Nuutti Urponen käy Huushollin perhekerhossa joka viikko.

Perhekerhot ovat tärkeitä sekä vanhemmille että lapsille − ”Olemme tulleet muiden perheiden kanssa todella läheisiksi”

Vanhemmat saavat vertaistukea ja uusia suhteita perhekerhoista. Tulevaisuudessa lapsiperheitä halutaan tukea jo varhaisessa vaiheessa.

FAKTA

Perhekerhot

  • Tampereen kaupunki järjestää maksuttomia perhekerhoja, joissa on toimintaa eri-ikäisille.
  • Avoin kasvatus on vaihtoehto kunnalliselle päivähoidolle. Osallistuminen ei poista oikeutta Kelan myöntämään kotihoidontukeen.
  • Hoitoon, jossa vanhempi ei ole mukana, haetaan hakemuksella. Toimintaan voi osallistua 12 kertaa kuussa. Yksi kerta kestää kolme tuntia aamu- tai iltapäivällä.

Tampereen Hämeenpuistossa sijaitsevassa leikkitoimintakeskus Huushollissa vietetään keskiviikkona avoimien ovien päivää. Kello kymmenen lähestyessä paikalle saapuu enemmän väkeä, kun alkamassa on taaperomuskari. Pian laulu raikaa ja pienet lapset kummastelevat suurine silmineen alkanutta ohjelmanumeroa.

Perhekerhoon ovat tulleet myös äiti Katri Urponen ja hänen poikansa Nuutti. Aluksi lapsi kainostelee, mutta suostuu lopulta kuvattavaksi äidin maanittelun jälkeen. Urposet käyvät Huushollissa joka viikko, ja Nuutti on kerhossa hoidossa kolme kertaa viikossa.

Perhekerho on osa Tampereen kaupungin avointa varhaiskasvatusta. Maksuttomat kerhot ovat vaihtoehto lapsille, jotka eivät tarvitse päivähoitoa vaan muuta ryhmätoimintaa.

Päivi Tuominen on ollut Huushollissa seitsemän vuotta ja leikkitoiminnassa 15 vuotta.
Leikkiä lapsille, vertaistukea vanhemmille

Samalla, kun lapset leikkivät muiden kanssa, vanhemmat voivat tavata toisiaan ja toimia vertaistukena. Tampereen keskustan alueen palvelupäällikkö Elli Rasimus kertoo, että toiminta on suunnattu kaikille lapsiperheille.

− Kunnan perhekerhoihin ei tarvitse hakea. Perheet voivat tulla, kun haluavat. Hakemuksellisia kerhoja ovat pienten lasten kerhot, joissa vanhempi ei ole mukana.

Huushollin vastaava ohjaaja Päivi Tuominen sanoo, että kerhojen merkitys on asiakkaille suuri. Tuominen mainitsee, että Huusholliin tulee paljon Tampereen ulkopuolelta muuttaneita perheitä.

− Heillä ei välttämättä ole Tampereella sukulaisia tai ystäviä. Tämä on sellainen paikka, jossa vanhemmat saavat tutustua.

Tuomisen mukaan Huushollissa on vilinää. Hän kertoo, että keskiviikkoisin kerhossa käy päivän aikana noin sata ihmistä. Keskeinen sijainti ja hyvät tilat houkuttelevat asiakkaita.

Huushollin perhekerhossa on monipuolista ohjelmaa koko päivän ajan.
Toimintaa kehitetään yhteistyössä

Nuutin äiti Katri Urponen kertoo, että perhekerho on hyvä paikka sosiaalisten suhteiden luomiseen.

− Olemme tulleet todella läheisiksi muiden perheiden ja etenkin henkilökunnan kanssa. Näemme lähes joka päivä, Urponen sanoo.

Nuutille ja hänen pikkuveljelleen Vertille on tarjolla askartelua, teatteria, muskari ja konsertti. Ohjelma on toiminnallista, ja vanhemmat voivat valita, milloin tulevat lastensa kanssa kerhoon ja mitä tekemään.

Palvelupäällikkö Rasimus kertoo, että perheiltä kysytään, millaista toimintaa he haluavat. Vanhemmat tarvitsevat kasvatukseen neuvoja, joten Huushollissa otetaan pian käyttöön asiantuntijavierailut. Vanhemmat tarvitsevat apua esimerkiksi lasten ravinto- ja liikuntatietouden kanssa.

− Vanhemmille on myös tärkeää, että he saavat olla välillä keskenään.

Huushollia vetävä Tuominen uskoo, että avoimien perhekerhojen määrä kasvaa ja että perheet otetaan jatkossa entistäkin enemmän mukaan suunnitteluun.

Muskari jatkuu ja väkeä riittää. Askartelevan Nuutin lisäksi lapsia on paikalla paljon, sillä aamupäivän mittaan perhekerhon ulkopuoli on täyttynyt monista lastenvaunuista. Perhekerhossa on seuraa.