Pilvi Pitkärannan kommentti: Kuka huolehtisi maakunnista?

Tiina Elovaara (sin.) uskoo päätyvänsä ehdolle maakuntavaaleihin, vaikka aikaa tehtävien hoitoon ei ole. Ajanpuutteen vuoksi kiinnostuskaan ei ole suuri. Moreenimedian selvityksessä Elovaara kertoo, että puolueet edellyttävät ehdokkuutta etenkin niiltä poliitikoilta, jotka ovat alueellaan tunnettuja.

Kansanedustajan aika riittää kaupunginvaltuustossa korkeintaan rivivaltuutetun tehtävien hoitamiseen. Kaupunginhallitus tai kotipaikan lautakunnat eivät mahdu samaan kalenteriin eduskuntatyön kanssa. Lautakunnat työskentelevät keskellä viikkoa, jolloin kansanedustajat ovat kiinni eduskunnassa. Kun arkipäivät kuluvat Suomen ja kotikunnan asioita hoitaessa, maakuntapolitiikalle ei jää tilaa.

Puolueiden täytyy löytää maakuntavaaleihin sellaisia ehdokkaita, jotka eivät jo valmiiksi ole kiinni useassa edustustyössä. Parhaassa tapauksessa ehdokkaiden joukkoon saadaan muitakin kuin eläkeläisiä. Kansanedustaja-kunnanvaltuutetuilla on kokemusta politiikasta ja he ovat jo perehtyneet ainakin yhden alueen asioihin. Elovaaran kommenteista kirkastuu, kuinka näiden poliitikkojen aika ei riitä enää kolmanteen edustusrooliin.

Maakuntavaalit voivat viedä kansanedustajat pois kunnanvaltuuston kokouksista. Lue tutkiva uutinen täältä