Milja Mansukosken mielestä tavara-asema olisi upea kunnostettuna.

Tavara-asemaa uhkaa sittenkin purkaminen – Aktiivit haluavat säilyttää yli 100-vuotisen rakennuksen

Tampereen vanhan tavara-aseman kohtalo on noussut jälleen keskusteluun uuden asemakaavaluonnoksen myötä. Kansanliike vastustaa purkusuunnitelmia.

Tavara-asemaa puolustava kansanliike on kerännyt rivinsä Tampereen kaupungin uusien suunnitelmien tultua julkisuuteen. Toiminnassa mukana olevan Milja Mansukosken mukaan Tampereella ei ole enää varaa purkaa lisää historiallisia rakennuksia.

– Yli satavuotiaita taloja ei ole liikaa, Mansukoski toteaa.

Tavara-asema on rakennettu vuonna 1907. Mansukosken mielestä uusi ja vanha rakennuskanta voisivat muodostaa mielenkiintoisen kokonaisuuden.

– Perusteellisen remontoinnin jälkeen tavara-asema voisi olla arvokohde. Sijainti junaradan vieressä on todella hyvä.

Tampereen kaupungin asemakaavaluonnoksia valmistelee asiantuntijoista koottu ohjausryhmä. Viime vuoden marraskuussa ohjausryhmä linjasi, että Morkun aukion uuden asemakaavan pohjaksi valmistellaan alustava kaavaluonnos. Kaavaluonnoksessa tavara-asema purettaisiin suoristettavan Ratapihankadun ja uuden kerrostalon tieltä.

Tällä hetkellä Tampereen kaupungin viranomaisten ohjausryhmä valmistelee asemakaavasta kahta vaihtoehtoista luonnosta. 21. tammikuuta pidetyn viranomaisneuvottelun pohjalta syntynyt muistio on tällä hetkellä osanottajien kommentoitavana. Kaupunki tulkitsee julkisuuslakia siten, että asemakaavan valmistelua koskevat asiakirjat eivät ole julkisia.