Radio Moreenin sähkeet 11.10.2018 kello 15

Yli 75 prosenttia kuuroista on kokenut työelämäsyrjintää, selviää Moreenimedian kyselyssä. Kyselyyn vastasi 38 kuuroa työntekijää. Moni työpaikka on jättänyt palkkaamatta kuuroja perusteettomasti. Kuurojen liiton työllisyyskoordinaattori Virpi Thurénin mukaan suomen kielen osaamista käytetään syynä olla palkkaamatta kuuroa. Työpaikoilla on mahdollisuus työolosuhteiden järjestelytukeen. Lisäksi kuuroilla on oikeus työelämätulkkaukseen.

***

Helsingin piispa Teemu Laajasalon omistaman yhtiön kirjanpitoon liittyvissä epäselvyyksissä on syytä epäillä rikosta. Poliisin tekemässä esitutkinnassa selvisi, että yhtiön tilinpäätökset on tehty aikanaan puutteellisella aineistolla. Asia siirtyy syyteharkintaan lokakuun aikana. Laajasalon luottokortti- ja matkalaskuihin liittyvissä epäselvyyksistä poliisi sen sijaan ei näe syytä epäillä rikosta. Helsingin poliisi on saanut useita tutkintapyyntöjä Laajasalon toimintaan liittyen.

***

Yksityinen norjalaisyritys NRC Group on ostanut VR:n tytäryhtiö VR Trackin. Yrityskauppojen myötä syntyy Pohjoismaiden suurin rautatieverkostoon keskittynyt yritys. Yhdistyminen ei yhtiön mukaan vaikuta suoraan Suomen rautatieliikenteeseen. Norjalaisyhtiön vuosittainen liikevaihto on yli 600 miljoonaa euroa.

***

Hurrikaani Michael on aiheuttanut mittavia tuhoja Floridan rannikolla. Michael on tuulennopeudeltaan voimakkain Floridan rannikolle iskenyt myrsky 26 kuuteen vuoteen. Michael eteni eilen maa-alueille neljännen kategorian hurrikaanina, mutta laantui tänä aamuna trooppiseksi myrskyksi. Ainakin yksi ihminen on kuollut ja yli 500 000 kotitaloutta on ilman sähköä.

***

Tänään järjestettävä Hämeenkadun Appro – opiskelijatapahtuma kerää Tampereelle 10 000 juhlijaa. Tapahtuma on loppuunmyyty. Happroissa kierretään Tampereen keskustan ravintoloita ja kerätään leimoja suorituskarttaan. Leimoja tienaa juomalla joko alkoholipitoisia tai alkoholittomia juomia. Kierrettyjen rastien määrän mukaan happroilija ansaitsee leikkimielisen tutkinnon. Happrojen jatkoja juhlitaan useassa tamperelaisessa yökerhossa. Tapahtuma järjestetään 36. kerran.