Hiedanrannan kaupunginosa nousee entiselle teollisuusalueelle. Kuva: Samuli Halén/ Tampereen kaupunki

Tampereen päivä täyttää kaupungin monipuolisella ohjelmalla – Hiedanrannan avoimet ovet kutsuvat tutustumaan tulevaisuuden älykkääseen ekokaupunginosaan

Alueen yleissuunnitelman on määrä valmistua tänä syksynä. Lauantaina entisen teollisuusalueen tulevaisuuteen voi kurkistaa niin paikan päällä kuin Keskusvirastotalon pop up -sunnittelukonttorissa.

Hiedanrannan rakennusprojekti on edennyt siihen vaiheeseen, että alueen asemakaavaa päästään pian suunnittelemaan. Tampereen päivän kunniaksi Kartanon suunnittelukonttorissa on esillä alueen tulevaisuutta hahmottelevia suunnitelmaluonnoksia. Kävijät voivat myös tutustua alueella käynnissä oleviin tutkimus- ja kehityshankkeisiin, kertoo Väliaikainen Hiedanranta -hankkeen projektikoordinaattori Sini Jussila.

Myös monilla alueen nykyisillä toimijoilla ja yrityksillä on lauantaina avoimet ovet. Värikäs kaupunkikulttuuri löysi tiensä alueelle, kun kaupunki avasi vuonna 2015 entisiä tehdasalueita kaupunkilaisten käyttöön.

Valmistuessaan Hiedanrannan on tarkoitus tarjota koti noin 25 000 asukkaalle ja työpaikka noin 10 000 työntekijälle. Alueen suunnittelussa on erityisesti kiinnitetty huomiota kestävään kehitykseen ja älykkäisiin digitaalisiin ratkaisuihin. Rakentamisen on tarkoitus alkaa 2020-luvun alussa. Suunnitelmien mukaan koko alue valmistuu vuoteen 2045 mennessä.