”Vedä käteen, ahdistelija.”
”Kireä pipo, löysä hanuri.” 
”Kun viherhyysärit suuttuivat Murjaanien kuninkaasta.”

Aviisin päätoimittajan Tuija Siltamäen kolumnit erottuvat massasta sanavalinnoilla, suorapuheisuudella sekä provosoivilla heitoilla.
Hän myöntää kärjistävänsä ja käyttävänsä kirjoituksissaan epäviisaasti sarkasmia, joka ei yleensä sovi kirjoitettuun tekstiin.

− Provosointi ei ole negatiivinen asia. Näkökulmakirjoittaminen on luonteeltaan provosoivaa, Siltamäki kuvailee.

Siltamäki ei suostu vertaamaan itseään provosoivista kirjoituksista tunnettuun Tuomas Enbuskeen. Hän tuhahtaa ja toteaa vain, että Enbusken tekstit ovat pidempiä kuin hänen kolumninsa. Kommentin jälkeen seuraa haastattelun pisin hiljainen hetki.

Aviisin päätoimittajana Siltamäki istuu useassa eri työryhmässä pohtimassa lehden tulevaisuutta. Ensi vuonna aloittava uusi yliopisto ja siihen liittyvä ylioppilaskuntien yhdistyminen tulee varmuudella muuttamaan Aviisia.

− On hyvin todennäköistä, että Aviisi ei jatka siinä muodossa kuin se on nyt Tamyn kustantamana lehtenä, Siltamäki toteaa.

Aviisin päätoimittamisen lisäksi Siltamäki kirjoittaa freelancerina useisiin medioihin. Hänen paljon keskustelua herättäviä kolumnejaan on voinut lukea esimerkiksi Ylen, Aamulehden ja Ylioppilaslehden sivuilta.

Yhdeksi syyksi freelancer-kirjoituksille Siltamäki kertoo Aviisin palkkauksen. Aviisin päätoimittaja ei saa työstään Journalistiliiton työehtosopimusten mukaista palkkaa.

− Tästä työstä ei saa samaa palkkaa kuin Aamulehden päätoimittamisesta.

Aiemmin Siltamäen kolumnit ovat hänen mukaansa usein kommentoineet ja jatkaneet valmista puheenaihetta. Myöhemmin hän on todennut, että esimerkiksi somekohujen kommentointi ei ole järkevää.

− Somehölinöiden elinkaari voi olla neljä tuntia. Aihe vanhenee nopeasti. Toimittajana sen ajan voi käyttää hyödyllisemminkin. Aina ei kannatta tarttua kaikista selvimpiin aiheisiin.

Toisaalta Siltamäen kolumnit ovat käsitelleet viime aikoina muun muassa metoo-kampanjaa sekä Elle Darbyn hotelliyhteistyökohua. Kohut lähtivät liikkeelle juuri sosiaalisesta mediasta.

Siltamäki toivoo, että pystyisi viettämään vähemmän aikaa sosiaalisessa mediassa ja harjoittamaan enemmän hitautta, kuten kirjojen lukemista. Hän kertoo kuitenkin olevansa kiinnostunut suodattamattomista ”internet-viemäreistä”, kuten Ylilaudasta ja Jodelista.

Sukupuoli vaikuttaa journalismissa

Sedät saavat kuulla kunniansa useissa Siltamäen kolumneissa. Kirjoitukset eivät hänen mukaansa koske yksittäisiä ihmisiä, vaan sukupuolen ja iän perusteella vähättelevää puhetta.

− En suhtaudu vähätteleviin setiin lämpimästi. Yliopistolta löytyy kuitenkin paljon vanhempia professoreita ja tutkijasetiä, joilta löytyy paljon viisautta. Heitä on syytä kuunnella.

Vaikka erityisiä lasikattokokemuksia Siltamäellä ei ole, väittää hän silti, että sukupuoli vaikuttaa myös journalismissa. Valkoihoisen heteromiestoimittajan analyysi saattaa hänen mukaansa saada somessa mussutusta, mutta ei ”tapa itsesi huora” -kommentteja tai raiskausfantasioita.

Siltamäki on pukeutunut haastatteluun Lahti-paitaan. Hän kertoo suhtautuvansa syntymäpaikkaansa huvittuneella kotiseutufiilistelyllä.
Siltamäki vietti toimittajauransa kannalta tärkeän vuoden Lahdessa. Kansalaisopistossa journalistiopinnoissa hänelle vahvistui tunne siitä, että hän haluaa tehdä toimittajan töitä.

− Jos Lahteen perustetaan uusi maailman siistein media, voisin palata sinne. En kuitenkaan näe kaupungissa tällä hetkellä itselleni uranäkymiä.

Minkälainen sitten on maailman siistein media? Siltamäki mainitsee esimerkeiksi yhdysvaltalaiset New Yorkerin sekä Voxin. Hänen mielestään Long Play on tehnyt paljon hyvää suomalaiselle journalismille.

Omien sanojensa mukaan Siltamäki on perusluonteeltaan vihainen ihminen. Tätä on vaikea uskoa, kun seuraa hänen puhetapaansa, joka on harkitseva, sivistynyt ja nokkela.

− Viimeksi ärsyynnyin lukiessani saatanan huonon kirjan. Mietin, miksi joku oli kustantanut sellaisen. Lisäksi provosoidun päivittäin sosiaalisen median turhista kohuista. Ne ärsyttävät minua.