Sanni Laineen kommentti: Tapahtuma on alkoholiton

Jos opiskelijatapahtumassa ei ole tarkoitus juoda muistia, järkeä ja itsekunnioitusta, se ilmoitetaan erikseen jo Facebook-tapahtuman kuvauksessa. Raittiutta tuodaan näkyvästi esille, sillä perinteisesti kosteassa opiskelijakulttuurissa alkoholittomuus on poikkeus.

Tamy jakaa ainejärjestöille vuosittain toiminta-avustuksia, mutta alkoholittomuudesta saatava pieni rahapalkkio ei ole riittävän herkullinen porkkana. Ylioppilaskunnan kannustus alkoholittomuuteen ei näy ainejärjestöjen arjessa, eikä sen tarvitsekaan. Fuksitapahtumat raitistuvat jo tuutoreiden aloitteesta.

Holittomat tapahtumat fuksiviikoilla ovat tarpeellinen hengähdystauko, sillä monen fuksin alkoholinkulutus moninkertaistuu yliopiston alussa lähes huomaamatta. Jokapäiväisestä tissuttelusta lähtee helposti syöksykierre ja pian bilepaljoudessa saattaa löytää itsensä tilanteesta, jossa on huolissaan, jos ei omasta, vähintään kaverin hengen, terveyden ja luottotietojen puolesta.

Alkoholismin pelossa ei kuitenkaan tarvitse jäädä kotiin makaamaan, koska viinan vetäminen kaksin käsin ei ole ainoa mahdollisuus löytää ystäviä. Ainejärjestöjen, harrastekerhojen ja Tamyn alkoholittomissa tapahtumissa käydyt keskustelut muistaa vielä seuraavanakin päivänä.

Voiko fuksivuodesta selvitä ilman jatkuvaa humalaa? Lue tutkiva uutinen täältä.