Hankejohtaja Marianne Kukko (vas.) ja taloushallinnon projektijohtaja Päivi Mäntysaari ovat keskeisiä henkilöitä uuden yliopiston valmisteluissa.

Moreenimedia kurkisti Tampere3-hankkeen valmisteluihin – Kokouksessa puhuttivat niin parkkipaikkajärjestelyt kuin budjetin valmistelu

Halusimme selvittää, mitä ulkopuoliselle sekavana näyttäytyvän Tampere3-hankkeen valmistelu tarkoittaa käytännössä.

FAKTA

Tampere3 on säätiöyliopisto

  • Uuden Tampereen yliopiston on määrä aloittaa toimintansa 1. tammikuuta 2019.
  • Säätiömuotoisesta Tampereen teknillisestä yliopistosta ja julkioikeudellisesta Tampereen yliopistosta muodostetaan uusi säätiöyliopisto.
  • Uuden yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun tulee omistamaan Tampereen korkeakoulusäätiö, joka perustettiin huhtikuussa 2017.
  • Ammattikorkeakoulun omistaa tällä hetkellä pääosin Tampereen kaupunki.

Tiistaiaamun kolmituntisessa palaverissa on koolla useiden tiedekuntien dekaaneja ja Tampere3-tukipalveluiden projektijohtajia. Aamukahvin hörppimisen ohessa kokous päätetään aloittaa, vaikka hankejohtaja Marianne Kukko ei ole vielä ehtinyt paikalle.

Lyhyen esittäytymiskierroksen jälkeen tutkimuspalveluiden projektijohtaja Floora Ruokonen kertoo, millaisia uuden yliopiston tutkimuspalvelut voisivat olla. Yksi dia esittelee asioita, joihin tutkijoiden ajatellaan tarvitsevan tukea. Rahoitushakemuksien lisäksi mainitaan esimerkiksi yrittäjyyskoulutus ja innovaatioaktivointi. Vaikuttaa siltä, että kohti tulevaisuuden yliopistoa mennään kovaa vauhtia.

Tampere3 tekee suomalaista yliopistohistoriaa

Marianne Kukko haki hankejohtajan tehtävään, koska halusi olla toteuttamassa Suomen suurinta yliopistomuutosta sitten Aalto-yliopiston perustamisen. Kahden yliopiston yhdistyminen vaatii uutta lainsäädäntöä. Jos lakiesitys menee läpi, osa yliopiston tutkintoon johtavista pakollisista opinnoista voitaisiin järjestää ammattikorkeakoulussa ja toisin päin.

Marianne Kukko kysyy dekaaneilta, kokivatko he yleiskatsauksen hyödylliseksi.

Tila- ja kiinteistöpalveluiden projektijohtaja Pertti Iso-Mustajärvi korostaa tilapalveluiden roolia yliopiston henkilökunnan ja opiskelijoiden tarpeiden palvelijana. Hänen mukaansa parannuksia tiloissa voidaan toteuttaa nopeallakin aikataululla, jos vain tieto kulkee tilapalveluihin asti.

Kysymyksiä herättää uuden yliopiston opiskelijoiden ja henkilökunnan liikkuminen eri yksikköjen välillä. Vielä ei ole tiedossa, kuinka paljon ihmisiä liikkuu päivän aikana edestakaisin. Tämä riippuu siitä, millaiseksi yhteistyö muodostuu.

– Noin 200:lle paljon kampusten välillä liikkuville henkilölle olisi mahdollista saada pysäköintiluvat useammalle kampukselle, Iso-Mustajärvi toteaa.

Tiloista siirrytään talouteen. Taloushallinnon projektijohtaja Päivi Mäntysaari epäilee, ettei talousasioiden etenemistä kuvaava dia kiinnosta osallistujia kovinkaan paljon. Vastalause tulee nopeasti. Kokoustajia kiinnostaa kyllä, ja puhe rahasta saa heidät korjaamaan ryhtiään.

Päivi Mäntysaaren mukaan uudessa yliopistossa tulee olemaan yhtenäiset rahanjakoperusteet.

Tiedekuntien pitää valmistella budjettinsa loppukesällä 2018, minkä jälkeen tehdään koko yliopiston talousarvio. Mäntysaaren mukaan ensimmäisessä budjetissa ei vielä pystytä ottamaan huomioon kaikkia tulevaisuuden tavoitteita.

– Joudutaan tyytymään siihen, että meillä on teknisesti tyydyttävä talousratkaisu, Mäntysaari toteaa.

Tämä herättää huolen siitä, onko valmisteluun tarpeeksi aikaa. Ensimmäisen budjetin rakenteella on väliä, sillä Mäntysaari toteaa ensimmäisen budjetin asettavan raameja myöhemmille budjeteille.

Tiistaiaamun kokouksen osallistujat näkivät tapaamisen hyödyllisenä. Kokousta pidettiin hyvänä yleiskatsauksena uuden yliopiston valmisteluihin.

Moreenimedian toimittaja pääsi kurkistamaan uuden yliopiston valmisteluun. Tampere3:n verkkosivuilla voisi olla tietoa eri valmisteluryhmien toiminnasta, jolloin muidenkin olisi helpompi pysyä kärryillä prosessin etenemisestä.

Tampere3:a koskeva kokous järjestettiin tällä kertaa Tampereen yliopistolla.