Moreenimedian sähkeet 21.11. klo 16

Pirkanmaalla työttömyys on laskenut reilusti. Vuodessa työttömien määrä on laskenut peräti 25 prosenttia. Työttömyysaste oli 11 prosenttia. Koko maan työttömyysaste oli lokakuussa 10,4 prosenttia. Tampereen työttömyysaste on kuitenkin edelleen korkea.

***

Riita tamperelaisen joukkuevoimisteluryhmän Minetin ympärillä kiristyy. Minettien vanha seura Tampereen voimistelijat eivät halua antaa harjoitustilojaan joukkeen käyttöön Ikurissa. Seura perustaa päätöksensä juuri tehtyyn sopimukseen tilojen käytöstä. Toistaiseksi on epävarmaa, missä MM-tason joukkue tulee harjoittelemaan tulevaisuudessa. Tamperelainen joukkuevoimisteluryhmä Minetit on siirtymässä uuteen seuraan Tampereen Sisuun. Asiasta uutisoi Yle.

***

Fortumin kyselyyn vastanneista suomalaisista lähes joka viides uskoo omistavansa sähköauton kymmenen vuoden päästä. Kaksi kolmasosaa lataisi sähköautoa mieluiten kotona. Hieman yli puolet valitsisi työsuhdeautoksi mieluummin sähköauton kuin polttoaineella kulkevan auton, jos molempien kustannukset olisivat yhtä suuret. Kyselyyn vastasi reilu tuhat ihmistä loka-marraskuun aikana.

***

Myanmarin hallitus ja viranomaiset ylläpitävät etnistä ryhmää syrjivää apartheid-järjestelmää. Amnestyn mukaan Myanmarin armeija on ajanut 600 000 rohingyaa pakoon Bangladeshiin Rakhinen alueelta. Tilanne Rakhinessa täyttää kansainvälisessä oikeudessa määritellyn apartheidin tunnusmerkit. Rakhinen osavaltiossa asuvat rohingyat on käytännössä eristetty ulkopuolisesta maailmasta.

***

Cheekin jäähyväiskonsertti myytiin loppuun minuutissa. Cheek järjestää Valot sammuu -jäähyväiskonsertin ensi vuoden elokuussa Lahden Mäkimontussa. Lippuja yritti samanaikaisesti ostaa useita kymmeniä tuhansia asiakkaita, kertoi konsertin promoottori. Valtaisan kysynnän vuoksi Cheek järjestää toisen konsertin varsinaista jäähyväiskonserttia edeltävänä iltana. Kumpaankin konserttiin myydään 30 000 lippua.