Ankarat säännöt lapsuudessa voivat johtaa vaikeaan ruokasuhteeseen aikuisuudessa – ”Koen tarvetta olla laihempi, vaikka tiedostan olevani täysin normaali”

Ruoka on syötävä loppuun, ennen kuin poistutaan pöydästä. Jos syö kiltisti, saa jälkiruokaa. Nämä käytännöt herättävät monelle kaikuja lapsuudesta koulun ruokalasta tai kodin keittiöstä.

Ohjeet juontavat juurensa pula-ajan Suomesta, jolloin ruokaa ei ollut hukkaan heitettäväksi. Liian tiukka suhtautuminen syömiseen voi kuitenkin vaikuttaa lapsen ruokasuhteen kehittymiseen negatiivisesti.

Moreenimedian verkkokyselyssä kysyttiin, millaisia ruokailusääntöjä ja -käytäntöjä heidän lapsuudenkodissaan oli ja millaista kehopuhetta he kuulivat. Lisäksi vastaajilta kysyttiin heidän nykyisestä ruoka- ja kehosuhteestaan.

Kaikilla ruuilla on roolinsa

Merkittävä osa, noin yksi kolmasosa, vastaajista kertoi, että lapsena oli pakko syödä kaikki, mitä lautaselleen otti. Tämä sääntö näkyi monesti niin kotona kuin koulussakin. Moni kertoi myös säännöllisistä ruoka-ajoista, joiden väleissä syöminen oli kiellettyä.

– Kaikki ruoka syödään mitä otetaan, ja kaikkea on syytä maistaa, eräs vastaaja kirjoittaa kotona vallinneista säännöistä.

Toinen vastaaja kertoi, että kaikki piti syödä ja ruoasta pitäisi olla kiitollinen, koska ”joskus sitä ei välttämättä ole tarjolla”.

Siiri Korpiniitty

Syömishäiriökeskuksen sairaanhoitaja Siiri Korpiniitty on nähnyt pitkän työuransa aikana ankarien syömissääntöjen aiheuttaman varjopuolen. Esimerkkinä Korpiniitty mainitsee karkkipäiväkulttuurin.

– Vierastan perinteistä karkkipäiväkulttuuria. Se, että karkkia saa syödä vain tiettynä ajankohtana tekee siitä jotenkin maagista ja mystistä. Silloin se houkuttaa erityisesti.

Korpiniityn mukaan epäterveellisyys-terveellisyys-dikotomiaa tulisi pohtia uudelleen. Sopivissa määrin kaikilla ruoilla voi olla roolinsa terveellisessä ruokasuhteessa. Hän toivoo, että lapsille opetettaisiin monipuolisuutta ja sallivuutta.

– On turha lähteä kriminalisoimaan mitään ruokia. Liputtaisin isosti sellaisen ruokarauhan puolesta, Korpiniitty toteaa.

Vanhemmat kauhistelivat kehoaan

Puolet vastaajista kokivat, että kotona puhuttiin kehosta neutraalisti. Silti avovastauksissa useat kertoivat vanhemman puhuneen kehostaan negatiivisesti tai olleensa usein jonkinlaisella dieetillä.

– Äiti kauhisteli lihavuuttaan ja laihdutti aina, eräs vastaaja kertoo.

– Ruokaillessa äiti saattoi usein sanoa, että hän ei voi syödä yhtään enempää koska on niin isokokoinen, toinen vastaaja kirjoittaa.

Sini Korpiniityn mukaan lapsi oppii aina kasvuympäristössään, miten kehoon suhtaudutaan. Hänen mielestään kaikenlaisen kehon kommentoinnin kanssa saisi olla hyvin tietoinen.

– Jos lapsi kuulee vaikka aina, että tietynnäköiset ihmiset ovat kauniita tai upeita, niin he saattavat alkaa katsoa omaa peilikuvaa siltä kantilta, että kun minä en ole tuon näköinen.

Korpiniitty painottaa, ettei kaikkea voi laittaa vanhempien vastuulle. Esimerkiksi sosiaalinen media ja monenlainen kuvamanipulaatio luovat nykyään valtavia ulkonäköpaineita lapsille ja nuorille. Vanhemmilta kuultu ulkonäköön liittymätön arvostava puhe voi kuitenkin olla suojaava tekijä.

FAKTA

Kysely ruoka- ja kehosuhteesta

  • Moreenimedian kyselyä jaettiin eri sosiaalisen median kanavissa, muun muassa Facebookissa ja Redditissä sekä Suomi24- ja Vauva.fi-keskustelufoorumeilla 16.-27.11.2022.
  • Kyselyyn vastasi 58 henkilöä, joista 70 % oli naisia. Vastaajien iät jakautuivat tasaisesti 18–55-ikävuoden välille.
  • Puolet vastaajista koki, että kehoista puhuttiin lapsuudenkodissa neutraalisti. Moni koki, ettei kehosta puhuttu mitenkään.
  • Kysyttäessä kehonkuvasta tällä hetkellä, vastaukset jakautuivat melko tasaisesti hyvän (44,8 %) ja huonon (39,7 %) välillä, kun vaihtoehtoina oli hyvä tai huono tai jokin muu. Muutamalla vastaajalla kehonkuva oli vaihteleva.

Monella tarve muuttaa kehoaan

Valtaosa vastaajista koki, että heidän täytyi muuttaa kehoaan, ja yli puolet koki, että heidän piti rajoittaa syömistään. Yksi vastaajista kertoo olevansa tunnesyöjä, mikä tarkoittaa, että hän reagoi erilaisiin voimakkaisiin tunteisiin syömällä.

– Koen tarvetta olla laihempi, vaikka tiedostan olevani täysin normaali, toinen vastaaja pohtii.

Avovastauksissa valtaosa koki, että heidän täytyi laihduttaa ja moni halusi pienentää annoskokojaan ja vähentää herkkujen syömistä.

Syömishäiriökeskuksen Korpiniitty näkee laihduttamisen olevan kaupallinen ilmiö. Se pyörittää valtavaa markkinakoneistoa, ja tuotteita myydään kuluttajille pilvin pimein.

– Tämän takia näen, että se on ikuinen ilmiö. Vaikka tänä päivänä tiedämme, että laihduttaminen on usein ihmisille haitallista.

Lue kommentti aiheesta täältä

TikTok koukuttaa käyttäjän ja seuraa sitten jokaista klikkausta – ”Meistä kerätään todella paljon tietoa, koska se on rahanarvoista kauppatavaraa”

Huoli yksityisyydestä nousee jatkuvasti esille, kun puhutaan sosiaalisen median sovelluksista. Omien henkilötietojen leviäminen on tiedostettu riski, jonka käyttäjät ottavat sovelluksia ladatessaan.

Ammattihakkeri ja tietoturva-asiantuntija Laura Kankaala F-securelta muistuttaa, että yritysten motivaatio kerätä käyttäjistään dataa liittyy lähes aina sovellusten haluun koukuttaa käyttäjä.

– Meistä kerätään todella paljon tietoa, koska se on rahanarvoista kauppatavaraa.

Algoritmit ja yksityiskohtainen tieto siitä, millaisia kuvia tai videoita käyttäjä katselee, on suoraa tietoa mainostajille ja sovellukselle.

Videosovellus TikTok on saanut paljon kritiikkiä tietosuojastaan.

Tutkimuksen mukaan TikTok seuraa käyttäjiensä liikkeitä sovelluksessa olevan koodin avulla. Jos käyttäjä avaa TikTokissa linkin, se avautuu automaattisesti sovelluksen omaan internetselaimeen. Samalla sovellus lataa seurantakoodin käyttäjän laitteelle. TikTok on kiistänyt käyttävänsä kyseistä koodia.

Käyttäjä saattaa olla eksyksissä

Kankaala kertoo, että tietomurtoja tapahtuu jatkuvasti. Sosiaalisen median kohdalla suurin uhka liittyy tietojen kalasteluun.

Tavallinen sosiaalisen median käyttäjä saattaa olla eksyksissä useita sivuja pitkän käyttöehtolistan kanssa.

Rikolliselle päätynyttä sometiliä on todella vaikea saada jälkikäteen takaisin.

Laura Kankaala

Sovellusten tietoturvasta kannattaa huolehtia esimerkiksi käyttämällä tarpeeksi vahvoja salasanoja ja kaksivaiheista tunnistautumista, Kankaala ohjeistaa.

– Rikolliselle päätynyttä sometiliä on todella vaikea saada jälkikäteen takaisin.

Sosiaalisen median nopea kehitys on haaste tietoturvalle

Tietoturvasta puhutaan Kankaalan mukaan paljon, mutta usein sisältö on vaikeasti tavoitettavissa tai suunnattu yrityksille.

Euroopan unionin vuonna 2016 julkaisema tietosuoja-asetus General Data Protection Regulation (GDPR) määrittelee, että sovellusten keräämät tiedot pitäisi olla käyttäjälle ymmärrettäviä ja helposti löydettävissä.

Usein selostetta tai tarkkaa tietoa siitä, mihin kaikkialle käyttäjän tietoja päätyy, ei kuitenkaan löydy.

Sosiaalisesta mediasta on tullut kokonaisvaltainen osa ihmisten elämää, ja muutos on tapahtunut nopeasti. Tietoturvakysymyksiin pitää löytää lisää tapoja reagoida, Kankaala tähdentää.

– Rikollisuus, mikä löytyy internetistä ja sosiaalisesta mediasta, on uudenlaisempaa rikollisuutta.

Mitä Tampereen yliopiston opiskelijat ajattelevat sosiaalisen median sovellusten tietosuojasta? Lue Moreenimedian gallup aiheesta tästä.

Inka Aurasen analyysi: Tulevaisuuden luokkahuoneessa ei pelotella taudeilla, vaan seksuaalisuudesta puhutaan vailla häpeää

Inka Auranen
Inka Auranen

Muistan alakouluajoiltani päivän, jolloin oppitunnilla käytiin läpi murrosiän aiheuttamia muutoksia. Opettaja ilmoitti, että pojat ja tytöt viettäisivät seuraavan tunnin nyt eri luokissa. Tytöille kerrottiin tunnin aikana kuukautisista ja jokainen sai itselleen kuukautissuojanäytteitä. Näytteet piilotettiin syvälle koululaukun uumeniin, jotta muut eivät huomaisi niitä. En edelleenkään tiedä, mitä poikien puolella puhuttiin, mutta utelias 5.-luokkalainen olisi kyllä halunnut tietää.

Huono seksuaalikasvatus tuntuu periytyneen sukupolvelta toiselle, oli ihminen nuori nyt tai 40 vuotta sitten. Seksuaalikasvatus on ollut usein aivan olematonta tai keskittynyt ainoastaan raskaudella ja seksitaudeilla pelotteluun.

Myös seksuaalikasvatuksen kiusallisuus on tuttua usealle ihmiselle. Kyse ei ole siitä, että vain suomalaiset vaikenisivat seksuaalisuudesta puhuttaessa. Terveystiedon alaan kuuluvan amerikkalaistutkimuksen mukaan aihepiiristä ollaan pihalla myös kansainvälisellä tasolla.

Heikon kasvatuksen vuoksi seksuaalisuuden määritelmä itsessään tuntuu olevan monelle vaikea, ja siksi kaikki siihen liittyvä tulkitaan herkästi väärin. Seksuaalisuus mielletään liian usein seksin synonyymiksi, vaikka seksuaalisuuden piiriin kuuluu todellisuudessa myös minäkuva, identiteetti ja suhde omaan kehoon.

Sanoilla ja niiden määrittelyllä on suuri merkitys. Väärin käytetty sana voi paitsi luoda virheellisiä ajatusmalleja, myös loukata. Omana peruskouluaikanani esimerkiksi homo- tai vammainen-sanoilla haukkuminen oli arkipäivää. Jälkeenpäin olen toivonut, että opettaja olisi tuolloin puuttunut tietämättömien lasten huuteluun. Opettajan olisi pitänyt kertoa, mitä nuo sanat itse asiassa tarkoittavat, ja ettei niitä tulisi käyttää muiden loukkaamiseen.

Väestöliiton kirjaamien seksuaalioikeuksien mukaan meillä kaikilla on oikeus saada laadukasta seksuaalikasvatusta. Meidän tulisi saada tietoa seksuaalisuudesta sekä siihen liittyvistä vastuista ja oikeuksista.

Tyttöjen ja poikien jaottelu seksuaalikasvatuksen ajaksi on monin tavoin ongelmallista. Jaottelun vuoksi lapset eivät välttämättä opi muista sukupuoli-identiteeteistä ja kehoista kattavasti. Itse opin alakoulussa poikien kehoihin liittyvistä muutoksista muun muassa huhupuheista ja kirjastossa salaa selatuista kirjoista.

Vaikka poikien luokassa opetetut asiat eivät ehkä koskettaneetkaan omaa kehoani, olisin ymmärtänyt puolta luokasta paremmin, jos olisin kuullut pojille opetetut asiat suoraan opettajalta.

Jaottelu on ongelmallista myös sukupuolivähemmistöön kuuluvien lasten kannalta. Luokassa saattaa olla lapsia, jotka eivät koe kuuluvansa siihen puoliskoon luokasta, johon opettaja päättää heidät niputtaa. Turha jaottelu voi aiheuttaa epävarmuutta omasta identiteetistä ja ihmisarvosta.

Laadukkaan seksuaalikasvatuksen tulisi tähdätä siihen, että lapsi tietää olevansa arvokas ja uskoo itseensä. Omanarvontuntoa ja itseluottamusta voisi lisätä muun muassa sillä, että lapsi näkisi oman näköisiään ihmisiä vaikkapa koulukirjoissa. Oppikirjoissa esiintyvät henkilöt ovat usein hoikkia, vammattomia ja valkoisia.

Miten pyörätuolissa istuva tai vaikkapa tummaihoinen lapsi voisi kokea itsensä arvokkaaksi ja näkyväksi, kun omanlaisia ihmisiä ei juurikaan näe? Näkymättömyys opetusmateriaaleissa voi aiheuttaa myös mielikuvan siitä, ettei esimerkiksi seksuaalisuus kuuluisi osaksi omaa elämää.

Olen huomannut, että ikätoverini ovat hyvin eri tasoilla seksuaalisuudesta, kun on kyse seksuaalisuudesta. Joku osaa kertoa kaiken seksuaalivähemmistöjen kohtaamasta vähemmistöstressistä kun taas joku ei tiedä miten toimia, jos epäilee saaneensa seksitaudin. Seksuaalisuudesta ja sen laajuudesta ymmärtävät lähinnä ne, joita asia kiinnostaa. Jos kiinnostus kohdistuu muualle, voi ymmärrys omasta kehosta, seksuaalisesta suuntautumisesta ja identiteetistä olla vielä aivan lapsen kengissä, vaikka henkilö olisi jo parikymppinen.

Asianmukainen seksuaalikasvatus auttaa meitä ymmärtämään niin omia kuin toistenkin rajoja. Tunnistamalla omat rajansa ihminen osaa kertoa toiselle, mikä tuntuu mukavalta ja miten omaa kehoa saa koskettaa. Yhteiskuntatieteisiin kuuluvassa amerikkalaistutkimuksessa kerrotaan, että kunnollinen seksuaalikasvatus koulussa voi suojata esimerkiksi seksuaaliselta hyväksikäytöltä.

Faktaan pohjautuva, ajankohtainen seksuaalikasvatus myös edistää tervettä kehosuhdetta ja hyvää itsetuntoa. Laadukas seksuaalikasvatus hyödyttäisi niin yksilöitä kuin koko yhteiskuntaakin, kun yhä pienempi osa ihmisistä joutuisi hakeutumaan terapiaan seksuaalisuuteen liittyvien traumojen vuoksi.

Toivoisin, että tulevaisuudessa kaikki – sukupuoli-identiteettiin ja kehoon katsomatta – istuisivat yhdessä ja samassa luokkahuoneessa. Seksuaalisuudesta puhuttaisiin häpeilemättä ja lapsille opetettaisiin, kuinka omia rajoja vedetään sekä miten toisten rajoja kunnioitetaan.

Tärkeintä olisi, että jokainen oppisi olevansa arvokas omanlaisenaan.

 

Jutussa on hyödynnetty seksuaaliterapeutti- ja kasvattaja Marja Holkerin haastattelua. Voit kuunnella haastattelun täältä

“Änkytys ei ole kuolemantuomio” – Liana Linvik änkyttää, mutta ei anna sen enää olla elämänsä esteenä

Liana Linvik, 27, huomasi ala-asteella änkyttävänsä, mutta ei silloin vielä ajatellut sen olevan huono asia.

Yläasteella muiden kommentit saivat hänet kuitenkin uskomaan, että se ei ole tavallista, vaikka Duodecimin mukaan änkytystä ilmenee noin viidellä prosentilla suomalaisista.  Linvikiä pilkattiin änkytyksestä, joka johti lopulta puhumattomuuteen sekä sulkeutumiseen.

– Kun yläaste alkoi, minun oli vaikea puhua varsinkin ventovieraille, Linvik kertoo.

Silloin hän ajatteli, että änkytys olisi esteenä elämässä etenemiselle. Tätä ovat tukeneet kokemukset työnhaussa, jolloin häntä on syrjitty.

– On annettu ymmärtää, ettei minua palkata, koska minulla on änkytystä.

Linvik on nyt kuitenkin ymmärtänyt, että todellisuudessa änkytys ei estä häntä tekemästä mitään. Hyväksymisessä on auttanut vertaistuki muilta änkyttäviltä ihmisiltä. Hänen mielestään änkytys on vahvuus, joka on osa elämää.

– Mielestäni änkytys ei ole kuolemantuomio. Se pitää vain hyväksyä.