Radio Moreenin sähkeet 18.9.2018 klo 16

Tuore selvitys ehdottaa, että Seinäjoen ja Satakunnan ammattikorkeakoulut yhdistyvät osaksi Tampereen korkeakoulukonsernia. Ammattikorkeakoulut liittyisivät korkeakoulukonserniin vuoden 2021 alusta itsenäisinä oppilaitoksina. Tulevaisuudessa tavoitteena voisi kuitenkin olla yhden ammattikorkeakoulun muodostaminen. Selvitysryhmään kuuluivat Tampereen, Seinäjoen ja Satakunnan ammattikorkeakoulut sekä Tampereen yliopistot.

***

Hervantaan avataan kiinalaisen teknologiayrityksen tuotekehitysyksikkö. Mikrokomponentti- ja kuluttajaelektroniikkaratkaisujen toimittaja AAC Technologies Holdings Incorporated palkkaa kaksikymmentä työntekijää tuotekehitysyksikköön. Hervannan yksikkö keskittyy kamerateknologiaratkaisuihin. AAC pitää Tamperetta korkean teknologian osaamiskeskittymänä, ja yritys näkee yliopiston mahdollisena yhteistyökumppanina. AAC aikoo rekrytoida kokonaisuudessaan 100 työntekijää vuoteen 2021 mennessä.

***

Vihreät on nimittänyt Maria Ohisalon puheenjohtajansa Touko Aallon sijaiseksi. Ohisalo on yksi puolueen kolmesta varapuheenjohtajasta. Hän johtaa tästä lähtien puolueen vaalivalmisteluja ja puoluehallitusta. Osan puheenjohtajan vastuista ottavat hoitaakseen puolueen muut varapuheenjohtajat ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja.

***

Oikeuskansleri katsoo, että ulkoministeri Timo Soinin osallistuminen toukokuiseen abortinvastaiseen tilaisuuteen oli ongelmallista. Oikeuskanslerin mukaan osallistuminen ei ollut lainvastaista, mutta saattoi antaa väärän käsityksen Suomen kannasta aborttiin. Ulkoministerin matkustaessa ulkomailla hänen on noudatettava erityistä pidättyväisyyttä, oikeuskansleri toteaa. Soini osallistui toukokuussa Kanadan virkamatkallaan abortinvastaiseen tilaisuuteen.

***

Televisioalan Emmy-palkinnot jaettiin viime yönä Los Angelesissa. Parhaan draamasarjan palkinnon nappasi maailmanlaajuista suosiota saavuttanut fantasiasarja Game Of Thrones. Parhaana draamasarjan naisnäyttelijänä palkittiin kuningatar Elizabethiä The Crown-sarjassa esittänyt Claire Foy. Parhaan draamasarjan miesnäyttelijän palkinnon sai Matthew Rhys roolistaan The American –sarjassa.