Radio Moreenin sähkeet 26.9. kello 17

Kansainväliset Alihankinta-messut ovat käynnistyneet tänään Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa. Messuilla on kaikkiaan viidessä hallissa yli tuhat näytteilleasettajaa. Tapahtuma on kolmepäiväinen. Messut ovat auki vielä huomenna kello yhdeksästä seitsemääntoista ja torstaina kello yhdeksästä kuuteentoista. Messu- ja urheilukeskuksen läheisyydessä autoilevia varoitetaan liikenneruuhkista tapahtuman aikana.

***

Tampereen yliopiston rokotetutkimusklinikoilla on alettu tutkia influenssarokotteiden vaikutusta raskaana oleviin naisiin. Tutkimuksessa arvioidaan kahden käytössä olevan rokotteen vasta-aineiden siirtymistä äidistä lapseen. THL on suositellut raskaana olevien naisten influenssarokottamista vuodesta 2014. Odottavan äidin kausi-influenssa saattaa vaatia pahimmillaan sairaalahoitoa ja haitata raskauden etenemistä. Raskausaikana otettu rokote vähentää merkittävästi keskenmenon ja ennenaikaisen synnytyksen riskiä.

***

Pirkanmaalaiset nuoret ovat huumemyönteisempiä kuin muualla maassa keskimäärin, selviää terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselystä. Kyselyyn vastanneiden pirkanmaalaisten opiskelijoiden mukaan huumausaineiden hankkiminen omassa kotikunnassa on helppoa. Kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista näin ajattelee melkein neljäkymmentä prosenttia. Vastaava luku toisen asteen opiskelijoilla on lähes kuusikymmentä prosenttia. Asiasta kertoi Aamulehti.

***

Työllisyys paranee hiljalleen, kertoo Tilastokeskuksen tänään julkaistu tutkimus. Tilastokeskuksen mukaan kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu työllisyysaste oli elokuussa kuusikymmentä yhdeksän pilkku neljä prosenttia. Työllisiä oli tutkimuksen mukaan seitsemän tuhatta enemmän kuin edellisvuoden elokuussa. Hallitus on ilmoittanut tavoittelevansa työllisyysasteen nostamista seitsemäänkymmeneen kahteen prosenttiin.

***

Kuntapäättäjät Suomen suurimmissa kaupungeissa kannattavat maksutonta ehkäisyä alle kaksikymmentäviisivuotiaille. Kyselytutkimuksen toteuttivat yhteistyössä Väestöliitto ja lääkeyhtiö Bayer. Neljä viidestä kyselyyn osallistuneesta päättäjästä oli täysin tai melkein samaa mieltä siitä, että maksuttoman ehkäisyn tarjoaminen nuorille edistää nuorten terveyttä ja hyvinvointia. Päättäjät kannattivat maksutonta ehkäisyä yli puoluerajojen. Kyselyyn vastasi liki kaksisataa kaksikymmentä kuntapäättäjää viidestätoista kaupungista.