Opetushallitus julkaisi oppaan seksuaalisen häirinnän ennaltaehkäisemiseksi – julkinen keskustelu paljasti oppaan tarpeellisuuden

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen mukaan viimeaikaisten lehtijuttujen lisäksi kouluterveyskyselyt paljastavat, että kouluissa tapahtuu seksuaalista häirintää.

Opetushallitus on julkaissut oppaan seksuaalisen häirinnän ennaltaehkäisemisestä ja siihen puuttumisesta. Opas on laadittu opetusministerin toimeksiannosta, ja se on tarkoitettu peruskouluille, lukioille ja toisen asteen ammatillisille oppilaitoksille.

Laki velvoittaa koulutuksien järjestäjiä takaamaan lasten ja nuorten oppimisympäristön turvallisuuden ja ennaltaehkäisemään seksuaalista häirintää. Häirintää kuitenkin esiintyy eikä siihen aina osata puuttua asianmukaisesti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetushallituksen yhteistyössä toteuttaman tiedonkeruun mukaan noin viidenneksellä toisen asteen oppilaitoksista ei ole kirjattua käytäntöä seksuaalisen häirinnän varalta. Käytäntö puuttuu noin 12 %:sta peruskouluja.

– Me too -ilmiön myötä esille tulleet tapaukset osoittavat, että lasten ja nuorten suojelemiseksi on tehtävä enemmän, Sanni Grahn-Laasonen kertoo.

Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää tänä keväänä turvallisuuskulttuuria kehittävän toimenpideohjelman. Ohjelma on tarkoitettu eri asteisille oppimisyhteisöille varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin, ja siinä käsitellään myös häirinnän ehkäisyä. Ohjelman toteuttamiseen varataan 5 miljoonan euron määräraha.