Tykkiin haetaan maineen ja tarjonnan takia — lukion perässä muutetaan jopa toiselle puolelle maata

Tampereen yhteiskoulun lukio eli TYK houkuttelee opiskelijoita ympäri Suomen. Ensimmäistä vuotta opiskeleva Sofia Harju muutti Tampereelle viime syksynä Oulusta.

Takana on nyt melkein kokonainen lukuvuosi Tampereella. Muutto uuteen kaupunkiin, lukion alku, uudet ystävät ja kuviot samalla sekä hämmentävät että virkistävät. Kotoa lähteminen ei kuitenkaan harmita, sillä Sofia Harju uskoo, että TYK:istä saadut kokemukset ja kontaktit tulevat kantamaan pitkälle.

 

Matematiikan tunnin jälkeen Sofia jää koululle hiomaan tanssitaitojaan vapaasti varattavissa olevaan tanssisaliin. TYK on ilmaisutaidon erityislukio, jonka kattava tanssi- ja teatteritarjonta saivat Sofian valitsemaan opinahjon lukiokseen. Koko elämänsä teatteria ja tanssia harrastanut Sofia pääsee TYK:issä opiskelemaan harrastuksiaan.

 

Lukiossa eletään ja hengitetään kulttuuria, seinät ovat täynnä mainoksia tulevista tanssi- ja teatteriesityksistä. Tässä yhteisössä erilaisuutta arvostetaan.

 

Opiskelijayhteisöön kuulumista esitellään muun muassa lukion omaa kangaskassia kantamalla. Sofia kertoo kantavansa kanssia ylpeydellä, sillä kaikki halukkaat eivät TYK:iin pääse.

 

TYK:issä myös soitto- ja laulutaidoista on hyötyä. Lukion käytävillä kaikuu pianonsoitto eikä kukaan ohi kulkevista opiskelijoista tunnu kiinnittävän siihen huomiota.