Radio Moreenin sähkeet 28.9.2018 klo 16

Tampereen yliopiston ainejärjestöillä on enemmän alkoholittomia fuksitapahtumia kuin aiemmin. Syynä muutokseen on opiskelijoiden alkoholinkäytön vähentyminen. Myös täysin raittiiden opiskelijoiden määrä on lisääntynyt. Sosiologi Antti Maunun mukaan alkoholin aiheuttamia terveysongelmia suurempi uhka on sosiaalisen kanssakäymisen rajoittuminen. Kanssakäyminen voi rajoittua opiskelijoilla esimerkiksi pelkästään juomistilanteisiin, jolloin tilanne on paha, Maunu kertoo Moreenimedialle.

***

Helsingin Sanomain säätiö on myöntänyt Tampereen yliopistolle rahoituksen journalismin tutkimukseen. Immersiivistä journalismia koskeva tutkimushanke sai säätiöltä 120 000 euron apurahan. Dosentti Ari Heinosen johtamassa hankkeessa tutkitaan, kuinka keinotodellisuuden teknologiat luovat käyttäjissä tunnetiloja. Hankkeessa pohditaan myös immersiivisen journalismin suhdetta etiikkaan sisältöjen, yleisöjen ja toimittajien näkökulmasta. Hanke on Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen yhteinen.

***

Syyrian tilanteen ratkaisemiseksi on suunnitteilla neljän maan tapaaminen lokakuussa, Angela Merkel on kertonut tänään Berliinissä. Merkel keskusteli aiheesta Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin kanssa. Erdogan on parhaillaan presidenttikautensa ensimmäisellä valtiovierailulla Saksassa. Saksan ja Turkin johtajien lisäksi myös Ranskan ja Venäjän presidenttien on tarkoitus osallistua tapaamiseen. Berliiniin odotetaan tänään tuhansia mielenosoittajia Erdoganin vastustajien ja kannattajien mielenosoituksiin.

***

Tampereen päivää juhlitaan jälleen tulevana viikonloppuna. Kaupunki täyttää tänä vuonna 239 vuotta. Lauantaista maanantaihin kestävien juhlapäivien aikana järjestetään yli sata tapahtumaa eri puolilla kaupunkia. Luvassa on muun muassa avoimia ovia sekä opastettuja bussi- ja kävelykierroksia. Sunnuntaina moneen museoon pääsee ilmaiseksi. Lähes kaikkiin juhlapäivien tapahtumiin on vapaa pääsy tai sisäänpääsy alennetulla hinnalla.

***

Tampereen raitiovaunujen väreistä äänestetään viikonloppuna Tampereen päivän yhteydessä. Tamperelaiset saavat äänestää kahdesta vaihtoehdosta, jotka ovat punainen ja sininen. Äänestää voi verkossa lauantaista sunnuntaihin sekä äänestyspaikoilla kaupungin eri ratikkapisteillä. Niitä ovat kauppakeskus Duo, Lielahtikeskus ja Keskustori. Punainen ja sininen valikoituivat vaihtoehdoiksi keväällä tehdyn avoimen arvioinnin perusteella. Äänestyksen tulos julkistetaan maanantaina, kun Tampere juhlii syntymäpäiviään.