”Ajatus toisesta ihmisestä kasvamassa sisälläni tuntuu kammottavalta” – Raskauspelot ovat yleisiä ja voivat äärimmillään johtaa siihen, ettei ihminen halua ikinä olla raskaana

Raskaus tai ajatus mahdollisesta raskaudesta aiheuttaa pelkoja ja ahdistusta. Moreenimedian teettämän kyselyn mukaan 72 prosenttia kertoi kokeneensa pelkoja raskaana ollessaan. Ajatus mahdollisesta raskaudesta puolestaan pelotti 78 prosenttia kyselyn vastaajista.

FAKTA

Kysely raskauspeloista

  • Moreenimedian teettämään kyselyyn vastasi 74 ihmistä.
  • Kysely oli kohdistettu ihmisille, joille raskaana oleminen on mahdollista ja raskaana olleille tai oleville ihmisille.
  • 51 prosenttia kyselyyn vastanneista oli raskaana olleita ihmisiä ja 49 prosenttia ei-raskaana olevia.

 

Taysin naistentautien ja synnytysosaston apulaisylilääkäri Outi Palomäen mukaan synnytyspelko on yleisin raskauteen liittyvä pelko, ja se diagnosoidaan noin 10 prosentilla synnyttäjistä.

Palomäen mukaan myös jo itse raskaus voi olla pelottava asia joillekin.

– Raskaus on elimistölle iso asia, ja siihen liittyy riskejä. Esimerkiksi keskenmenot ovat yleisiä ja kuuluvat luontoon. Etenkin jos keskenmenosta tai kohtukuolemasta on taustaa omassa raskaushistoriassa, menettämisen pelko on yleinen raskauteen liittyvä pelko.

Keskenmenon pelkääminen oli yleistä raskaana olleiden keskuudessa myös Moreenimedian kyselyn mukaan. Raskaus aiheutti tämän lisäksi pelkoa oman terveyden puolesta.

Ensimmäisessä raskaudessani pelkäsin keskenmenoa ja sitä, että vauva, minä tai molemmat menehtyisimme synnytyksessä. Pelkäsin myös, mitä vauvalle käy syntymän jälkeen, mikäli minulle tapahtuisi jotain, eräs kyselyn vastaajista kertoo.

Raskauteen liittyy fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia pelkoja

Noin 40 prosenttia raskaana olleista kertoi, että raskauden aikana tapahtui jotain, mikä aiheutti raskauspelkoa. Useassa tapauksessa oli kyse raskauteen liittyvästä komplikaatiosta, kuten raskausmyrkytyksestä, raskaushepatoosista ja sikiön kehitysongelmista.

Myös ongelmat läheisten tai puolison kanssa lisäsivät raskauteen liittyvää pelkoa ja ahdistusta.

– Äitini oli juuri sairastunut aggressiiviseen syöpään. Oli tiedossa, että yhteistä aikaa on vähän. Se varjosti raskautta ja sai kaiken tuntumaan vaikeammalta. Minulla oli myös paljon pahoinvointia ja kipuja, joita väheksyttiin. Koin, etten ole ihminen enkä elä enää itseäni varten, yksi kyselyn vastaajista selittää.

Vaikka raskaus oli sujunut muuten hyvin, monet kokivat oman kehon muuttumisen pelottavana asiana.

– Minulla ei ollut pelkoja raskauden suhteen, mutta kropan muuttuminen ahdisti. Olen androgyyni/maskuliininen nainen ja koitin viimeiseen asti peittää raskausvatsaa löysillä vaatteilla. Raskaudesta ei ole ainoatakaan mahakuvaa, koska en halua muistella, miltä näytin silloin,  kertoo eräs kyselyyn vastannut.

Raskauspelkoihin liittyi myös pelko tulevaisuudesta ja epävarmuus omista kyvyistä vanhempana. Etenkin yksinhuoltajien vastauksista ilmeni, että raskautta varjosti pelko siitä, miten pärjää vanhempana taloudellisesti ja yksin.

Pelkkä ajatus raskaudesta voi ahdistaa

Joka neljäs kyselyyn vastanneista kertoi pelkäävänsä raskautta niin paljon, etteivät he halua ikinä olla raskaana. 10 prosenttia ei puolestaan ollut varmoja.

Joillekin kyselyn vastaajille ajatus raskaudesta on yksinkertaisesti kauhea.

Tiedän, että se on luonnollista, mutta itselleni ajatus toisesta ihmisestä kasvamassa sisälläni tuntuu kammottavalta, kuin se olisi loinen. Myös ajatus siitä, että raskaus päättyy vain isoon leikkaukseen tai synnytykseen tuntuu todella pelottavalta. Siitä ei voi perääntyä, ja raskautta ei muutenkaan saa vain pois päältä, jos ahdistaa liikaa, eräs kyselyn vastaaja tiivistää.

Pelkoa kannattaa käsitellä viimeistään silloin kun se alkaa haitata omaa elämää

Palomäen mukaan paras tapa käsitellä raskauteen ja synnytykseen liittyviä pelkoja on puhua niistä ammattilaisen kanssa.

– Hyvin moni synnytyspelkoinen tulee hoidetuksi niin, että käydään faktat yhdessä rauhassa läpi. Sama periaate toimii myös raskauspelon kanssa. Oikea tieto siitä, mitä raskaus on ja mitä sen aikana tapahtuu, helpottaa varmasti, Outi Palomäki toteaa.

Moni vastaajista ei kuitenkaan käsitellyt pelkoaan ja ahdistustaan ollenkaan.

– Koin olevani huono, kun en hihku onnesta. Pidin asian sisällä ja itkin yksin ollessa, yksi kyselyn vastaajista kertoo.

Jutta Kuusitaipaleen analyysi: Ymmärsin, miten harrastus piti minusta huolta, vasta kun luovuin siitä

Jutta Kuusitaipale

Elämässäni alkoi uusi vaihe, kun muutin toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Pitkäaikainen salibandyharrastus sai jäädä, ja alkua sävytti helpotus. Ei enää “sori en pääse, on harkat” -viestejä, kokonaisina viikonloput hotkaisevia pelireissuja tai treenikassiin unohtunutta banaani-hikikenkämuhennosta.

Vasta lopettamisen jälkeen huomasin, millä kaikilla tavoilla harrastus oli pitänyt minusta huolta. Lista siitä, mistä saan kiittää salibandya, alkoi kasvaa pituutta, vaikka maila on ollut varastossa pölyttymässä jo hyvän tovin.

Mahdollisuus harrastamiseen ei kuitenkaan ole Suomessa itsestäänselvyys. Vähävaraisuus sulkee lapsia ja nuoria harrastamisen ja sen hyötyjen ulkopuolelle. Varusteiden, seuramaksujen ja lisenssien yhteissumma voi kohota etenkin tietyissä lajeissa kilometrikaupalla kipurajan yläpuolelle. Lapsi joutuu kokemaan syyllisyyttä perheen vähien varojen kuluttamisesta tai tuntemaan itsensä taloudelliseksi taakaksi.

Lapin ammattikorkeakoulun artikkelissa harrastaminen nimetään yhdeksi tehokkaimmista keinoista vähentää nuorten yksinäisyyttä. Suomalainen yhteiskunta voisi ehkäistä jopa syrjäytymistä panostamalla lasten ja nuorten harrastuksiin.

Ihmisellä on perustarve olla osa jotakin, ja nuoruudessa tarve on erityisen vahva.

Vapaa-ajan toiminnasta saa vastapainoa arjelle. Vaikken suhtautunut peliuraani enää samalla palolla kuin nuorempana, oli elämän pirstaloituminen eri osa-alueisiin äärimmäisen hyödyllistä.

Psykologien Rosalind Barnettin ja Janet Hyden tutkimuksessa kerrotaan, että monilla eri elämänalueilla toimiminen kiinnittää ihmisen hänen sosiaaliseen ympäristöönsä ja siten parantaa yksilön voimavaroja, taitoja, tietoja sekä mahdollisuuksia. Nuoren aika jakautuu esimerkiksi koulunkäynnin, kaveripiirin, kodin ja harrastuksien välillä. Vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja, ja siksi kaiken kanssa tasapainotteleminen voi olla vaikeaa.

Työn ja perheen yhdistämistä on tutkittu paljon. On todettu, että työssä hankitut voimavarat auttavat jaksamaan kotona. Koululaisella ei välttämättä ole työpaikkaa, mutta teoriaa voi soveltaa harrastamiseen. Jos jollain elämänalueella asiat takkuavat, kokemukset toisaalla pitävät pinnalla.

Korona-aika tukahdutti tai ainakin muutti koulunkäyntiä, sosiaalista elämää ja vapaa-ajanviettoa. Sillat eri saarekkeiden välillä katkesivat tai tulivat hankalakulkuisemmiksi. Opin yläasteen fysiikan tunneilla, että paine on sitä pienempi, mitä suuremmalle pinta-alalle voima jakaantuu. Ehkä samaa logiikkaa voi peilata myös muuhun: kaventuneessa elämänpiirissä vastoinkäymiset tuntuivat uppoavan syvemmälle. Vaikka tavoitteellinen harrastus vei tunteja ja energiaa, voimaannutti se minua jaksamaan paremmin koulutyön parissa.

Joukkuelajista puhuessa ei voi sivuuttaa yhteisön merkitystä. Ihmisellä on perustarve olla osa jotakin, ja nuoruudessa tarve on erityisen vahva.

Hetket, joina JVG pauhasi pukukopissa tai päätössummeri soi ja joukkue heittäytyi yhdeksi ringiksi täynnä jaettua ylpeyttä, olivat teini-iässä vain sitä – hienoja ja tunnepitoisia hetkiä.

Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, mikä merkitys yhteisillä kokemuksilla on ollut identiteettini ja itsetuntoni kehittymisessä. Oli tärkeää, että harrastus oli osaltaan suojelemassa minua herkässä nuoruuden ikävaiheessa.

Jutussa on hyödynnetty muun muassa Pasi Pyöriän oppikirjaa Työelämän myytit ja todellisuus sekä väitöskirjatutkija Iina Järvisen haastattelua.

“Änkytys ei ole kuolemantuomio” – Liana Linvik änkyttää, mutta ei anna sen enää olla elämänsä esteenä

Liana Linvik, 27, huomasi ala-asteella änkyttävänsä, mutta ei silloin vielä ajatellut sen olevan huono asia.

Yläasteella muiden kommentit saivat hänet kuitenkin uskomaan, että se ei ole tavallista, vaikka Duodecimin mukaan änkytystä ilmenee noin viidellä prosentilla suomalaisista.  Linvikiä pilkattiin änkytyksestä, joka johti lopulta puhumattomuuteen sekä sulkeutumiseen.

– Kun yläaste alkoi, minun oli vaikea puhua varsinkin ventovieraille, Linvik kertoo.

Silloin hän ajatteli, että änkytys olisi esteenä elämässä etenemiselle. Tätä ovat tukeneet kokemukset työnhaussa, jolloin häntä on syrjitty.

– On annettu ymmärtää, ettei minua palkata, koska minulla on änkytystä.

Linvik on nyt kuitenkin ymmärtänyt, että todellisuudessa änkytys ei estä häntä tekemästä mitään. Hyväksymisessä on auttanut vertaistuki muilta änkyttäviltä ihmisiltä. Hänen mielestään änkytys on vahvuus, joka on osa elämää.

– Mielestäni änkytys ei ole kuolemantuomio. Se pitää vain hyväksyä.