Radio Moreenin sähkeet 6.3.2018 klo 17

Aikuisiässä alkava astma on erilainen tauti kuin lapsuudessa alkava. Tampereen yliopistossa ja Seinäjoen keskussairaalassa meneillään olevassa tutkimuksessa on tunnistettu viisi erilaista aikuisten astmatyyppiä, joilla on myös erilaiset ennusteet. Tutkimus on jatkunut jo 12 vuotta. Se on maailman pisin julkaistu aikuisiällä alkavan astman seuranta.

 ***

Opetushallitus on julkaissut oppaan seksuaalisen häirinnän ennaltaehkäisemisestä ja siihen puuttumisesta. Opas on tarkoitettu peruskouluille ja toisen asteen oppilaitoksille. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen mukaan viime kuukausien lehtijutut ja kouluterveyskyselyt paljastavat, että kouluissa tapahtuu seksuaalista häirintää, johon ei aina puututa.

***

YK:n tutkijaryhmä toteaa, että ilmahyökkäys Syyriassa tehtiin luultavasti venäläisellä koneella. 84 ihmistä kuoli iskussa viime vuonna. Isku on saattanut olla sotarikos, lukee raportissa, joka esiteltiin tiistaina. Tutkijoiden mukaan kaikki saatavilla oleva tieto viittaa siihen, että venäläinen kone teki kyseisen ilmaiskun 13. marraskuuta. Kone oli lähtenyt syyrialaisesta sotilastukikohdasta, joka on venäläisten valvonnassa.

***

Yliopistojen huominen lakko on peruuntunut. Yliopistojen osapuolet ovat hyväksyneet sovintoehdotuksen valtakunnansovittelija Janne Metsämäen eilen jättämän ehdotuksen uudeksi työehtosopimukseksi. Yliopiston edustajajärjestöt jättivät lakkovaroituksen kaksi viikkoa sitten, kun uuden työehtosopimuksen neuvottelut katkesivat tammikuun lopulla.  Lakko uhkasi yhteensä kuutta yliopistoa.

***

Suomen ensimmäisten naispappien vihkimisestä tulee tänään kuluneeksi 30 vuotta.  Suomen evankelis-luterilainen kirkko juhlistaa merkkipaalua viikkomessussa Turun tuomiokirkossa. Yli 90 naisteologia vihittiin papiksi eri puolella Suomea, kun pappisvihkimys avautui naisille.