Varhaiskasvatuksen epätasa-arvoa tutkiva Childcare-hanke sai 1,9 miljoonan jatkorahoituksen

Childcare-tutkimushanke pyrkii kehittämään keinoja päivähoidon ja esiopetuksen epätasa-arvon vähentämiseksi.

Childcare-tutkimushanke on saanut  Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvostolta 1,9 miljoonan euron jatkorahoituksen. Hankkeella etsitään konkreettisia keinoja varhaiskasvatuksen eriarvoistumisen vähentämiseksi. Hanke on alkanut vuonna 2015, ja se jatkuu vuoden 2020 loppuun saakka.

Tutkimushanke toteutetaan Tampereen yliopiston, Jyväskylän yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteistyönä. Mukana on myös kymmenen yhteistyökuntaa.

– Kehitämme yhdessä kuntien poliittisten päättäjien kanssa heidän paikallisia käytäntöjään, kertoo sosiaalipolitiikan professori Katja Repo Tampereen yliopistolta.

Revon mukaan hanke tutkii, millaisia eriarvoisuuden mekanismeja varhaiskasvatuspolitiikka voi tuottaa. Tutkimuksen kohteena on muun muassa lasten taustojen, alueellisten erojen ja palveluiden pariin ohjaamisen vaikutus siihen, millainen päivähoidon ja esiopetuksen polku lapsille muodostuu.