Kun iho voi pahoin, Joni voi pahoin – Tuntuu kuin kaikki keinot olisi jo kokeiltu

Jokaisella ihmisellä on jokin heikko kohta. Jonilla, 24, se on iho. Vuosia kestäneet iho-ongelmat häiritsevät Jonin arkipäivää, mutta hän on oppinut elämään epävarmuutensa kanssa.

Joni on kokenut epävarmuutta ihostaan jo kymmenen vuotta. Akne puhkesi teini-iässä eikä ole ottanut lähteäkseen. Epäpuhtaudet ovat jättäneet iholle muistoksi arpia, joita Joni kutsuu ydinräjähdyksiksi.

 

Iltaisin Joni pysähtyy peilin eteen tutkiskelemaan ihon tilannetta. Vuodenajat vaikuttavat ihon vointiin, mutta akne ei silti helpota kokonaan. Kesäisin iho voi paremmin, onneksi aurinko paistaa jo!

 

Ihon tarkastelu johtaa yleensä uusien epäpuhtauksien nyppimiseen, joka tekee olosta yhä epätoivoisemman. Puristelusessiot venyvät usein odotettua pidemmiksi, eikä kovakourainen käsittelykään tunnu enää missään.

 

Puhdistusrituaali päättyy kasvojen pesuun. Vaikka iho-ongelmille ei näy loppua, puhdistaa Joni silti päivittäin kasvonsa. Vuosien kokeilujen jälkeen sitä oikeaa tököttiä ei ole vielä löytynyt. Yrityksen puutteesta ei voi silti syyttää.

 

Joni miettii usein, mitä muut ajattelevat hänen ulkonäöstään. Illanviettoon lähteminen tai uusiin ihmisiin tutustuminen tuntuu joskus vaikealta, mutta Joni yrittää parhaansa mukaan unohtaa epävarmuutensa. Hän on päivä päivältä enemmän sujut itsensä kanssa.