Radio Moreenin sähkeet 5.10.2018 kello 16.

Kansainvälisen rikospoliisilaitoksen, Interpolin, johtaja Meng Hongwei on kadonnut. Ranskan poliisi ilmoittaa aloittaneensa etsinnät Mengin löytämiseksi. Interpolin päämaja sijaitsee Ranskan Lyonissa, jossa myös Meng asuu. Katoamisesta ilmoitti Mengin vaimo. Meng on kiinan kansalainen, ja katosi syyskuussa ollessaan matkalla Kiinassa. Meng valittiin Interpolin johtajaksi marraskuussa 2016 ja hänen toimikautensa on määrä jatkua vuoteen 2020 saakka.

***

Nobelin rauhanpalkinto on jaettu tänään. Palkinto myönnettiin irakilais-aktivisti Nadia Muradille ja kongolaislääkäri Denis Mukwegelle. Molemmat palkinnonsaajat ovat työskennelleet seksuaalista väkivaltaa kärsineiden hyväksi. Murad joutui vuonna 2014 Isisin seksiorjaksi, ja on vapautumisensa jälkeen puhunut avoimesti kärsimyksistään. Mukwege on toiminut vuosikymmenten ajan lääkärinä maailman kriisialueilla. Tänä vuonna palkinnonsaajaksi oli ehdolla 331 henkilöä tai järjestöä.

***

Tampereen kaupunki hakee ELY-keskukselta muutosta jäälläajokieltoon. Muutoksen myötä jäällä saisi käyttää moottoriajoneuvoja latu-, luistelu ja kävelyreittien teossa ja kunnossapidossa sekä muissa huoltoajoissa. Muutoksen toivotaan tulevan voimaan jo tulevalla talvikaudella. Tampereen alueella moottoriajoneuvolla jäällä ajaminen on kielletty Hämeen läänihallituksen vuonna 1984 antamalla päätöksellä.

***

Viime heinäkuussa voimaan astunut taksilain uudistus on houkutellut taksit entistä enemmän keskusta-alueille. Vapaan liikkumisen ansiosta kuljettajat voivat ajaa nyt keskustassa, jossa asiakasmäärät ovat suuremmat. Uudistus aiheuttaa toisinaan ongelmia syrjäseutujen asiakkaille. Takseja on saatavilla keskustan ja kaupunkien ulkopuolella vähemmän.

***

Hoitoalan opiskelijat kohtaavat työharjoittelussa alentavaa ja epäasiallista kohtelua. Kielteisistä kokemuksista kertovat Moreenimedian haastattelemat opiskelijat sekä vuonna 2017 julkaistu tutkimus. Erityisesti ongelmia koettiin harjoittelijoiden ohjauksessa ja työyhteisön ilmapiirissä. Taysin harjoittelusta vastaava opetusylihoitaja Susanna Teuho ei näe ongelmia merkittävänä. Hänen mukaansa suurin osa harjoittelukokemuksista on myönteisiä.