Radio Moreenin sähkeet 8.3.2018 klo 17

Vuokra-asumisesta tulee lähivuosina Tampereen yleisin asumismuoto. Tämä selviää Suomen Vuokranantajien vuoden 2018 vuokramarkkinakatsauksesta. Tällä hetkellä Helsinki on ainoa kaupunki Suomessa, jossa vuokralla asuvia on enemmän kuin omistusasunnoissa asuvia. Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikkö Tuomas Viljamaa Tampereen kasvu on viime vuosina ollut reipasta. Positiivinen muuttoliike ja Tampereen investoinnit kaupunkirakenteeseen ovat synnyttäneet uusia asuntoja.

***

Nais- ja miesekonomien palkkaerot eivät ole kaventuneet 20 vuoden aikana. Selittymätön palkkaero on yksityisellä sektorilla 12 prosenttia, tulee ilmi Suomen Ekonomien tutkimuksesta. Naiset sijoittuvat miehiä useammin asiantuntijatehtäviin, joista maksetaan vähemmän kuin johdon tehtävistä. Lisäksi palkkaeroa selittää muun muassa miesten vähäisemmät poissaolot työelämästä. Palkkaerojen kitkeminen edellyttää nykyistä tasaisemmin jaettuja perhevapaita ja etenkin tasaisesti jaettua perhevastuuta.

***

Hallitus antaa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiseen tähtäävän lakipaketin eduskunnalle tänään. Hallituksen keskeisintä uudistusta ja siihen kytkettyä maakuntauudistusta on kritisoitu laajasti viime aikoina. soten vastuuministeri Annika Saarikko kuvailee uudistusta kiireelliseksi ja välttämättömäksi. Korkeimman hallinto-oikeuden mielestä hallituksen sote-lakipaketti pitää saattaa EU:n komission käsittelyyn.

***

Peura- ja kaurissaaliit kasvoivat huomattavasti edellisestä metsästyskaudesta. Tammikuun lopussa päättyneen pienten hirvieläinten metsästyskauden saalis oli noin 42 tuhatta eläintä. Saalismäärä on neljänneksen edelliskautta suurempi, ja kokonaisuudessaan ennätyksellisen suuri. Valkohäntäpeurakanta on painottunut lounaiseen Suomeen ja metsäkauriskanta Varsinais-Suomeen. Peurakannan sukupuolijakauman tasoittamiseksi naaraiden osuutta peurasaaliissa on tiheimmillä alueilla pyritty viime vuosina nostamaan.

***

Tamperelaiset voivat nyt selvittää liikennetilanteen uudesta tampereenliikenne.fi-palvelusta. Tampereen kaupungin tilaama palvelu tarjoaa kohdistettua tietoa liikenteestä niin autoilijoille kuin myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Palvelusta saa selville esimerkiksi meneillään olevat työmaat ja ruuhkat. Pyöräilijälle palvelu näyttää kaupungin pyörätiet ja pyöräpysäköintimahdollisuudet. Palvelun tuottaja on Infotripla Oy.