Radio Moreenin sähkeet 14.11. klo 17

Tampere haluaa hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Kaupunginvaltuuston hyväksymän talousarvion mukaisesti tavoitteen toteutumista edistetään vähentämällä energiankulutusta ensi vuonna yhdellä prosentilla. Kestävien liikkumismuotojen osuutta kaikesta liikenteestä pyritään kasvattamaan. Suomen valtakunnallinen tavoite on hiilineutraalius vuonna 2050. Esimerkiksi pyöräilyn määrää pyritään kasvattamaan kahdella prosentilla ensi vuoden aikana.

***

Tampereen teknillisessä yliopistossa avataan robotiikan laboratorio opiskelijoille. Avajaistilaisuus pidetään keskiviikkona 22. marraskuuta. Laboratoriossa on opetuskäytössä muun muassa yhteistyörobotteja ja mobiilirobotteja. Tapahtuma on osa Euroopan laajuista robotiikan viikkoa, joka alkaa 17.11.  Yliopistossa käynnistyi myös robotiikan pääaineohjelma tänä syksynä. Kurssitarjonnassa on mukana kattavat robotiikan perusteet sekä teorian että käytännön tasolla.

***

Poliisi on tänään kuulustellut kolmivuotiaan lapsensa murhasta epäiltyä miestä. Poliisi ei kerro kuulustelujen sisällöstä toistaiseksi enempää. Poliisi aloittaa miehen vangitsemisoikeudenkäynnin valmistelut. Lisäksi on kuultu kahta todistajaa. 38-vuotiaan miehen epäillään puukottaneen lastaan eilen Porvoon Lyseon leikkipuistossa. Lapsi kuoli myöhemmin vammoihinsa sairaalassa.

***

Kaksi kolmesta suomalaisesta uskoo, että verkossa leviävät valeuutiset vaikuttavat kansalaisten käsityksiin faktoista melko paljon tai erittäin paljon. Asia selviää Medialiiton tilaamasta mielipidetutkimuksesta. Vähiten valheellisia uutisia tuottavat vastaajien mielestä kotimaiset mediat, kuten sanomalehdet, aikakauslehdet, televisio ja radio. Vastaajista yli 40 prosenttia kertoi törmäävänsä verkossa viikoittain uutisiin, jotka eivät ole täysin totuudenmukaisia. Tutkimusta varten haastateltiin lokakuussa tuhatta 18 vuotta täyttänyttä mannersuomalaista.

***

Suomalaiset avioituvat aiempaa vanhempana. Tämä selviää Tilastokeskuksen väestönmuutostiedoista. 1980-luvun alussa ensimmäisen avioliiton solmineiden naisten keski-ikä oli 25 vuotta, kun taas vuonna 2016 se oli 31 vuotta. Miehillä avioitumisikä on noussut 27 vuodesta 34:ään. Ilmiötä selittää muun muassa avoliittojen yleistyminen.