Berlinde De Bruyckeren teokset saattavat hätkähdyttää herkimpiä. Kuva: Mirjam Devriendt.

Sodan kärsimys näkyy keväällä Tampereen taidetarjonnassa – kuolleita hevosia ja maailmantuskaa

Sara Hildénin taidemuseon kevään näyttely on paljastettu. Näyttelyn teokset on tehnyt belgialainen kuvanveistäjä Berlinde De Bruyckere, jonka mukaan näyttely on myös nimetty.

Sara Hildénin taidemuseon kevään 2018 näyttely aukeaa ensi viikon lauantaina. Taidenäyttelyn teokset ovat saapuneet museoon, ja niiden ripustus on tällä hetkellä käynnissä. Teokset kuvaavat sodan kärsimyksiä ja ihmisen haavoittuvuutta.

Museonjohtaja Päivi Loimaala varoittaa, että näyttely saattaa olla joillekin kävijöille haasteellinen. Nähtävillä on esimerkiksi teos kolmesta kuolleesta hevosesta, jotka makaavat lasivitriinissä toistensa päällä. Taideteos symboloi ensimmäistä maailmansotaa ja sen viattomia uhreja.

Tänä vuonna vietetään Suomen sisällissodan muistovuotta. Loimaalan mielestä juuri tästä syystä vuosi on ajankohtainen näyttelylle.

– Vuosi koskettaa erityisesti tamperelaisia, sillä juuri täällä tilanne kärjistyi sata vuotta sitten. Moni kokee vuoden 1918 tapahtumat edelleen traumaattisina.

Loimaalan mukaan näyttely tarjoaa mahdollisuuden surun ja tukahdettujen tunteiden käsittelemiseen. Hänen mukaansa Berlinde De Bruyckere osaa käsitellä tuskallisia aiheita koskettavasti ja elämää kunnioittaen.

– Täällä on lupa itkeä. Siitä tässä kaikessa on pohjimmiltaan kyse.

Näyttely on De Bruyckeren ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa. Se on samalla taiteilijan ainoa museonäyttely tänä vuonna.

Berlinde De Bruyckere -näyttely on auki 10.2. – 20.5.2018. Taidemuseo on näyttelynvaihdon takia suljettuna uuden näyttelyn avajaispäivään asti.