Tampereen yliopiston aulaan oli pakkautunut satoja ihmisiä valmiina marssimaan ulos.

Sadat ihmiset osallistuivat ulosmarssiin Tampereen yliopistolla – johtosääntöluonnos oli turhautumisen huipentuma

Ulosmarssilla vastustettiin johtosääntöluonnosta. Protestiin osallistui niin opiskelijoita kuin yliopiston henkilökuntaa.

Tampereen yliopiston aula oli tupaten täynnä, kun kyllästyneet yliopistolaiset valmistautuivat marssimaan ulos. Marssin päämääränä oli kuulemistilaisuus Tampereen teknillisellä yliopistolla.

Ulosmarssi oli protesti johtosääntöluonnokselle. Sitä vastaan on myös tehty adressi, jonka on allekirjoittanut yli 3 000 henkilöä.

Yksi protestin järjestäjistä on Sinikka Torkkola, joka on JUKO:n pääluottamushenkilö. Hän on tyytyväinen ulosmarssiin.

– Rakennus tyhjenee. Tällä on pakko olla vaikutus, Torkkola iloitsee.

Myös politiikan tutkimusta opiskeleva Mikko Vesterinen osallistui ulosmarssiin. Hän on turhautunut tilanteeseen. Johtosääntöluonnos oli hänelle viimeinen niitti.

– Aina sanotaan, että tähän prosessiin pitäisi sitoutua, mutta tämän kaltaiset suunnitelmat ovat vain huono pohja tulevaisuudelle.

Johtosääntöluonnoksesta on jätetty myös kaksi kirjallista kysymystä eduskunnan puhemiehelle. Vihreiden ja vasemmistoliiton kansanedustajat ovat huolissaan siitä, että noudattaako luonnoksen valmistelu yliopisto- ja perustuslakia.

Protestoijat ovat huolissaan siitä, että vaali- ja johtosäätöluonnos heikentää yliopiston itsehallintoa. Nykyinen luonnos mahdollistaisi sen, että päättäviin elimiin pääsisi myös yliopiston ulkopuolisia jäseniä.