Tupsula on talo täynnä teekkareita – jäynät ovat osa opiskelijakodin elämää

1980-luvulla perustetussa Tupsulassa asuu noin 40 teknillisen alan yliopisto-opiskelijaa. Annalassa sijaitsevan teekkarikodin parvekkeelle ripustettiin ensimmäinen paistinpannu yli 25 vuotta sitten. Hulvaton meno on jatkunut näihin päiviin asti.

Teekkarikin tarvitsee kodin ja perheen ympärilleen. Tupsulassa leikitään ja touhutaan yhdessä, mutta yksinkin saa olla. Talon motto on ”Kotiin, ei kämpille”.

Ensinäkymä talon sisuksiin voi olla hämmentävä. Seiniä koristavat esimerkiksi roisit kyltit ja julisteet, oleilutilassa sohvan virkaa ajaa puinen soutuvene ja jokainen porrastasanne on koristeltu näyttävästi.

Asukkaille tärkeintä on ulospäin rajulta näyttävästä meiningistä huolimatta tiivis yhteishenki ja yhdessäolo.