Vostokin maisteriopiskelijat Ruut Parikka ja Veera Nikkilä toimittivat podcast-sarjan, jossa he pohtivat Venäjän yhteiskunnallista kehitystä itseään kiinnostavien teemojen kautta

Minkälainen on venäläisen journalismin nykytila? Mitkä venäläismediat ovat luotettavia ja millä uutissaiteilla on puolestaan enimmäkseen valtion agendan linjaa toteuttavaa propagandaa? Entä mitä vaaditaan, jotta länsimaiset mediat voisivat tuottaa mahdollisimman laadukasta journalismia Venäjästä ja venäläisistä?

Muun muassa näitä aiheita ruodittiin loppuvuodesta maisteriopiskelijoille suunnatulla Political Communication in Russia -Moreeni-kurssilla, jota veti Venäjällä asunut ja Siperian-vuodestaan kirjan kirjoittanut toimittaja Jussi Konttinen.

Kurssin opiskelijoista vain yksi oli opiskellut venäjän kieltä. Kielitaidon puute ei kuitenkaan estänyt Venäjä-aiheisten journalististen tuotosten syntyä. Jouluun mennessä juttuja oli kirjoitettu laidasta laitaan Venäjän ilmastopolitiikasta maasta karkotettuihin Jehovan todistajiin ja doping-kohuihin.

Maisteriopiskelijat Ruut Parikka ja Veera Nikkilä lähestyivät Venäjää toimittamalla lyhyen podcast-sarjan, joka julkaistaan tällä viikolla. Neljässä jaksossa käsitellään tekijöitä itseään kiinnostavia aiheita, kuten venäläisten suhdetta kirjallisuuteen, ulkomaisen agentin leimaa ja Venäjä-representaatiota länsimaissa.

Ajatuksia Venäjästä -sarjan kuhunkin jaksoon on haastateltu yhtä vierasta: fantasia- ja tieteiskirjailija Sergei Lukjanenkoa, ulkomaiseksi agentiksi leimattua toimittaja Jelena Solovjovaa, venäläisten mielenterveysongelmista kirjoja kirjoittanutta Daria Varlamovaa sekä kulttuurin ja taiteen avulla venäläisten kotoutumista edistävän Cultura-säätiön projektikoordinaattoria, Polina Kopylovaa.

Podcastin tekijöille projekti toimi kimmokkeena pyrkiä ymmärtämään Venäjää paremmin. Nyt kumpikin opiskelee venäjän kielen alkeita.

Alkuperäisidea ja konsepti: Ruut Parikka ja Veera Nikkilä 
Toimittajat ja tuottajat: Ruut Parikka ja Veera Nikkilä
Äänisuunnittelu ja audio post: Myy Lohi
Grafiikka: Ruut Parikka
Valokuvat: Saara Peltola
 Musiikki ja ääni: Henri Bister, Pauli Orava 
Vastaava tuottaja: Eve Sulonen 
Erityiskiitokset: Myy Lohi, Eve Sulonen, Jussi Konttinen ja Katja Lehtisaari

Kansallispuistomatkailun suosio on näkynyt Helvetinjärvellä ruuhkina ja palveluiden kysynnän kasvuna – paikallinen yrittäjä: ”Helvetti repesi”

Pieni luminen tie mutkittelee kohti Helvetinjärven kansallispuistoa. Yhtäkkiä eteen avautuu pihapiiri eläinaitauksineen. Tämän kotieläinpihan asukit eivät ole tavallisimmasta päästä: aitauksissa asuu strutseja ja villisikoja.

Keskellä talvea eläimet saavat olla omissa oloissaan, sillä matkailijoita ei juurikaan ole. Pihasaunassa saunoo kuitenkin muutama retkeilijä, ja yksi asuntoautokin on saapunut aamulla matkaparkkiin.

Kansallispuistomatkailu on kasvattanut suosiotaan korona-aikana. Ulkomaanmatkailun jäätyä vähemmälle yhä useampi suomalainen suuntasi kansallispuistoihin viettämään lomiaan.

Metsähallituksen tilaston mukaan vuonna 2020 Suomen kansallispuistojen käyntimäärät kasvoivat 23 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Seuraavana vuonna luvut jatkoivat kasvuaan ja käyntimäärä nousi 4,02 miljoonaan.

Ruuhkia koronasta huolimatta

Strutsit asuvat talvella sisätiloissa. Ne suhtautuvat Mirja Viléniin kuin emoonsa.
Strutsit asuvat talvella sisätiloissa. Ne suhtautuvat Mirja Viléniin kuin emoonsa.

Helvetinjärven kansallispuiston kupeessa sijaitsevan Helvetin portti -tilan omistajat Mika ja Mirja Vilén kertovat, että kansallispuistomatkailun suosio on näkynyt myös heidän tilallaan kävijämäärän kasvuna.

Helvetin portin uusi ravintola oli tarkoitus avata keväällä 2020, mutta koronarajoitukset muuttivat suunnitelmia. Kun ravintola saatiin kesäkuussa auki ja kausi käyntiin, kävijämäärä yllätti pariskunnankin. ­

– Ihmiset jonottivat pitkospuilla, ja autojono ulottui satojen metrien päähän. Parkkialueet olivat kuin nuijalla lyötyjä, Mika ja Mirja Vilén kertovat.

Ravintolasulun johdosta saatu 800 euron korvaus vastasi kahden tunnin myyntiä.

Vuonna 2021 Helvetinjärven kansallispuistossa käytiin jopa 67 000 kertaa. Helvetin portilla kesäkuu oli hiljaisempi, mutta heinäkuussa kävijämäärät räjähtivät jälleen. Ruuhkaa riitti pitkälle syksyyn.

– Helvetti repesi, kuvailee Mika Vilén.

Kansallispuistobongausta ja lieveilmiöitä

Korona-aika on tuonut kansallispuistoihin uutta asiakaskuntaa. Aikaisemmin Helvetin portilla puhuttiin paljon englantia. Matkaparkki oli etenkin saksalaisten karavaanarien suosiossa. Kahden viime vuoden aikana kotimaiset matkailijat ovat korvanneet saksalaiset. Monet suomalaiset matkailijat ovat vasta viime vuosien aikana löytäneet retkeilyn ilon.

– Monet ovat aivan innoissaan tästä ja kiertävät kansallispuistosta toiseen, sanoo Mirja Vilén.

Niin kutsuttu kansallispuistobongaus vaikuttaakin olevan erityisesti korona-ajan ilmiö. Tavoitteena on kiertää kaikki Suomen kansallispuistot. Mirja Vilén kertoo, että siinä missä aiemmin vertailtiin maita, joissa ollaan käyty, nyt vertaillaan kansallispuistoja.

Toisaalta asiakaskunnan muutos on tuonut mukanaan myös ikäviä lieveilmiöitä. Kokemattomat retkeilijät sytyttävät nuotioita metsäpalovaroituksen aikana ja jättävät roskia ympäriinsä. Vilénien mukaan sama ilmiö on havaittu useissa kansallispuistoissa.

Lieveilmiöitä on nähty myös Helvetin portin kotieläinpihalla. Helposti stressaantuvien strutsien aitauksen viereen on menty huutamaan ja huitomaan. Myös villisika-aitauksen huomattavan voimakkaasta sähköaidasta kertovat varoituskyltit on jätetty huomiotta ja aidalla on keikuttu.

Mika Vilén kuitenkin kertoo, että häiriötä aiheuttaa vain pieni osa kävijöistä. Valtaosa käyttäytyy mallikkaasti.

Helvetin portilla uskotaan valoisaan tulevaisuuteen

Vilénit katsovat toiveikkaina tulevaan ja uskovat, että kansallispuistomatkailun suosio säilyy koronapandemian jälkeen. Kotimaisten matkailijoiden lisäksi etenkin saksalaisten karavaanareiden odotetaan palaavan Suomeen.

Todennäköisesti myös ikävät lieveilmiöt vähenevät retkeilijöiden kokemuksen karttuessa.

– Kyllä meillä tulee nousu jatkumaan. Uskomme hyvin vahvasti siihen, kiteyttää Mika Vilén.

Maskeeraaja Ari Savonen tekee työtään yleisöltä piilossa – ”Olen ylpeä tekeleistäni”

Karmiva hirviömaskeeraus syntyy nopeasti Ari Savosen käsissä yhdistelemällä esimerkiksi vessapaperia, teippiä, nestemäistä lateksia ja tekoverta. Joskus maskeerausprojektiin tarvitaan isompia tehostepalasia, jotka liitetään osaksi muuta maskeerausta.

Tekstuuria hirviömaskiin luodaan ihoteipillä, nestemäisellä lateksilla ja vessapaperilla.

Maskeeraajaksi kokeilujen kautta

Savonen päätyi maskeeraajan ammattiin sanojensa mukaan vahingossa, kun hän teki maskeerausta muiden opintojensa ohessa Voionmaan opistossa ensin elokuva- ja tv-linjalla, sitten näyttelijäntyön linjalla.

– Voionmaan opistolla ajattelin, että minusta tulee kuvaaja ja leikkaaja. Mietin, kehtaankohan mainostaa ollenkaan sitä, että myös maskeeraan. Opistovuoden päätteeksi huomasin, että olinkin tehnyt enemmän maskeerausta kuin kuvannut tai leikannut.

Ari Savonen on tehnyt maskeeraajan töitä jo 10 vuoden ajan.

Savonen jatkoi opintojaan vielä Jyväskylässä Studio Aki Korpisen hius- ja meikkikoulussa, minkä jälkeen kunnianhimo maskeeraajan töihin kasvoi ja projektia alkoi tulla toisensa perään. Savonen naurahtaa, ettei hän ole ehtinyt edes hakea jatko-opintoihin työkeikkojen takia.

Edullisuus ja nopeus luovuuden mittareina

Ari Savonen tajusi olevansa oikealla alalla, kun hän pääsi tehostemaskivastaavaksi Champions of Space –lyhytelokuvaan.

– Olin ensimmäistä kertaa maskeeraussuunnittelijana jossain muussa kuin vanhojen tuttujen projektissa tai koulutyössä. Se antoi tosi paljon enemmän itseluottamusta lähteä myymään ja mainostamaan omaa työtäni, Savonen sanoo.

Työssä tarvittavat välineet kulkevat Ari Savosen mukana salkussa, jotta työpisteen saa rakennettua erilaisiin paikkoihin.

Hirviömaskeerauksissa saa todella käyttää luovuutta. Savonen myöntääkin realististen maskeerausten, kuten palovammojen ja vanhennusmaskeerausten olevan kaikista hankalimpia.

– Parasta on se, kun pyydetään tekemään jotain erilaisempaa tai kun hoksaan, miten jonkun jutun voi tehdä halvalla ja nopeasti.

Aamujen rakentajat tulevat töihin toisten vielä nukkuessa – ”Tuntuu, että pääsee heti päivään kiinni”

Teiskontiellä on kuudelta perjantaiaamuna hiljaista muutamia busseja, ratikkaa ja satunnaisia töihin kulkijoita lukuun ottamatta. Länsilinjoilla työskentelevä linja-autonkuljettaja Sampo Lievonen on aloittanut työpäivänsä kuitenkin jo kaksi tuntia aiemmin, kello 4.20.

Aikaisin aamulla linja-autossa on vain muutamia asiakkaita, joista useimmat ovat matkalla töihin.

10 minuuttia riittää Lievosen aamutoimiin, ja työmatkaan varikolle kuluu 15 minuuttia. Ajotoimistossa hän vetää nimensä yli lähtölistasta ja ajaa sitten hänelle määrätyn linja-auton linjan lähtöpysäkille. Varsinaiset työnsä Lievonen aloittaa kello 4.45, kun hän lähtee ajamaan linjaa 29 Rissosta kohti Raholaa.

– Hyvää huomenta, tervetuloa linja-autoon! Lievonen tervehtii aamun ensimmäisiä asiakkaita, useimmiten työmatkalaisia.

Lievonen tekee useimmiten viikon kerrallaan aamuvuoroja ja viikon iltavuoroja. Yhden työpäivän aikana hän saattaa ajaa jopa neljää tai viittä eri linjaa. Perjantaiaamu kuluu kello kahdeksaan saakka linjalla 29, Risson ja Raholan väliä ajaen. Hänen mielestään vuorot ovat aina erilaisia, vaikka saman linjan ajaminen edestakaisin voi kuulostaa yksitoikkoiselta. Vaihtuvuutta vuoroihin tuovat erilaiset asiakaskohtaamiset.

– Asiakkaista saa tosi paljon energiaa työpäiviin. Kun olen itse energinen ja pirteä heti aamusta, huomaan, että hekin piristyvät.

Aikaisin aamulla suurin osa asiakkaista on matkalla töihin. Illemmalla tunnelma linja-autossa on rennompi, kun ihmiset ovat esimerkiksi menossa kaupungille viihteelle.

Asiakaspalvelija heti aamusta

Lievonen on saanut asiakaspalvelustaan huomattavan määrän positiivista palautetta kirjallisesti, vaikka on työskennellyt linja-autonkuljettajana vasta reilun parin vuoden ajan. Hän on toiminut aikaisemmin yhdistelmäajoneuvonkuljettajana. Asiakaspalautteissa kiitellään Lievosta muun muassa ystävällisyydestä ja turvallisesta ajotyylistä. Parhaimmillaan positiivisia palautteita on tullut jopa kuusi päivässä.

– Onhan se sellainen kantava voima työssä. Vaikka en saisi yhtään palautetta, olisin silti samanlainen ihminen.

Sampo Lievonen kertoo olevansa kiitollinen matkustajilta saamastaan palautteesta.

Lievonen toteaa, että hitaat aamut eivät sovi työaamuihin. Juuri heräämisen jälkeen hänestä saattaa tuntua, ettei jaksaisi mennä töihin, mutta silloin täytyy vaan nousta ja ryhtyä aamutoimiin. Joskus linjan 29 päätepysäkille jää jopa 15 minuuttia taukoa, jolloin nopeat torkut piristävät aikaisia aamuja

– Aamuissa on se hyvä puoli, että on tosi hiljaista ja sitten huomaa, kun aurinko nousee ja kaupunki heräilee, kun itse on ollut jo pari tuntia hereillä, Lievonen tiivistää.

Aamupalapöytä pystyyn

Heidi Pulkkinen työskentelee kondiittorina Pella’s Cafessa Hämeenkadulla. Hän on aamulla ensimmäisenä paikalla kahvilalla. Kondiittorin aamuvuoro alkaa klo 6.30, kun taas salin ja keittiön työntekijät tulevat paikalle seitsemältä.

– Isommissa leipomoissa työt aloitetaan jo kahdelta tai neljältä, niin tämä on aika helppoa verrattuna siihen.

Vaikka kello käy ja keittiössä riittää työtä aamun valmistelussa, ehtii Heidi Pulkkinen saamaan kaiken valmiiksi asiakkaita varten.

 

Pulkkinen kertoo, että usein aamujen ensimmäiset asiakkaat tulevat ostamaan esimerkiksi leipää työpaikalle tai ottavat vain kahvin mukaan. Jotkut jäävät kuitenkin kahvilalle nauttimaan aamupalapöydän antimista, ja välillä aamupalaa tulee syömään isompikin porukka. Loppuviikosta aamuisin kahvilalla on vilkkaampaa.

Kaikki Pella’s Cafen tuotteet on tehty paikan päällä kahvilassa, joten Pulkkisen työpäivä alkaa leipien ja pullien paistamisella.  Kahvilan aamu on kiireinen, mutta Pulkkinen hoitaa työtehtävänsä jo rutiinilla. Hän on rytmittänyt aamunsa siten, ettei kelloa tarvitse liikaa tuijottaa, vaan kaikki valmistuu ajoissa.

– Esimerkiksi kun laitan pullat paistumaan 10 minuutiksi, saan ne ulos uunista juuri kun kahvila avataan. Kun vitriinit ovat kunnossa ja pullat paistumassa, keskityn aamupalapyödän jälkiruokiin.

Pulkkinen kertoo olevansa unelmatyössään. Hän on työskennellyt Pella’s Cafessa hieman yli kaksi vuotta.

Vitriinit ja aamupalapöytä on saatava houkuttelevan näköisiksi ennen kahvilan avaamista. Pulkkinen selittää, että kakkuja harvemmin myydään heti aamusta, mutta aamuvuorossa silti varmistetaan, että vitriini näyttää hyvältä ja tuotteita on runsaasti. Voi ollakin, että joku tulee heti aamusta hakemaan kakkua työpaikan kahvihuoneeseen merkkipäivän johdosta.

Monipuolinen työ motivoi

Pulkkinen herää aamuvuoroon aina viideltä ja myöntää olevansa aamuihminen. Hän kertoo, että edes kaamos ei ole haitannut töissä jaksamista, sillä varsinkin joulun alla sesonkituotteiden suunnittelu ja valmistus tuo vaihtelua työpäiviin. Pulkkinen ei voi koskaan tietää millainen työpäivä on tiedossa, mikä tekee hänen työstään mielenkiintoista.

– Kun aloittaa työt näin aamulla, tuntuu, että pääsee niin sanotusti heti siihen päivään kiinni, Pulkkinen sanoo.

Kondiittori Heidi Pulkkinen valmistelee aamupalaa Pella's Cafessa.
Pella’s Cafessa tarjoillaan päivittäin suosittu aamiaisbuffet.

Pulkkinen pyöräyttää vielä chia-vanukkaan aamupalapöytään 15 minuuttia ennen avaamista. Kun vitriinit ja aamupalapöytä ovat kunnossa, hän alkaa miettimään muita päivän töitä keittiön jääkaapin ovessa olevan seurantalistan mukaan.

Ensimmäiset kahvilan asiakkaat tulevat torstaiaamuna Koskipuiston kulmaan odottamaan kahvilan avaamista hieman ennen aamukahdeksaa. Ovet avataan ja kahvila alkaa täyttyä puheensorinasta, vaikka Hämeenkadulla on vielä säkkipimeää.

Joel Peltosen kolumni: Faktantarkistus ei riitä – polarisoituvassa maailmassa tarvitsemme myös arvontarkistusta

Pyrkimys totuudellisuuteen ja objektiivisuuteen on journalismin tärkeimpiä periaatteita. Hartaimman näkemyksen mukaan tiedonvälitystä voidaan pitää yleishyödyllisenä palveluna, jonka kautta yleisö saa tietoonsa asioita, joiden avulla muodostaa kuva todellisuudesta. Tässä todellisuudessa yksilöt ja yhteisöt sitten tekevät päätöksiä ja toimivat.

Näkemys luottaa vahvasti rationalismiin, ajatukseen, että ihmisen toiminta pohjautuu järkeen, punnittuihin ja koeteltuihin tosiseikkoihin sekä loogiseen päättelyyn. Ihannemaailmassa ihminen muuttaa suuntaansa kohdatessaan uusia, aikaisempaa loogisempia argumentteja. Oletamme, että tervejärkiset ihmiset muodostavat maailmankuvansa jotakuinkin samoin.

Elämme kuitenkin todellisuudessa, jossa puoli maapalloa ihmettelee yhden Vladimir Putinin järjenvastaiselta vaikuttavaa toimintaa. Asiantuntija sanoo, että hallitsijan ”realiteetit ovat kadonneet”. Miten se on mahdollista ihmiselle, jolla on resursseja tarkistaa lähestulkoon jokainen fakta? Missä maailmassa tuo ihminen elää?

Sama kysymys on viime aikoina noussut mieleen yhä useammin. Q-anonin salaliittoteoriat, mikrosirut rokotteissa. Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalo onnistui kiteyttämään kriisiytyvän journalismin aikakaudesta jotain merkittävää. ”Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan.”

Mistä tuo faktat ylittävä kokeminen sitten kumpuaa? Arvoista. Myöhemmin vääräksi tarkistettu faktakin kipinöi eetterissä tarpeeksi kauan oikeuttaakseen hirmutekoja, jos se sytyttää tuota oikeutusta odottavan arvopohjan.

Tarvitsemme arvontarkistusta.

“Änkytys ei ole kuolemantuomio” – Liana Linvik änkyttää, mutta ei anna sen enää olla elämänsä esteenä

Liana Linvik, 27, huomasi ala-asteella änkyttävänsä, mutta ei silloin vielä ajatellut sen olevan huono asia.

Yläasteella muiden kommentit saivat hänet kuitenkin uskomaan, että se ei ole tavallista, vaikka Duodecimin mukaan änkytystä ilmenee noin viidellä prosentilla suomalaisista.  Linvikiä pilkattiin änkytyksestä, joka johti lopulta puhumattomuuteen sekä sulkeutumiseen.

– Kun yläaste alkoi, minun oli vaikea puhua varsinkin ventovieraille, Linvik kertoo.

Silloin hän ajatteli, että änkytys olisi esteenä elämässä etenemiselle. Tätä ovat tukeneet kokemukset työnhaussa, jolloin häntä on syrjitty.

– On annettu ymmärtää, ettei minua palkata, koska minulla on änkytystä.

Linvik on nyt kuitenkin ymmärtänyt, että todellisuudessa änkytys ei estä häntä tekemästä mitään. Hyväksymisessä on auttanut vertaistuki muilta änkyttäviltä ihmisiltä. Hänen mielestään änkytys on vahvuus, joka on osa elämää.

– Mielestäni änkytys ei ole kuolemantuomio. Se pitää vain hyväksyä.