Laadunhallinta TAMKissa

TAMKin laatupolitiikka

TAMKin visiona on olla kansainvälisesti Suomen johtava ammattikorkeakoulu. Työelämäkorkeakouluna varmistamme opiskelijoillemme parhaat oppimismahdollisuudet ja osallistumme alueen työelämää kehittävään tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Laatujärjestelmän tehtävänä on tukea ja ohjata TAMKin vision ja ammattikorkeakoululle asetettujen tavoitteiden toteutumista kiinteänä osana johtamisjärjestelmää ja päivittäistä toimintaa.

Laadunhallinnan keskeisenä periaatteena on toiminnan jatkuva arviointi ja kehittäminen palaute- ja seurantatiedon perusteella - tavoitteena on edistää toimintakulttuuria, jossa mahdollistuu oman työn ja toiminnan arviointi sekä siihen perustuva jatkuva oppiminen ja kehittäminen. Arviointia ja korjaavia toimenpiteitä tehdään tarvittaessa välittömästi sekä kiinteänä osana vuosittaista koko korkeakoulua koskevaa sisäistä tavoitesuunnittelua.

Laadunhallinta ja toiminnanohjaus -yksikkö raportoi laatujärjestelmän toimivuudesta vuosittain Korkeakouluneuvostolle sekä säännöllisesti laatutyöryhmälle ja laajennetulle johtoryhmälle. Kuvaus laatujärjestelmästä ja toimintaohjeet on koottu korkeakouluyhteisön intranetiin. Laadunhallintaan liittyvä viestintä ja vuorovaikutus toteutuvat aktiivisesti eri foorumeilla – laatutyön periaatteina ovat avoimuus, yhteistyö, jakaminen, keskinäinen riippuvuus ja rehellisyys.

Laatujärjestelmä

TAMKin laatujärjestelmä on kokonaisuus, joka käsittää ne menettelytavat, prosessit ja järjestelmät, joiden avulla korkeakoulu ylläpitää ja kehittää koulutuksen, tutkimuksen ja kehityksen sekä muun toimintansa laatua.

Laadunhallinta on toiminnan tavoitteellista kehittämistä ja jatkuvaa arviointia palaute- ja seurantatiedon perusteella. Laadunhallinta kattaa koko organisaation toiminnan ja siihen osallistuvat kaikki korkeakouluyhteisön jäsenet oman työnsä, opintojensa tai muun toimintansa osalta.   

PDSA-sykli (Plan, Do, Study, Act) toimii TAMKIn viitekehyksenä toiminnan ja laadunhallinnan kehittämisessä. Tavoitteena on toiminnan parantaminen ja oppiminen jatkuvana prosessina.

TAMKin laatujärjestelmä

Laadunhallinnan vastuut

TAMKissa laadunhallinta on integroitu osa kaikkea toimintaa. Vastuu laadusta ja sen kehittämisestä kuuluu jokaiselle toimijalle oman tehtävän ja siihen liittyvien vastuiden mukaisesti.

Laadunhallinnan periaatteista päättää Korkeakouluneuvosto. Rehtori vastaa ammattikorkeakoulun hallituksen ja korkeakouluneuvoston päätöksien toteuttamisesta korkeakoulussa ja korkeakoulun laadunhallinnan päälinjoista. Laatujärjestelmän ja laadunhallinnan kokonaisuuden kehittämisestä vastaa varatoimitusjohtaja tukenaan laadunhallinta ja toiminnanohjaus -vastuualue.

Laadunhallinnan tavoitteiden konkretisointia ja järjestelmän kehittämistä koordinoi laatutyöryhmä, joka edustaa kattavasti TAMKin eri yksiköitä ja opiskelijoita. Laatutyöryhmän tehtävänä on toimia laatujärjestelmää ja sen kehittämistä arvioivana, koordinoivana, valmistelevana ja tukevana asiantuntijatyöryhmänä. Laatutyöryhmän jäseniä kutsutaan laatuvastaaviksi.

Johdolla on keskeinen rooli tukea TAMKin uudistumista asiantuntijaorganisaationa ja toiminnan kehittäjänä laadunhallinnan avulla. Johtajat osallistuvat vastuualueensa strategia- sekä laadunhallintatyöhön sekä vastaavat vastuualueeseensa kuuluvien tehtävien suunnittelusta, toteuttamisesta, seurannasta, arvioinnista ja kehittämisestä linjausten mukaisesti. Tutkinto-ohjelmien laadunhallinnasta vastaavat koulutuspäälliköt.

Opiskelijat osallistuvat opetuksen ja TAMKin toiminnan kehittämiseen antamalla opintojakso- ja opiskelijapalautetta (= opiskelijan oikeus ja velvollisuus, Tutkintosääntö 4 §) sekä osallistumalla erilaisten työryhmien ja TAMKin hallituksen työskentelyyn. Opiskelijat ovat mukana myös kehittämishankkeissa ja kokeiluissa. 

Sitoumukset ja arvioinnit

Tampereen ammattikorkeakoulu on sitoutunut kansallisiin ja kansainvälisiin laadunhallinnan periaatteisiin. TAMK on läpäissyt kansainvälisen auditointiryhmän toteuttaman laatujärjestelmän auditoinnin vuonna 2016 (voimassa 14.3.2022 saakka).

Tulevaan auditointiin valmistaudutaan TAMKissa aktiivisesti.

TAMK osallistuu koulutusalakohtaisiin arviointeihin ja akkreditointeihin. Degree Programme in Environmental Engineering tutkinto-ohjelma akkreditoitiin vuonna 2018 (ks. raportti).

Ulkoisten arviointien ja auditointien lisäksi itsearviointi on kiinteä osa TAMKin laatujärjestelmää ja vuosittaista tavoitesuunnitteluprosessia. Laatujärjestelmän kautta saatavaa tietoa hyödynnetään laajasti TAMKin toiminnan kehittämisessä ja suuntaamisessa.

Tampereen ammattikorkeakoulu on sitoutunut keskeisiin kansallisiin ja kansainvälisiin vastuullisen tieteen periaatteisiin. Ammattikorkeakoulu noudattaa korkeakouluyhteisön avoimen tieteen linjausta, on sitoutunut Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeisiin ja on Tampereen alueen ihmistieteiden eettisen toimikunnan jäsen.

Yhteystiedot

  • Varatoimitusjohtaja Mikko Naukkarinen, mikko.naukkarinen@tuni.fi
  • Kehittämispäällikkö Piia Tienhaara, piia.tienhaara@tuni.fi (Laadunhallinta ja toiminnanohjaus -vastuualue)
Karvin laatuleima