Radio Moreenin sähkeet 5.12.2017 klo 17

Suomalaislasten sijoitus lukutaitovertailussa on heikentynyt. Suomi sijoittui kansainvälisessä vertailussa viidenneksi. Vuonna 2011 Suomi sijoittui toiseksi. Tutkimukseen otti osaa 50 maata, ja siinä arvioitiin neljännen luokan oppilaiden lukutaitoa. Tutkimuksen kansallisen koordinaattorin Kaisa Leinon mukaan suomalaislasten lukutaidon taso on säilynyt ennallaan, mutta muut maat ovat kirineet.

***

100-vuotiasta Suomea vietetään huomenna Tampereella monin menoin. Frenckellin aukiolla järjestetään itsenäisyysjuhla, jossa on musiikkiesityksiä ja pormestarin puhe. Juhla huipentuu ilotulitukseen. Keskustorilla järjestetään juhlaliputus. Tampere-talossa on erityisesti lapsille ja perheille suunnattu tapahtuma. Itsenäisyysjuhla aiheuttaa liikennejärjestelyjä keskustassa.

***

Tampereella Kalevankankaan hautausmaalla kunnioitetaan sankarivainajia kunniavartiolla. Vartio toteutetaan huomenna itsenäisyyspäivänä klo 11.45-12.30. Jokaisen 749 sankarihaudan kohdalla seisoo vainajan ikätoveri. Kunniavartioita järjestetään eri puolilla Suomea juhlavuoden kunniaksi.

***

Helsingin poliisi ei aloita Kallion lukion häirintäepäilyistä esitutkintaa. Kallion lukion opettajaa on syytetty epäasiallisesta käytöksestä. Sitä on tapahtunut vuodesta 1997 vuoteen 2014. Seksuaalisesta ahdistelusta tuli rangaistava teko vuonna 2014. Epäasiallisiksi koetut tapahtumat ovat siis tapahtuneet ennen seksuaalisen ahdistelun kriminalisointia. Opettaja on hyllytetty toimestaan. Helsingin kaupunki selvittää, voiko opettaja jatkaa työssään.

***

Sisäministeriö on julkaissut tänään Liputan-sovelluksen. Sovelluksen tavoitteena on madaltaa kynnystä liputtamiseen. Sovellus kertoo liputuspäivistä ja ajankohdista, jolloin lippu nostetaan ja lasketaan. Liputan-sovellus on osa sisäministeriön Suomi 100 -juhlavuotta ja Liputan-kampanjaa. Sovelluksen voi ladata Google Play -kaupasta tai AppStoresta.