeä pubivisoihin –“Tampere on Suomen kovimpia kisailukaupunkeja”

Tampereella järjestetään kymmenittäin pubivisoja joka viikko. Kilpailijoita houkuttelevat hyvä seura ja onnistumisen tunne.

Ravintola Teatterikulmassa visaa vetävä Risto Nevalainen on pitänyt pubivisaa jo kymmenen vuoden ajan. Tietokilpailut ovat kiinnostaneet häntä lapsesta saakka. Nevalaisen mukaan Tampere on yksi kovimmista visailukaupungeista.

– Yhtenä sunnuntaina voi käydä jopa viidessä eri visassa.

Teatterikulman kisaajat ovat usein vanhempaa väkeä ja joukkueissa on vakiintuneet kokoonpanot.  Nevalaisen mukaan visailu pitää aivot virkeänä ja voi ehkäistä dementiaa. Ravintolassa käy kilpailemassa myös Tero Kalliolevo, jolla on kansainvälistä tietovisamenestystä.

Pub Pikilinnassa Tammelassa pidetään yleistietovisaa, jossa käy myös nuoria. Työntekijä Joni Laurila ryhtyi visaisännäksi, kun Pikilinnassa haluttiin järjestää ohjelmaa sunnuntaille. Laurilan mukaan sunnuntait ovat ravintoloille yleensä hiljaisia päiviä, joten asiakkaita täytyy houkutella jollakin konstilla.