Radio Moreenin sähkeet 17.11. klo 15

Tampereelle rakennetaan uusi turvakoti. Päätös on tehty tilanpuutteen vuoksi, sillä nykyisestä Tampereen Petsamon turvakodista avunhakijoita joudutaan käännyttämään. Lähin turvakoti on tähän asti ollut Lahdessa. Tilat rakennetaan Hämeenkadulle ja uudessa turvakodissa tulee olemaan yhdeksän perhehuonetta. Turvakodin toiminta aloitetaan ensi vuoden alussa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Tamperelainen.

***

Ylioppilaskirjoitusten tulokset saapuvat tänään kouluille. Syksyn ylioppilakirjoitusten paras tulos on kirjoitettu Lyseonpuiston lukiossa Rovaniemellä, jossa abiturientti sai kahdeksan laudaturia kirjoitettuaan kahdeksan ainetta. Toiseksi parhaaseen suoritukseen ylsi tamperelaisen Kalevan lukion abiturientti kirjoittamalla seitsemän laudaturia ja yhden eximian. Kuusi laudaturia kirjoitti kolme kokelasta.

***

Lapin taivaalla nähtiin torstaina alkuillasta suuri valoilmiö. Inarin pelastuslaitokselta kerrotaan, että Lapissa on tehty myös äänihavaintoja kovasta pamauksesta ainakin muutaman sadan kilometrin alueella. Havaintojen mukaan valoilmiön jälkeen oli kuulunut voimakasta ääntä ja talotkin olivat tärisseet. Ylen suorittamassa haastattelussa päivystävä palomestari Mauri Saniola kertoo, että oletettavasti kyse on meteoriitista tai vastaavasta.

***

Lastenkulttuurin valtionpalkinnon saavat Tatu ja Patu -kirjoista tutut kirjailijat ja kuvittajat Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Lastenkulttuurin valtionpalkinto on Taiteen edistämiskeskuksen myöntämä tunnustus. Lastenkulttuurin valtionpalkinnoilla haluttiin tänä vuonna nostaa esiin kirjailijoiden merkitys lasten ja nuorten lukuharrastuksen edistäjänä. Aino Havukainen ja Sami Toivonen palkittiin 15 000 eurolla.

***

Maailman keskoslasten päivää vietetään tänään. Tapahtumalla halutaan huomioida laadukkaan hoidon tarvetta, kun vauva syntyy keskosena. Tampereella keskoslasten päivää vietetään värivalaisemalla Näsineulan, Tampereen yliopiston, Tampereen yliopistollisen sairaalan ja Tampere-talon tilat. Värivalaistukset alkavat iltapäivästä lähtien. Tapahtuman järjestää Kevyen ja Suomen neontaalihoitajat ry.