Synkät uutisaiheet ahdistavat lukijoiden lisäksi myös toimittajia – ”Uutisten seuraamisesta kieltäytyminen ei auta”

 

FAKTA

Kysely negatiivisista uutisista

  • Kyselyä jaettiin Facebookissa Tampereen ja Turun puskaradioryhmissä.
  • Kysely oli auki 16.11. ja 23.11. välisenä aikana.
  •  Kyselyyn vastasi 279 ihmistä, joista kolme neljäsosaa oli naisia.
  • Vastanneista 48 prosenttia kertoi kiinnittävänsä erityistä huomiota negatiivisiin uutisiin
  • Kyselyn vastaajista 52 prosenttia koki uutisten herättävän ahdistuksen ja pelon tunteita.

Moreenimedian kyselyyn vastanneista puolet kertoi kiinnittävänsä eniten huomiota kielteisiin uutisiin. Suurin osa vastaajista koki jatkuvien synkkien ja negatiivisten uutisaiheiden tuntuneen ahdistavilta, raskailta ja lamaannuttavilta. Vastaukset tulivat ilmi Moreenimedian tekemässä verkkokyselyssä, joka kartoitti negatiivisten uutisten vaikutuksia niiden kuluttajiin.

– Liika on liikaa, lopulta ei jaksa enää lukea yhtään aiheesta, jota kaikki tahot ovat tulvillaan, yksi kyselyn vastaajista kommentoi

– Välillä on tuntunut, että vähempikin riittäisi, vaikka samalla ymmärrän, että on tärkeä pysyä ajan tasalla tapahtumista, toinen vastaaja pohti.

Aamulehden toimittaja Saara Nyystilä kohtaa päivittäin työssään negatiivisia aiheita. Nyystilä  työskentelee Aamulehdellä uutisten julkaisutiimissä. Hän kertoo vapaa-ajallaan yrittävänsä irrottautua uutisista kokonaan, sillä työpäivän aikana synkkiä aiheita tulee käsitelleeksi jo riittävästi.

Siinä missä lukijan on helppo todeta, että viikon uutissaldo on nyt täynnä, joutuu toimittaja pahimmassa tapauksessa vatvomaan samaa uutisaihetta viikosta toiseen. Tärkeät aiheet kuitenkin pysyvät tärkeinä, vaikka ahdistus aihetta kohtaan tuntuisi lamaannuttavalta.

– Yritän ajatella niin, että nyt teen tätä minun työtä, koska työt täytyy saada tehtyä, enkä niinkään voi pysähtyä miettimään sitä, kuinka kurjaa esimerkiksi Ukrainassa olevilla ihmisillä on, Nyystilä toteaa.

Kontekstointi on avain uutisahdistuksesta selviämiseen

Yleisradion vuorovaikutuspäällikkö Sami Koivisto uskoo konteksoinnin olevan avain uutisahdistuksesta selviämiseen. Kontekstoinnilla hän tarkoittaa sitä, että asioihin perehdytään riittävästi, jotta pystytään paremmin hahmottamaan suuremmat asiakokonaisuudet ja niiden merkitykset. Koivisto kokee, että tämä on tärkeä tehtävä niin toimittajille kuin lukijoillekin.

Koiviston mielestä toimittajille kuuluu aiheidensa riittävä kontekstointi, jotta lukijat saavat käsiinsä aiheesta mahdollisimman kattavan raportoinnin. Toisaalta lukijan tehtäväksi jää oman medialukutaidon kehittäminen niin, että ei luota tiedonsaantiaan vain yhden tahon käsiin.

Koiviston mukaan paras apu kontekstointiin on television ja radion ajankohtaisohjelmat, joissa yhteen aiheeseen pystytään pureutumaan kattavasti.

–  Yksittäisissä verkkojulkaisuissa harvoin pystytään kysymään niitä kaikista isoimpia kysymyksiä, jotka auttavat hahmottamaan aiheiden laajaa kokonaiskuvaa.

Kuvitus on tehty hyödyntäen tekoälyä.

Pään pensaaseen pistäminen ei auta

Moreenimedian kyselyssä selvisi, että vaikka synkät uutiset tuntuvat kuluttajista raskailta, puolet vastaajista ei kuitenkaan toivo enempää uutisia myönteisistä asioista.

Nyystilän mielestä on tärkeää jatkaa kattavaa uutisointia kaikista negatiivisimmista aiheista.

– Negatiivisten asioiden esille tuominen mahdollistaa sen, että niistä aiheista myös aletaan keskustelemaan. Siten edistetään myös sitä, että konkreettisia tekoja näitä negatiivisia asioita vastaan tapahtuu.

Koivistonkaan mukaan uutisten seuraamista ei pidä lopettaa niiden synkkyyden takia.

– Kokonaan uutisten seuraamisesta kieltäytyminen ei auta, sillä se on vähän kuin pistäisi pään pensaaseen. Olet hetken rauhassa, mutta kuitenkin joudut törmäämään niihin aiheisiin enemmin tai myöhemmin.

Toimittajien jaksamista pohdittava

Nyystilä kertoo kaikista rankimpien uutisten jääneen kirkkaimpana mieleen, sillä niiden synnyttävä tunnereaktio on ollut kaikista vahvin.

Vuorovaikutuspäällikkönä työskentelevä Koivisto uskoo, että on kaikkien etu, jos toimittajat saavat keskittyä kaikista raskaimpiin aiheisiin vain rajatun ajan. Koivisto korostaa erityisesti avoimen keskustelukulttuurin tärkeyttä toimituksessa. Työkulttuuri, jossa toimittajan odotetaan jaksavan loputtomiin, ei hänen mielestään kuulu enää tähän päivään.

– On ennen kaikkea tärkeää, että toimittaja, joka joutuu käsittelemään ahdistavia aiheita jatkuvasti, kokee luontevaksi mennä pyytämään apua heti, kun siltä tuntuu.

Vaikka Nyystilästäkin aiheet tuntuvat välillä raskailta, hän uskoo, että työ on merkityksellistä ja toimittajana ajetaan yhteiskunnan isompaa etua.

– Vaikka ummistaisimme silmämme niiltä ikäviltä asioilta, mitä maailmalla tapahtuu niin ne silti edelleen tapahtuvat. Journalismin tehtävä on esittää asiat ja maailma sellaisena, kuin ne ovat, hän kiteyttää.

TikTok koukuttaa käyttäjän ja seuraa sitten jokaista klikkausta – ”Meistä kerätään todella paljon tietoa, koska se on rahanarvoista kauppatavaraa”

Huoli yksityisyydestä nousee jatkuvasti esille, kun puhutaan sosiaalisen median sovelluksista. Omien henkilötietojen leviäminen on tiedostettu riski, jonka käyttäjät ottavat sovelluksia ladatessaan.

Ammattihakkeri ja tietoturva-asiantuntija Laura Kankaala F-securelta muistuttaa, että yritysten motivaatio kerätä käyttäjistään dataa liittyy lähes aina sovellusten haluun koukuttaa käyttäjä.

– Meistä kerätään todella paljon tietoa, koska se on rahanarvoista kauppatavaraa.

Algoritmit ja yksityiskohtainen tieto siitä, millaisia kuvia tai videoita käyttäjä katselee, on suoraa tietoa mainostajille ja sovellukselle.

Videosovellus TikTok on saanut paljon kritiikkiä tietosuojastaan.

Tutkimuksen mukaan TikTok seuraa käyttäjiensä liikkeitä sovelluksessa olevan koodin avulla. Jos käyttäjä avaa TikTokissa linkin, se avautuu automaattisesti sovelluksen omaan internetselaimeen. Samalla sovellus lataa seurantakoodin käyttäjän laitteelle. TikTok on kiistänyt käyttävänsä kyseistä koodia.

Käyttäjä saattaa olla eksyksissä

Kankaala kertoo, että tietomurtoja tapahtuu jatkuvasti. Sosiaalisen median kohdalla suurin uhka liittyy tietojen kalasteluun.

Tavallinen sosiaalisen median käyttäjä saattaa olla eksyksissä useita sivuja pitkän käyttöehtolistan kanssa.

Rikolliselle päätynyttä sometiliä on todella vaikea saada jälkikäteen takaisin.

Laura Kankaala

Sovellusten tietoturvasta kannattaa huolehtia esimerkiksi käyttämällä tarpeeksi vahvoja salasanoja ja kaksivaiheista tunnistautumista, Kankaala ohjeistaa.

– Rikolliselle päätynyttä sometiliä on todella vaikea saada jälkikäteen takaisin.

Sosiaalisen median nopea kehitys on haaste tietoturvalle

Tietoturvasta puhutaan Kankaalan mukaan paljon, mutta usein sisältö on vaikeasti tavoitettavissa tai suunnattu yrityksille.

Euroopan unionin vuonna 2016 julkaisema tietosuoja-asetus General Data Protection Regulation (GDPR) määrittelee, että sovellusten keräämät tiedot pitäisi olla käyttäjälle ymmärrettäviä ja helposti löydettävissä.

Usein selostetta tai tarkkaa tietoa siitä, mihin kaikkialle käyttäjän tietoja päätyy, ei kuitenkaan löydy.

Sosiaalisesta mediasta on tullut kokonaisvaltainen osa ihmisten elämää, ja muutos on tapahtunut nopeasti. Tietoturvakysymyksiin pitää löytää lisää tapoja reagoida, Kankaala tähdentää.

– Rikollisuus, mikä löytyy internetistä ja sosiaalisesta mediasta, on uudenlaisempaa rikollisuutta.

Mitä Tampereen yliopiston opiskelijat ajattelevat sosiaalisen median sovellusten tietosuojasta? Lue Moreenimedian gallup aiheesta tästä.

Noora Sillgrenin analyysi: ”Meillä käy paljon karvaisempiakin tyttöjä” – terveydenhuolto on aivan pihalla hormonihäiriöstä, josta kärsii joka kymmenes

Noora Sillgren
Noora Sillgren

Kun teininä menin lääkärin vastaanotolle ihmettelemään kadonneita kuukautisiani ja joka paikasta puskevaa karvoitusta, lääkäri sivuutti kokemukseni täysin toteamalla, että ”meillä käy paljon karvaisempiakin tyttöjä, mene elämään normaalia nuoren elämää”.

Diagnoosiksi sain munasarjojen monirakkulaoireyhtymän eli PCOS:n, mutta lääkäreiltä saamani tieto aiheesta oli tiivistettynä kutakuinkin se, että hormonitoimintani on pielessä ja ehkäisypillerit kyllä auttavat. Kukaan ei kertonut muista oireista, vaikka niihin lukeutuu kuukautiskierron häiriöiden ja liikakarvankasvun lisäksi esimerkiksi sellaisia kevyitä asioita kuten ylipaino, sydän- ja verisuonitaudit, lapsettomuus ja mielenterveysongelmat.

PCOS:n ja sen aiheuttamien oireiden kanssa elää jopa 200 000 suomalaista. Oireyhtymä ei kosketa ainoastaan naisiksi identifioituvia vaan osaa kaikista, joilla on kohtu ja munasarjat. Vaikka PCOS vaikuttaa jopa 9–18 prosenttiin kohdullisista ja on yleisin kohdullisten hormonihäiriö, se on yksi alidiagnosoiduimmista oireyhtymistä.

Alidiagnosoimisen lisäksi prosentti vaihtelee, koska diagnoosin kriteerit vaihtelevat. Edes tutkijat eivät siis pääse yhteisymmärrykseen siitä, mitä PCOS pohjimmiltaan on. Sen aiheuttajasta ei ole varmuutta ja sen piikkiin voidaan luetella pitkä lista oireita ja seurauksia, jotka henkilöstä ja lääkäristä riippuen voivat joko olla tai olla olematta PCOS:n aiheuttamia. Jos tutkijoilla ei ole yhtenäistä linjaa siinä, miten oireyhtymä diagnosoidaan, ei ole kokemukseni mukaan terveydenhuollollakaan.

Yhteen ongelmaan annettu ratkaisu voi pahentaa toista.

Esimerkiksi Kanadassa tehdyssä tutkimuksessa jopa 66 prosenttia PCOS-diagnoosin saaneista olivat tyytymättömiä lääkäreiltä saamaansa tietoon oireyhtymästä. En siis todellakaan ole ainoa, joka on lähetetty vastaanotolta kotiin mukanaan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Toisaalta olen ollut onnekas sen suhteen, että sain diagnoosin jo nuorena. Jotkut eivät saa koskaan varmuutta siihen, mistä heidän oireensa johtuvat. Vielä diagnosointiakin huonommalla tolalla ovat oireyhtymän kokonaisvaltainen hoito, tiedonsaannista puhumattakaan.

Miten voi olla, että näin moneen ja monilla tavoilla vaikuttavasta oireyhtymästä ei ole enempää tietoa terveydenhuollossa?

Se että tutkimusten mukaan yli puolet ovat tyytymättömiä terveydenhuollon tarjoamaan tietoon, viestii siitä, ettei asiaan suhtauduta sen vaatimalla vakavuudella. Toisaalta, voiko yksittäisiä lääkäreitä tai edes koko lääkärikuntaa syyttää tiedonpuutteesta, jos tutkittua tietoa oireyhtymästä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi?

Syynä tiedonpuutteeseen voi olla esimerkiksi se, että monet tutkimusten rahoituksista päättävistä ovat perinteisten sukupuolinormien keskellä kasvaneita miehiä, joita ei välttämättä kiinnosta vain kohdullisia koskevat ongelmat. Verrattuna PCOS:n aiheuttamiin terveydellisiin ja taloudellisiin rasitteisiin, sen tutkinta on huomattavan alirahoitettua.

Naiseuteen liittyvät ongelmat ovat laajemminkin jääneet ilman rahoitusta lääketieteellisessä tutkimuksessa. Tutkimusrahoituksen vinoutumasta kertoo se, että esimerkiksi erektiohäiriöön, joka koskettaa 19 prosenttia heistä, joilla on penis, laitetaan viisi kertaa enemmän tutkimusrahoja kuin premenstruaalioireyhtymään (PMS), joka vaikuttaa jopa 90 prosenttiin kohdullisista.

Monet eivät myöskään huomioi PCOS:a sekä aineenvaihdunnallisena että hormonaalisena, lapsettomuuteen liittyvänä ongelmana. Tämä voi johtaa siihen, että oireyhtymä tippuu helposti tutkimusrahoituksen ulkopuolelle, koska sen vaikutuksen laajuutta ei ymmärretä.

Vaikka yksittäisiin oireisiin löytyisi apu esimerkiksi ehkäisypillereistä tai lapsettomuushoidoista, on terveydenhuollon byrokratiaviidakossa hankalaa saada apua samaan aikaan hormonaalisiin, aineenvaihdunnallisiin ja mielenterveydellisiin ongelmiin – saati sitten niin, että eri alojen asiantuntijat keskustelisivat keskenään.

Joudun edelleen selittämään terveydenhuollossa syitä esimerkiksi siihen, miksi painoni heittelee. Vaihtelevaa hormonitoimintaani korjaamaan määrätyt ehkäisypillerit eivät nimittäin ainoastaan vaikuta hormoneihini vaan myös mielenterveyteeni ja sitä kautta haluuni liikkua. Yhteen ongelmaan annettu ratkaisu voi siis pahentaa toista.

Tällä hetkellä PCOS nähdään sekä tutkijoiden että terveydenhuollon osalta yksipuolisempana kuin se on. Tähän tarvitaan nopesti muutos, sillä kenenkään ongelmia ei tulisi sivuuttaa toteamalla, että ”pahempaakin on nähty”.

Mitä pohditaan rauhanliikkeessä, kun Euroopassa soditaan ja Suomi liittyy Natoon? – ”Väkivallattomuus ei koskaan ole naiivia”

Rauhanaktivisti Timo Virtala kannusti ajattelemaan boksin ulkopuolelta ja käyttämään mielikuvitusta. Itse hän visioi Naton hajottamista Venäjän hyökkäyssodan lopettamiseksi.

Samassa yhteydessä tehtäisiin sopimus, maailmanjärjestys, johon Venäjäkin olisi tyytyväinen – ei myönnytyksenä, vaan aidosti järjestelmänä, joka toimisi.

– Kaikessa yksinkertaisuudessaan, naiivisti, tehdään sopimus: että nämä ovat ne rajat mitä kunnioitetaan, nämä ovat itsenäiset valtiot, ja jokainen armeija pysyy omalla puolellansa. Jos jonkun armeija menee toisen puolelle, niin kaikki muut hyökkäävät sen kimppuun, joka hyökkäsi. Tai jotain realistisempaa.

Timo Virtala, joka rauhanaktivistiroolinsa lisäksi tunnetaan myös sosiologina ja tietokirjailijana, oli keskiviikkoiltana 23.11. keskustelemassa poliitikko ja rauhanlähettiläs Rahim Alizadan kanssa Tampereen pääkirjastossa järjestetyssä Metso Talk -tilaisuudessa. Käsittelyssä olivat rauhanliike ja sen tila nykytodellisuudessa, Suomen asevelvollisuusjärjestelmä ja Nato.

Sekä Virtala että Alizada ovat mukana rauhanjärjestö Sadankomitean toiminnassa. 1960-luvulla perustetun järjestön työnsarka ei ole alkuajoista vähentynyt, vaan tilanne on Alizadan mukaan nyt aiempaakin pahempi. Pakolaisten määrä maailmassa on tänä vuonna ensimmäisen kerran ylittänyt sadan miljoonan rajan. Merkittäviä syitä pakolaisuudelle ovat sodat ja väkivaltaisuudet.

Virtala kertoi, että Sadankomitea ja Rauhanliitto ovat vuosikymmenten ajan kritisoineet Putinin ajamaa kehitystä ja pyrkineet toiminnallaan edistämään lehdistönvapautta, vähemmistöjen oikeuksia, avoimuutta ja moniäänisyyttä. Tilanne Venäjällä on kuitenkin mennyt täysin päinvastaiseen suuntaan.

 

Sota vei aluksi innon rauhantyöhön

Nyt käynnissä olevan Venäjän hyökkäyssodan kaltaiset sodat – sodat, joissa valtio hyökkää toiseen ja haluaa laajentaa alueitaan – olivat Virtalan mukaan käyneet toisen maailmansodan jälkeen harvinaisiksi, ja siksi sodan syttyminen olikin monelle suuri yllätys ja pettymys.

– Ensimmäinen reaktio oli järkytys ja jonkin asteinen lamaantuminen, Virtala kuvaili omia tuntemuksiaan.

– Intoni tehdä rauhantyötä meni ensimmäisten päivien aikana nollaan. Ei huvittanut tehdä yhtään mitään.

Sittemmin puhti on palannut.

Nyt rauhanliike on Virtalan mukaan monista asioista samaa mieltä kuin suomalaisten enemmistö, media, hallitus ja oppositio: Venäjän hyökkäys on tuomittava, ukrainalaisia on autettava, kansainvälistä oikeutta on kehitettävä ja sotiminen saatava loppumaan.

Nato, venäläisten turistiviisumit ja raja-aidan rakentaminen sen sijaan ovat kiistanalaisempia aiheita, myös rauhanliikkeen sisällä.

Käsiä ei noussut, kun Metson yleisöltä kysyttiin, ovatko väkivallattomuus ja pasifismi nykytilanteessa alkaneet tuntua naiiveilta. Samaa vakuuttivat keskustelijat.

– Väkivallattomuus ei koskaan ole naiivia, Virtala sanoi.

– Ajatus, ettei pahuutta voi voittaa pahuudella, siihen tarvitaan rakkautta, ja että väkivalta aina tuo pelkoa, vihaa, katkeruutta ja kostonhimoa – minusta tämä on loogisesti päätelty. Ja sitten toisaalta, käytännön tasolla, voi olla, että itse päätyisin eri ratkaisuun, jos olisin ukrainalainen tällä hetkellä. Voi olla, että tarttuisin aseeseen.

– Olen sillä kannalla, että väkivalta on jossain ääritilanteessa oikeutettua, ja Suomella on oikeus käyttää väkivaltaa, jos tänne joku väkivalloin hyökkää, Virtala ilmoitti.

 

Maanpuolustustahto vähentynyt ja kasvanut

Asevelvollisuudesta keskusteltaessa esille tuli Suomen mallin harvinaisuus. EU:ssa vastaavanlainen yleinen asevelvollisuus on käytössä vain Virossa, Kreikassa ja Kyproksella. Järjestelmän muuttamisen – vapaaehtoiseksi kaikille tai pakolliseksi kaikille sukupuolille – Virtala näki nykytilanteessa käytännössä mahdottomana.

Armeija ei pystyisi ottamaan vastaan 20 000 ylimääräistä alokasta vuosittain, ja toisaalta täydelle vapaaehtoisuudelle ja siitä seuraavalle armeijan pienenemiselle ei löydy eduskunnasta tukea.

Sukupuolten välinen epätasa-arvo on kuitenkin nykymallin ongelma, Alizada sanoi.

– Vaikka on demokratia, on tällaisia asioita, joihin ihmisiä pakotetaan.

Virtala arveli tämän olevan yksi syistä, jonka vuoksi muualla Euroopassa mallista on luovuttu.

– Ei katsota, että tällainen kuuluu enää moderniin oikeusvaltioon.

Reservistä eronneiden määrä on viime vuosien muutamasta sadasta noussut tänä vuonna jo viiteen tuhanteen. Virtala huomautti, että Suomessa on kuitenkin noin 900 000 armeijan käynyttä alle 60-vuotiasta, joista nyt siis 5 000 on poistunut reservistä.

Alizada arveli syyksi haluttomuuden sotimiseen.

Virtala nosti esiin myös vastakkaisen ilmiön, eli kasvaneen maanpuolustustahdon, joka näkyy muun muassa vapaaehtoisten maanpuolustuskurssien osanottajamäärissä.

 

Ihmiskunnan neljä suurinta haastetta

Epävakaassa turvallisuustilanteessa useat maat kasvattavat puolustusbudjettejaan tuntuvasti ja ostavat lisää aseita turvakseen. Virtala kaipasi puhetta kokonaisturvallisuudesta.

– Mikä on se ratkaisu, millä tuotaisiin turvallisuutta koko Euroopalle ja maailmalle, ja mikä olisi se ratkaisu, johon Venäjä tulisi mukaan?

Virtala pohti, että Nato olisi pitänyt hajottaa jo kylmän sodan päätyttyä tai vaihtoehtoisesti ottaa Venäjä siihen mukaan.

Alizada muistutti, että Turkki pommittaa parhaillaan kurdialueita.

– Ja koska se on Nato-maa, eihän sille kukaan voi sanoa mitään.

Natoon liittymisen myötä Suomessa pitäisi Virtalan mielestä alkaa puhua ydinaseista.

– Laitan ihan samaan kategoriaan pandemian, ydinaseet, ilmastonmuutoksen ja lajikadon. Tässä on neljä ihmiskunnan suurinta haastetta tällä hetkellä, Virtala sanoi.

Alizada toivoi, että Nato-Suomi pitäisi kiinni maineestaan ihmisoikeuksien ja rauhanprosessien edistäjänä.

– Meidän täytyy miettiä tarkkaan, miten lähdemme Natoon ja minkälaisia vaatimuksia laitamme pöytään, Alizada sanoi.

Mutta se rauha. Mitä se sotaa Afganistanista Suomeen paenneelle Rahim Alizadalle merkitsee?

– Se on enimmäkseen tunne. Että sä voit tehdä sitä mitä sä haluat, sä voit elää miten sä haluat ja edistää sulle tärkeitä asioita.

 

Metso Talk on Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen, Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden, kaupunkikulttuuriyksikön ja pääkirjasto Metson yhteistyössä toteuttama kolmiosainen keskustelusarja, jossa keskustellaan ajankohtaisista aiheista.