Sykli-valopolkua oli tallaamassa kangasalalainen Jari Kaaja.

”Meidän metsäpolulla ei pyöräillä” – jokamiehenoikeuksien korostaminen huolestuttaa metsänomistajia

Jokamiehenoikeuksien viemistä Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon selvitetään parhaillaan. Asia on innostanut esimerkiksi Yleä tukemaan hanketta Mennään metsään -kampanjalla, joka kannustaa ihmisiä luonnossa liikkumiseen.

Fakta

Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luettelointi

  • Kansainvälisten luetteloiden avulla halutaan tuoda näkyvyyttä elävälle perinnölle eri puolilla maailmaa ja jakaa hyviä käytäntöjä maiden kesken.
  • Luettelossa on 450 arvokkaana pidettyä kohdetta yli 100 maasta.
  • Suomen latu jatkaa yhdessä muiden pohjoismaisten ulkoilujärjestöjen kanssa selvitystä jokamiehenoikeuksien viemisestä luetteloon.
  • Luettelossa ei ole vielä mitään Suomesta.
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt esittää luetteloon viemiseksi saunomista ja kaustislaista viulunsoittoa.

Lähde: Museovirasto

Kohdevalot saavat puiden oksat väreilemään. Punainen, sininen ja vihreä kehystävät sammalen peittämää kiveä. Tesoman Tohlopinrantaa koristaa tällä viikolla järjestetty Sykli-valopolku. Valaistuna metsä on kuin keijujen koti. Installaatio on osa Ylen Mennään metsään -kampanjaa.

Polkua on tallaamassa ulkoholistiksi ja metsän sekakäyttäjäksi itseään nimittävä kangasalalainen Jari Kaaja. Mies on luontoihminen henkeen ja vereen. Hän on ollut järjestämässä luontotapahtumia ja kertoo käyttävänsä aktiivisesti jokamiehenoikeuksia.

Kaaja sanoo, että ihmiset ovat ehkä vieraantuneet luonnosta. Heille on tarjottava syy lähteä metsään. Esimerkiksi tämä valopolku toimii sellaisena. Myös jo jonkin aikaa pinnalla ollut geokätköily houkuttelee nuoria liikkumaan luonnossa aktiivisemmin.

Aktiivisen luontoharrastajan mukaan jotkut metsänomistajat suhtautuvat negatiivisesti esimerkiksi jokamiehenoikeuksista kampanjointiin, ja tämä näkyy yhä enemmän.

– Metsänomistajat kokevat omilla maillaan liikkumisen kenties heidän metsänsä omimisena. Voidaan ajatella, että ”tämä on meidän metsäpolku, jossa ei saa pyöräillä”.

Jari Kaaja hyödyntää jokamiehenoikeuksia kaikilla eri keinoilla vuodenajan mukaan.

Tietoa jokamiehenoikeuksista tulisi lisätä

Tietoisuuden lisääminen on Kaajan mielestä avainasemassa negatiivisen ajattelun kitkemiseksi. Hän kertoo, että luonnossa saa liikkua, kunhan ei tee tuhoa. Metsässä liikkuvalla on oikeuksien lisäksi velvollisuuksia.

– Velvollisuudet unohdetaan helposti. Esimerkiksi moottoriajoneuvoilla ei saa ajaa toisten mailla, eikä jokamiehenoikeudet oikeuta liikkumaan toisten pihoilla.

Keskustelu jokamiehenoikeuksista juuri nyt voi Kaajan mukaan olla yhteydessä vallitsevaan luontotrendiin. Ihmisten luontosuhteesta keskustellaan enemmän, ja televisiossa on nähty yhä enemmän luonto-ohjelmia.

Sykli-valopolulla ihmisiä riitti. Metsä näyttäytyi kirjaimellisesti aivan uudessa valossa.

Opastetut polut voivat lisääntyä

Jokamiehenoikeuksien pääsy Unescon luetteloon saattaisi Suomen ladun yhteiskuntasuhteiden asiantuntijan Anne Rautiaisen mukaan edistää Suomen matkailua. Matkailun lisääntymiseen liittyy myös uhkia. Euroopassa metsät ovat erilaisia kuin Suomessa, jolloin Suomen metsä voi näyttää matkailijan silmissä pelottavalta.

– Ulkomaalaisilla suunnistustaidot ovat usein puutteelliset. Opastettujen polkujen kysyntä matkailijoiden keskuudessa todennäköisesti lisääntyy.

Lapissa turismi on lisääntynyt tasaiseen tahtiin. Valopolun innoittama Kaaja toteaa, että matkailu on nähty uhkana koskemattomalle luonnolle. Erityisesti moottoriajoneuvoilla ajeleminen on hänen mukaansa ärsyttänyt paikallisia asukkaita.

– Matkailua ei voi koskaan olla liikaa. Se työllistää Lapissa paljon ihmisiä. Moottoriajoneuvojen käyttö tulee ohjata niitä varten suunnitelluille reiteille, jotta luonnon rauha säilyy sitä kaipaaville.

Rautiainen arvelee, että nihkeä suhtautuminen jokamiehenoikeuksista puhumiseen voi johtua peloista.

– Jotkut ajattelevat, että sohva tai jääkaappi päätyy vieraaseen metsään siksi, että meillä on jokamiehenoikeus. Roskaaminen ei kuitenkaan kuulu jokamiehenoikeuteen.