Ensi viikolla starttaavista EM-kilpailuista Ida Hulkko lähtee hakemaan ennen kaikkea kokemusta, mutta tilastojen valossa menestykseenkin on täydet mahdollisuudet.

Jääräpäinen treenaaja nauttii kilpailemisesta – arvokisat ovat uimarin festarit

Ida Hulkko on noussut rintauinnissa kansainvälisen kärjen tasolle. Kilpauinnin ja koulunkäynnin yhdistäminen ei aina ole helppoa, varsinkaan kun itseään haluaa haastaa kaikilla elämän osa-alueilla.

 

FAKTA

Ida Hulkko

  • Opiskelee Tampereen Sammon lukion urheilulinjalla.
  • Voittanut tänä vuonna SM-kultaa pitkän altaan 100m ru:sta ja lyhyen altaan 50 metrin ja 100 metrin ru:sta.
  • 50 metrin aika (29,92) on Euroopan tilaston kolmas ja maailmantilaston neljäs.
  • Alittanut EM-kilpailujen A-rajat molemmilla päämatkoillaan.

– Yleensä, kun menen veteen, se on pirun kylmää. Kisoissa altaaseen hypätessä tunnen kuitenkin vain lämpimän aallon – ja se kokemus on aina yhtä mieleenpainuva.

Tamperelainen maajoukkueuimari Ida Hulkko, 18, on rikkonut omia ennätyksiään kuluvalla kaudella toistuvasti. Marraskuun lyhyen altaan SM-kilpailuissa Hulkko ui kultaa 50 ja 100 metrillä jälleen henkilökohtaisilla ennätysajoillaan. Ensi viikolla Kööpenhaminassa tapahtuvaa EM-debyyttiään nuori urheilija odottaa innolla.

Vesi on aina ollut Hulkolle elementeistä omin, vaikka hän on kahlannut lajit läpi sirkuksesta lasketteluun. Veden äärellä Hulkko on myös uintia tukevassa sivulajissaan melonnassa. Siitäkin häneltä löytyy kaksi kultaista mitalia viime vuoden alle 18-vuotiaiden SM-kilpailuista.

Menestyksestä huolimatta hauskanpito on Hulkolle kaikessa urheilussa ykkösjuttu. Uinti jatkuu niin kauan kun hallille on mielekästä mennä. Arvokilpailuihinkin nuori urheilija lähtee ennen kaikkea nauttimaan, usein pilke silmäkulmassa.

– Lähdin marraskuun SM-kisoihin festarifiiliksellä. Lauloin ennen starttia, sillä minulla ei ollut paineita.

Treenaajana Hulkko on hyvin tavoitteellinen, jopa jääräpäinen. Päävalmentaja Jere Jänneksen mukaan sisukkuus on hyvä ominaisuus. Välillä tekeminen lipsuu kuitenkin liiallisuuksiin.

– Silloin valmentajani vetää käsijarrusta ja sanoo, että nyt menee yli. Hän käskee tarvittaessa ottamaan lomaa, etten riko itseäni.

Tavoitteellinen asenne näkyy myös opiskelussa

Hulkko on Mikkelin Uimaseuran kasvatti. Samassa kaupungissa hän kävi kolme ensimmäistä lukiovuottaan. Syksyllä seuraksi vaihtui Tampereen TaTU, ja Hulkko siirtyi viimeiseksi lukiovuodekseen Sammon keskuslukion urheilulinjalle. Täällä hän on saanut treeniaikataulunsa kuntoon, eikä hallille tarvitse enää lähteä iltamyöhään. Poissaoloja koulusta kertyy pakosti, mutta useimmiten ne voi korvata lisäsuorituksilla.

Aidan alittaminen ei kuulu Hulkon tyyliin koulussakaan. Pitkän matikan hän suoritti vain siksi, että halusi näyttää pystyvänsä siihen. Vuonna 2015 omat rajat tulivat kuitenkin vastaan, kun Hulkko yritti samanaikaisesti tiivistää lukion kolmeen vuoteen, rikkoa uinnin MM-rajoja ja pudottaa painoa.

– Seurauksena oli ylirasitustila. Olisin voinut päästää itseni helpommalla, mutta nyt nekin rajat on testattu, ja nousin entistä sisukkaampana takaisin.

Kaikesta huolimatta lukiokursseja on tällä hetkellä kasassa jopa vaadittua enemmän, ja ylioppilaskokeita on jäljellä kolme. Lakin Hulkko painaa päähänsä ensi keväänä.

Uimalla rapakon toiselle puolelle

Tulevaisuudessa uinti ja opiskelu tulevat todennäköisesti yhdistymään kivuttomasti, sillä Hulkko lähtee ensi syksynä täysstipendillä yliopistoon Floridaan. Tarjottu tilaisuus on Hulkosta hämmentävä, sillä yliopisto maksaa kaiken asumisesta treenikamoihin. Suomessa ei ole totuttu vastaavaan.

– Lähden sinne ensisijaisesti uimaan, mutta saan samalla psykologian tutkinnon, mikä on hienoa.

Tutkinnon suorittaminen kestää neljä vuotta. Seuraavat kesäolympialaiset ajoittuvat opintojen puoleen väliin. Jos kaikki menee hyvin, kokee Ida Hulkko lämpimän aallon ensimmäistä kertaa olympialaisissa jo Tokiossa.