Uutismedialla on Marinin bilekohun jälkeen yhä peiliin katsomisen paikka – ”Ehdottomasti suurin mediakritiikin aalto”, kertoo JSN:n puheenjohtaja Eero Hyvönen

Pääministeri Sanna Marinin juhlimisvideot kaappasivat suomalaisen median huomion elokuussa. ”Jauhojengi”-kohunakin tunnettu tapaus on jo hävinnyt otsikoista, mutta Julkisen sanan neuvoston (JSN) puheenjohtajan Eero Hyvösen mukaan median itsetutkiskelu on vielä kesken.

JSN on suomalaisen uutismedian itsesääntelyelin, jonka päätöksiä mediassa kuunnellaan tarkasti.

Neuvosto on saanut kaiken kaikkiaan 28 kantelua bileuutisoinnista. Se on Hyvösen mukaan poikkeuksellinen määrä. Kanteluita on tullut eri uutismedioille ja eri uutisista, ja lisäksi yksi kantelu koski kaikkia uutismedioita.

– Olen ollut nyt kolme vuotta puheenjohtajana, ja sinä aikana tämä on ehdottomasti suurin mediakritiikin aalto, Hyvönen kertoo.

Julkisen sanan neuvosto tiedotti keskiviikkona 28. syyskuuta, että tulleista kanteluista 16 otetaan neuvoston käsittelyyn ja kantelut pyritään käsittelemään marras- ja joulukuun kokouksissa. Tiedotteessa kerrotaan, että käsiteltävissä kanteluissa tarkastellaan esimerkiksi verkkojuttujen muokkaamista, kielteiseen julkisuuteen joutuneiden kuulemista ja yksityisasunnossa kuvattujen videoiden julkaisua.

Toimittajaopiskelijat pettyivät sensaatiohakuisuuteen

Bilekohun poikkeuksellisuudesta kertovat paitsi JSN:ään saapuneet kantelut, myös Moreenimedian kyselystä kuuluvat toimittajaopiskelijoiden äänet.

Moreenimedia kysyi suomalaisten korkeakoulujen toimittajaopiskelijoilta, kuinka tyytyväisiä he olivat median tapaan uutisoida bilekohusta. Noin viisi kuudesosaa vastaajista oli tyytymättömiä.

 

Avoimissa kysymyksissä opiskelijat kertoivat pitävänsä median epäonnistumisena ennen kaikkea Marinin bilevideossa kuuluvaan huudahdukseen perustuvia vihjailuja pääministerin huumeiden käytöstä. Mediaa moitittiin myös sensaatiohakuisuudesta sekä lähdekritiikin ja itsereflektion puutteesta.

– Kun media kyseenalaisti Sanna Marinin harkintakyvyn, se samalla epäonnistui oman harkintakykynsä säilyttämisessä ja lähdekritiikissä, yksi vastaaja kommentoi.

– Minusta journalistiset tahot epäonnistuivat niiden tärkeimmässä ja ensimmäisessä tehtävässään: tiedon varmistamisessa, vastasi toinen.

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho yllättyi opiskelijoiden avointen vastausten sävystä.

Fakta

Verkkokysely toimittajaopiskelijoille

  • Moreenimedia teki suomalaisten korkeakoulujen toimittajaopiskelijoille verkkokyselyn, jossa se mittasi opiskelijoiden mielipidettä median onnistumisesta Sanna Marinin elokuisessa bilekohussa.
  • Kyselyyn vastasi 77 toimittajaopiskelijaa. Vastaajista puolet olivat Tampereen yliopistosta, viidennes Jyväskylän yliopistosta ja niin ikään viidennes Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta. Loput vastanneista olivat Oulun ja Turun ammattikorkeakouluista.
  • Kysely jaettiin ainejärjestöjen sisäisissä viestintäkanavissa sekä sähköpostilistoilla.

– Kritiikki oli paikoin aika musertavaa, Aho sanoo.

Hän arvelee, että opiskelijoiden kritisoimat jauhojengi-otsikot pääsivät leviämään suomalaismedioiden keskinäisen luottamuksen ansiosta.

– Riittävän moni media rupesi puhumaan jauhojengistä, ja äkkiä se eskaloitui kysymykseen siitä, käyttääkö pääministerin lähipiiri tai jopa pääministeri itse huumeita. Luottamus kollegan uutisointiin on Suomessa ilmeisesti aika kovaa, mikä on hyvä asia. Mutta jos valhe lähtee leviämään, se leviää aika helposti.

Tarvitaan lisää journalistista itsekritiikkiä

STT kysyi Suomen suurimpien uutismedioiden päätoimittajilta elokuun loppupuolella, miten uutisointi bilekohusta onnistui. Päätoimittajat vastasivat, että pääosin hyvin.

– Isossa kuvassa uutismedia toteutti tässä tehtäväänsä vallan vahtikoirana kuten sen kuuluukin. Yksittäisiä kauneusvirheitä sattui matkan varrella varmasti muutamallekin toimijalle, ja osa toimituksista lähti laukalle, Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisänen kommentoi STT:n jutussa.

Opiskelijat miettivät kyselyssä, kuinka vakuuttavia päätoimittajien STT:n jutussa esittämät perustelut olivat. Vakuuttavimpana pidettiin tarvetta arvioida pääministerin toimintakykyä ja vähiten vakuuttavimpina huumausaine-epäilyjä sekä aiempaa bileuutisointia Marinista.

 

 

Eero Hyvönen uskoo, että itsereflektio voimistuu ajan kuluessa, koska kohu oli STT:n jutun julkaisuaikaan vielä hyvin tuore.

– Mutta kyllähän päätoimittajien vastaukset vaikuttivat jutussa vähän turhan teflonilta minunkin silmääni.

Hanne Ahon mukaan median on näytettävä, että se kykenee itsearviointiin. Lukijoille ei saa syntyä tunnetta siitä, että mediaa on vaikea arvostella eikä se ota vastaan palautetta.

– Itsearviointi herättää luottamusta, vaikka se tehtäisiin jälkikäteen. On hirvittävän tärkeää muistaa, että jos meillä ei ole lukijoiden luottamusta, meillä ei ole mitään, Aho painottaa.

Ahon mukaan media voi näyttää kykenevänsä katsovan peiliin muun muassa journalismiaiheisilla keskusteluohjelmilla ja kolumneilla sekä uutisoimalla JSN:n päätöksistä.

– Itsekritiikki ei ole meille luontevaa. Varmasti pitäisi pohtia, miten se muuttuisi arkisemmaksi.

Hanne Aho huomauttaa kuitenkin, että koko suomalaista mediaa ei voi leimata epäonnistuneeksi ja oman toiminnan arviointiin kykenemättömäksi. Esimerkiksi Journalistin taannoisessa haastattelussa STT:n päätoimittaja Minna Holopainen arvostelee tapaa, jolla huumausaineet korostuivat uutisoinnissa.

Sekä Ahon että Hyvösen mielestä kohusta herännyt keskustelu on tärkeää käydä.

– Katsotaan sitten, kun saadaan kantelut päätettyä, että onko syytä tarkentaa median omaa toimintatapaa, Hyvönen toteaa.

Lue toimittajaopiskelijoiden näkemyksistä lisää täältä.

Sinkkuus yleistyy ja perinteisten perhenormien ulkopuolella eläminen on entistä helpompaa – ”Asun ja elän yksin, mutta en ole yksinäinen”

– Ilman muuta näen sinkkuuden lisääntyneen. Yksin eläminen ja yksin asuminen on hyväksyttävää ja helppoa, sanoo Väestöliiton asiantuntija ja psykoterapeutti Heli Vaaranen.

Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Tuuli Innola on samoilla linjoilla. Yksilökeskeinen kulttuuri ja valinnanvapauden lisääntyminen mahdollistavat sen, että elämää ja tulevaisuutta voi suunnitella muutenkin kuin perustamalla perheen perinteisellä tavalla. Sinkkuuden yleistymisen myötä ilmiö on myös normalisoitunut.

– Kun sinkkuutta ei ymmärretä pelkästään stigmatisoivana parisuhteen puuttumisena, se vähentää painetta jäädä huonosti toimiviin tai epätyydyttäviin suhteisiin, Innola pohtii.

Minna Maijalan arkea rytmittää töiden ja liikunnan lisäksi gradun kirjoittaminen.

Parasta sinkkuudessa on vapaus

FAKTA

Kysely sinkkuna olemisesta

  • Moreenimedian kysely jaettiin Puskarario Tampere -Facebook-ryhmässä.
  • Kyselyyn tuli yhteensä 285 vastausta eri-ikäisiltä sinkuilta.
  • 59 prosenttia vastaajista oli ollut sinkkuna 0–5 vuotta. 28 prosenttia oli ollut sinkkuna yli viisi vuotta. 13 prosenttia oli ollut sinkkuna koko elämänsä.

54-vuotias Minna Maijala on sinkku omasta tahdostaan. Hän kertoo, että nauttii niistä aamuista, kun herää sängystään yksin tai korkeintaan kissa seuranaan. Maijala ei edes muista, milloin olisi viimeksi kaivannut vierelleen kumppania.

– En koe, että sinkkuudessa olisi mitään negatiivista.

Maijalan mukaan parasta sinkkuudessa on vapaus tehdä asiat juuri sillä tavalla kuin haluaa. Samanlaiset vastaukset toistuivat myös Moreenimedian kyselyssä, kun vastaajia pyydettiin kuvailemaan, mistä he nauttivat sinkkuudessa.

Tärkeimpiä ihmisiä Maijalan elämässä ovat omat aikuiset lapset sekä ystävät. Sosiaalisia verkostoja on rakentunut myös töiden ja urheilun ympärille. Kotona seurana on kissa.

– Asun ja elän yksin, mutta en todellakaan ole yksinäinen, Maijala tiivistää.

<align/center>

Väitöskirjatutkija Innola kertoo, että myös sosiaalitieteellisessä tutkimuksessa huomioidaan yhä enemmän muidenkin ihmissuhteiden kuin parisuhteen merkitys hyvinvoinnille.

– Ystävyyssuhteiden tai esimerkiksi tärkeiden eläinkumppaneiden kautta on mahdollista muodostaa merkityksellisiä kumppanuuden ja arjen jakamisen kokemuksia sekä orientoitua yhdessä tulevaisuuteen.

– Mielestäni ei ole yhtä mallia, miten meidän pitää elää, sanoo Minna Maijala.

Työn ja parisuhteen tasapainottelua

Ystävyyssuhteet ovat tärkeitä myös 35-vuotiaalle sinkulle Sarianne Kääriäiselle.

– Kaverisuhteet ehkä korvaavat parisuhteen laatuaikaa, käydään syömässä ja elokuvissa.

Toisaalta ystävien kanssa ei tule jaettua arkea tai vaikkapa yökyläiltyä samalla tavalla kuin kumppanin kanssa. Kielteistä sinkkuudessa onkin Kääriäisen mielestä se, että läheisyys ja arjen apu puuttuvat.

Tällä hetkellä yksi tärkeimmistä asioista Kääriäisen elämässä on työ. Psykoterapeutti Heli Vaarasen mukaan yksi syy sinkkuuden lisääntymiselle voikin olla se, ettei ihmisillä ole kiireisessä arjessa aikaa parisuhteelle.

– Työ- ja opiskeluelämä ovat todella vaativia ja kuormittavia, jolloin moni potee väsymystä ja uupumusta. Elämään, joka on itsellekin jo aika täynnä, ei mahdu toista ihmistä, Vaaranen kuvailee.

Kääriäinen ei kuitenkaan koe, että työ olisi hänen omassa arjessaan este parisuhteelle.

– En näe välttämättä sellaista idyllistä perhe-elämää, vaan enemmän, että molemmat olisivat uraihmisiä.

Sarianne Kääriäinen rentoutuu lukemalla kirjoja ja juomalla teetä.

Myös perinteistä parisuhdetta kaivataan yhä

Väitöskirjatutkija Innolan mukaan sinkkuuteen yhdistyy edelleen vahvasti ajatus parisuhteeseen hakeutumisesta siitä huolimatta, että kaikki sinkut eivät parisuhdetta kaipaa.

– Sinkkuuden kuva esimerkiksi mediassa on hyvin kapea.

<align/center>

Toisaalta moni sinkku myös kaipaa yhä perinteistä parisuhdetta. Esimerkiksi 69-vuotias Jorma Järvenpää kertoo, että sinkkuna oleminen on ennen kaikkea yksinäistä. Kokemus yksinäisyydestä toistui myös verkkokyselyn avovastauksissa.

– Kyllä sellainen vanhan kansan sanonta, että ”ihmisen ei ole hyvä olla yksin”, pitää hyvin voimakkaasti paikkansa, pohtii Järvenpää.

Dancehall-kuninkaallinen Minna “Mimz” Willman pitää opetuksessaan yllä tanssin kulttuuritaustaa – “Oppilaideni on tärkeää tietää, että liikkeet eivät ole minun keksimiäni”

Dancehallissa kulttuuria ei voi erottaa tanssista. Minna Willman pitää opetuksessaan huolta tanssin kulttuuritaustasta. Hän kouluttaa itseään jatkuvasti ja matkustaa säännöllisesti Jamaikalle tanssiyhteisön ytimeen.

Dancehall on tanssi- ja musiikkityyli, joka on muotoutunut reggaesta 70–80-lukujen taitteessa Jamaikalla. Willman opettaa Tampereella ja Helsingissä dancehallia sekä female dancehallia.

Willman on käynyt Jamaikalla kuusi kertaa ja suunnittelee uutta matkaa vuodenvaihteeseen.

Dancehallissa jokaisella liikkeelle ja liikesarjalle on oma nimi ja tekijä. Liikkeitä eli stepsejä opettaessaan Willman haluaa tuoda esiin niiden alkuperäiset tekijät.

– Liikkeiden tekijöiden kertominen on tärkeää, jotta oppilaani tietävät, että liikkeet eivät ole minun keksimiäni.

Tunneillaan Willman pyrkii pitämään samanlaisen avoimen tunnelman kuin jamaikalaisilla tanssinopettajakollegoillaan.

Tanssinopettajana Willman on rento, mutta pyrkii puskemaan oppilaitaan eteenpäin. Hän haluaa, että oppilaat oppisivat luottamaan itseensä ja saisivat lisää itsevarmuutta.

Hän pyrkii opetuksessa myös siihen, että tunneilla ehtisi tutustua muihin tanssijoihin ja saada kavereita.

– On tärkeää, että oppilaat nauttivat tunneilla. Se voi olla ainoa hetki, jota he odottavat viikossa. Oli ihmisellä sitten mitä tahansa meneillään elämässä, toivon, että tunti tuo hetken rentouden ja ilon.

Tamperelainen katulehti pyrkii kertomaan elämästä kaupungissa mahdollisimman monipuolisesti – Rohee nostaa esiin ääniä, jotka eivät aikaisemmin ole tulleet kuulluiksi

Tampereen keskustan läpi vievällä Hämeenkadulla käy lempeä syyskuinen tuulenvire. Ihmisvilinän keskellä, Sokoksen edustalla olevalla penkillä istuu yksi henkilö vieressään pino lehtiä ja edessään kyltti, jossa on ytimekäs logo: Rohee.

Rohee on huhtikuussa 2022 ensimmäisen kerran ilmestynyt katulehti. Ideana on, että kuka tahansa lisätuloja tarvitseva voi myydä sitä omalla aikataululla ja ilman paineita työtunneista tai suorituksista.

Viime keväästä asti myyjänä toiminut Tihve Honkanen kertoo, että kokemuksia on ollut laidasta laitaan ja uhkauksiakin on tullut, mutta suurin osa ihmisistä suhtautuu lehteen uteliaisuudella.

– Iso osa tätä on kuitenkin terapeuttisten keskustelujen käyminen ihmisten kanssa. Juttuseuraa kaipaavat tulevat kertomaan minulle elämäntarinoitaan.

Honkasella on takanaan pitkä ura erityisopettajana. Taustasta on toisinaan ollut hyötyä Roheeta myydessä.

– Kerran tajusin yhden lapsen tulleen lähelleni istumaan siksi, että hänen kiusaajaporukkansa oli siinä vieressä. Sanoin kiusaajille tuntevani Tampereen koulujen rehtorit ja soittavani heidät kaikki läpi, jos ongelmat jatkuvat. Ei tarvinnut soittaa.

Mutkaton paikallislehti

Roheen päätoimittaja on Hannele Huhtala, joka on aikaisemmin toiminut pääkaupunkiseudulla ilmestyvän Iso Numero -katulehden päätoimittajana. Hän kertoo kiinnostuksen katulehtiin lähteneen halusta tehdä journalismin keinoin näkemyksellistä ja mielellään konkreettisesti maailmaa parantavaa työtä.

– Periaatteena on matalan kynnyksen työn mahdollistaminen. Sellaisia mahdollisuuksia ei loppujen lopuksi ole kovin paljon, toteaa Huhtala.

Paikallisuus on olennainen osa katulehteä ja sen konkreettista merkitystä kaupunkilaisille. Rouheaksi ja rohkeaksi kuvailtu Rohee sisältää kulttuuria, yhteiskunnallisia huomioita ja kertomuksia tamperelaisista, esimerkiksi Tampereen historian merkkinaisia -juttusarjan muodossa.

kuva Hämeenkadulta
Katulehti on uutta Tampereella, mutta ei maailmanlaajuisesti: katulehtien kansainväliseen verkostoon kuuluu yli 100 lehteä 35 eri maasta. Katulehdet syntyivät 1900-luvun lopulla reaktiona siihen, kuinka valtavirtamedia vahvisti negatiivista kuvaa asunnottomista ja muuten huono-osaisista ihmisistä.

Teemana hyvän elämän etsiminen

Nähdyksi ja kuulluksi tekeminen ei toteudu pelkästään lehden jakeluprosessissa. Sisällöllisesti Rohee pyrkii nostamaan esiin ääniä, jotka eivät välttämättä aikaisemmin ole tulleet kuulluiksi. Rohee tekee yhteistyötä eri järjestöissä toimivien luovan kirjoittamisen piirien kanssa. Niissä on syntynyt juttuja ja runoja lehteen.

– Järjestöyhteistyön kautta lehti osallistaa ihmisiä myös tekijäpuolelle – siinä pääsee itse kertomaan niistä asioista, jotka kokee tärkeiksi yhteiskunnassa, sanoo Huhtala.

Roheen tärkeimpiin yhteistyökumppaneihin kuuluvat järjestöt Youth Against Drugs (YAD), Nauha ry sekä EHYT ry:n Tampereen Elokolo.

Roheessa pidetään kuitenkin journalistisesti kunnianhimoista linjaa.

– Puolet jutuista on ammattitoimittajien tekemiä. Tarkoitus ei ole päästää mitä tahansa läpi vain siksi, että kirjoittaja tulee luovan kirjoittamisen piiristä.

Huhtala kuvailee hyvän elämän etsimisen olevan kaikkia juttuja yhdistävä teema. Hän on kaivannut lehtijuttuja, jotka kertoisivat elämästä kaupungissa muustakin kuin keskiluokkaisesta näkökulmasta. Seuraavaan numeroon on esimerkiksi tulossa reportaasi kuurosokeiden toimintakeskuksesta. Juttu käsittelee myös laajemmin kuntalaisten osallisuutta ja demokratiaa.

Toisaalta katulehti joutuu tasapainottelemaan houkuttelevuuden ja painavan asian välillä.

– En halua, että lehti on liian marginaalissa tai että se koetaan aktivistilehtenä. Olenkin sanonut, että sen on oltava yhtä suloinen ja lähestyttävä kuin partiolaisten joulukalenteri, mutta samalla sisällettävä ärhäkkääkin sanottavaa.

Hannele Huhtala
Päätoimittaja Hannele Huhtala päivystää arkena kulttuuritalo Laikussa, josta myyjät käyvät ostamassa päivän lehdet.

Lämmin vastaanotto

Roheessa inhimillisyys on lähtökohtana journalistisen prosessin jokaisessa vaiheessa. Sen tarina on vasta alussa, mutta vastaanotto on ollut lupaavan lämmin.

– Monenlaista tiedotustyötä on vielä tehtävä ja erilaisia yleisöjä haalittava, mutta kaikki mukana olevat ovat olleet innoissaan lehdestä, kertoo päätoimittaja Huhtala.

Tihve Honkaselle Rohee on ollut pelastus hänen nykyiseen elämäntilanteeseensa, jota varjostavat lukuisat vaikeat diagnoosit.

– Tämä on ollut täydellinen juttu minulle.

Inka Salmen analyysi: Kykenisimmekö hillitsemään ahneutemme, jos se pelastaisi planeettamme?

Inka Salmi

“Nyt vähän sadetta ja ukkosta tuonne, sitten pilviä ja pilkahdus aurinkoa tänne”.

Kuullessani ensi kertaa ilmastonmuokkauksesta, minulle muodostui mielikuva sci-fi-sarjakuvien hulluista tohtoreista, jotka mielivaltaisesti manipuloivat maapallon säätä.

Todellisuudessa ilmastonmuokkaus on kaukana mielivaltaisesta säämanipulaatiosta.

Ilmastonmuokkauksen keinoja ovat esimerkiksi pienhiukkasten levittäminen yläilmakehään tai peilien sijoittaminen avaruuteen. Pilvien ja maanpinnan muokkaaminen heijastavammiksi on myös mahdollista, jolloin auringon säteily ei pääse lämmittämään maapalloa. Ilmakehästä voitaisiin sitoa hiilidioksidia lannoittamalla meriä ja istuttamalla puita.

Tekniikoilla tavoiteltaisiin maapallon lämpötilan alentamista. Tämä tavoite on tutkijoiden mukaan mahdollinen, mutta sisältää vielä paljon ongelmakohtia.

Ilmastonmuokkauksen ongelmakohdissa tulee esille ihmisen taipumus opportunismiin ja itsekeskeisyyteen. Tästä syystä ilmastonmuokkauksen keinojen käyttöönotto vaatisi selkeän lainsäädännön.

Ilmastonmuokkaus on erittäin halpa tapa torjua ilmastonmuutosta. Voi vain kuvitella, miten tätä edullista keinoa voitaisiin käyttää oman hyödyn tavoitteluun.

Esimerkiksi siirtymä päästötavoitteisiin sekä uusiutuvien energioiden hyödyntämiseen voisi päätyä vaakalaudalle.

Jos teknologian avulla hillittäisiin ilmastokriisiä, saattaisivatko fossiilisilla polttoaineilla voittoa tahkovat valtiot pitää entistä hanakammin kiinni likaisista rahoistaan?

Mentaliteetilla: ”tutkijat ja tieteilijät hoitavat homman”, lähdetään helposti lipsumaan omasta urakasta kitkeä päästöt nolliin.

Näin ei saa käydä. Ilmastonmuokkausta ei ole kehitelty kestämään loputtomiin, vaan ennemmin antamaan lisäaikaa muutokseen kohti kestävää yhteiskuntaa.

Tunnen lohdullisuutta siitä, että keinoja maapallon pelastamiseksi on kehitteillä. Lohduttomuus astuu peliin siinä, kun ihmisten pitäisi nöyrtyä toimimaan yhteisen, eikä vain oman edun tavoittelemiseksi.

Myös oma napa on pulassa, jos maapallon napajäätiköt sulavat.

Tätä on kuitenkin vielä vaikea hahmottaa konkreettisesti, koska ilmastonmuutoksen seuraukset eivät vielä kosketa kaikkia. Tulevaisuudessa koskettaa, joten olisi myös oman edun mukaista toimia yhteistä hyvää tavoitellen. Yhteinen etu ei tarkoita vain oman perheen, kaupungin tai valtion taloudellista menestystä ja paremmuutta muihin nähden. Ilmastonmuutoksen torjumisessa yhteinen etu on globaalia.

Kansainvälinen Pariisin ilmastosopimus oli yhteinen askel kohti parempaa. Sopimuksessa päämääränä on pitää maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahdessa asteessa suhteessa esiteolliseen aikaan. Pyrkimys olisi rajata lämpeneminen alle 1,5 asteen.

Pyrkimykset kohti alempaa keskilämpötilaa ja pyristelyt irti päästöistä vaatii kuitenkin aikaa. Ilmastonmuokkauksen tekniikoilla voitaisiin antaa tätä arvokasta aikaa uusien päästöttömien yhteiskuntarakenteiden luomiseen.

Tekniikat lieventäisivät ilmastokriisin seuraamuksia, kunnes ihmiskunta on omaksunut elämäntavan, joka ei kulje kohti tuhoa. Monet tutkijat näkevätkin ilmastonmuokkauksen nimenomaan hätä- ja lisäaikaratkaisuna.

Sitä ei voi painottaa liikaa, kuinka tärkeää on, että jokainen kantaa kortensa kekoon.

Globaaleja tavoitteita jahdataan päästökaupalla, verotuksilla ja projekteilla. Suureen mittakaavaan asettuisi myös ilmastonmuokkaus. Yksilön vastuunkannolla on tässä kokonaiskuvassa kuitenkin myös merkittävä rooli, koska yksilöiden sopeutuminen yhteiskunnallisten rakenteiden muutoksiin tekee uusista rakenteista toimivia ja kestäviä.

Sitä ei voi painottaa liikaa, kuinka tärkeää on, että jokainen kantaa kortensa kekoon. Keon kasaamiseen tarvitaan nyt kuitenkin enemmän kuin lähiruoan suosiminen ja työmatkapyöräily. Ilmastonmuutoksen torjumisen keko kasataan perusteellisilla yhteiskunnan rakenteiden muutoksilla. Nämä rakenteiden muutokset vievät aikaa, jota ei ole riittävästi.

Se, miten olemme päätyneet ilmastokriisin partaalle, on ihmisen ahneuden seuraamusta. Se, miten voisimme ratkaista ongelman, vaatii irrottautumista tästä ahneudesta ja ymmärrystä yhteisestä hyödystä.

“Änkytys ei ole kuolemantuomio” – Liana Linvik änkyttää, mutta ei anna sen enää olla elämänsä esteenä

Liana Linvik, 27, huomasi ala-asteella änkyttävänsä, mutta ei silloin vielä ajatellut sen olevan huono asia.

Yläasteella muiden kommentit saivat hänet kuitenkin uskomaan, että se ei ole tavallista, vaikka Duodecimin mukaan änkytystä ilmenee noin viidellä prosentilla suomalaisista.  Linvikiä pilkattiin änkytyksestä, joka johti lopulta puhumattomuuteen sekä sulkeutumiseen.

– Kun yläaste alkoi, minun oli vaikea puhua varsinkin ventovieraille, Linvik kertoo.

Silloin hän ajatteli, että änkytys olisi esteenä elämässä etenemiselle. Tätä ovat tukeneet kokemukset työnhaussa, jolloin häntä on syrjitty.

– On annettu ymmärtää, ettei minua palkata, koska minulla on änkytystä.

Linvik on nyt kuitenkin ymmärtänyt, että todellisuudessa änkytys ei estä häntä tekemästä mitään. Hyväksymisessä on auttanut vertaistuki muilta änkyttäviltä ihmisiltä. Hänen mielestään änkytys on vahvuus, joka on osa elämää.

– Mielestäni änkytys ei ole kuolemantuomio. Se pitää vain hyväksyä.