Hyppää pääsisältöön

Vincit Oyj:n henkilöstöjohtaja Johanna Pystynen: "Osaamista voi kehittää vasta, kun sen merkitys ymmärretään"

Julkaistu 9.3.2020
,
päivitetty 9.3.2020
Tampereen korkeakouluyhteisö
Vincit Johanna Pystynen
Vincitillä osaamisen kehittämistä tuetaan tiedolla: kun työntekijä ymmärtää oman osaamisensa merkityksen, kasvaa motivaatio taitojen ylläpitämiseen ja jalostamiseen. Henkilöstöjohtaja Johanna Pystynen uskoo, että työnantajan tehtävänä on mahdollistaa työntekijän kehittyminen – holhoojan roolin voi suosiolla unohtaa.

Maailma muuttuu niin nopealla tahdilla, ettei osaamisessa voida lukittautua tiettyihin teknologioihin tai menetelmiin. It-alalla muutos on arkipäivää: digitaalisuus tulee yhä tärkeämmäksi osaksi yritysten liiketoimintaa, ja it-toimittajilta vaaditaan entistä laajempaa osaamista.

Vincitin henkilöstöjohtajan Johanna Pystysen mukaan tärkeintä onkin kyky ottaa uutta haltuun ja oppia pois vanhasta, sillä tämän ajan ongelmia ei ratkaista vanhentuneilla keinoilla.

Yhteinen päämäärä motivoi kehittymään

Vincit on rakentanut toimintakulttuurin, jossa monet perinteiset tavat loistavat poissaolollaan. Esimiehille kuuluvia tehtäviä on hajautettu tiimeille. Kukin tiimi huolehtii itse esimerkiksi siitä, että sen osaamispohja on toiminnan kannalta oikeanlainen, ja tiimin jäsenten keskinäinen roolitus järkevä.

Pystysen mukaan näitä ratkaisuja ei tarvitse tehdä yksin tai ilman tukea: työnantaja auttaa niin yksilöä kuin tiimejäkin osaamistarpeiden tunnistamisessa ja uuden kehittämisessä.

Ihmiset ovat yksilöitä, eikä kaikkien tarvitse kehittyä samaan suuntaan. Meillä pidetään tärkeänä, että henkilöstöllä on runsaasti erilaisia tapoja rakentaa itselleen sopiva osaamisen kehittämisen polku.

Pystynen uskoo, että tieto oman osaamisen merkityksestä tukee sen kehittämistä ja ylläpitoa. Kun ihminen saa tietoa siitä, miten hänen osaamisensa vaikuttaa esimerkiksi hyvinvointiin tai tiimin tulokseen, on helpompaa tarttua toimeen osaamisen kehittämiseksi.

Useimmat eivät motivoidu kehittämään työtapojaan vain itsensä takia, mutta tiimin yhteinen tulos koetaan merkitykselliseksi. Kun ymmärtää, miten oma osaaminen vaikuttaa yhteiseen aikaansaannokseen, motivaatio kasvaa. Tämän vuoksi on tärkeää, että osaamisen kehittäminen perustuu tietoon siitä, miten osaaminen vaikuttaa. Osaamisen kehittämisen vaikuttavuutta myös seurataan koko ajan, ja työnantajan tarjoamia palveluita kehitetään sen mukaisesti.

Vertaisoppimisen kynnys on pidettävä matalana

Vincitin oma osaamisen johtamisjärjestelmä ohjaa jokaista työntekijää yksilölliseen reflektointiin. Palautetta kerätään myös työkavereilta ja asiakkailta. Tiimin tunnistamien tarpeiden pohjalta johtamisjärjestelmä tarjoaa suosituksia siitä, millaiset osaamisen kehittämisen toimet ja palvelut olisivat hyödyllisiä. Jos esimerkiksi vuorovaikutus on tiimissä haastava asia, voidaan tiimiläisille tarjota alkutueksi fasilitaattori.
Vincitin kulttuuriin kuuluu myös vertaisoppiminen. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että suuri osa yrityksen tarjoamista osaamisen kehittämisen palveluista on oman henkilöstön tuottamia. Käytännössä kuka tahansa

yrityksen työntekijä voi konseptoida omaa osaamistaan palveluksi, jota muut voivat hyödyntää.

Työntekijämme ovat tässä hämmästyttävän aktiivisia. Joku saattaa aluksi arastella oman osaamisensa tarjoamista muille. Kun kollega vieressä näyttää esimerkkiä, on helppoa huomata, ettei kyse olekaan mistään kovin hankalasta asiasta. Mitä pienempiä tai yksinkertaisemmalta tuntuvia asioita uskalletaan jakaa, sitä matalampi kynnys vertaisoppimisen tapaa on myös käyttää.

Johanna Pystysen terveiset kaikille, jotka työskentelevät osaamisen kehittämisen parissa:

  1. Osaamista voi kehittää vasta, kun se on ensin tehty näkyväksi ja sen rooli ymmärrettäväksi.
  2. Jokaisen on voitava kehittää osaamistaan yksilöllisellä tavalla. Työnantajan on siis hyvä mahdollistaa paljon erilaisia polkuja, mutta holhota ei saa. Kaiken on perustuttava henkilön omaan aktiivisuuteen ja sen tukemiseen.
  3. Osaamisen kehittämisen toimenpiteissä ja palveluissa on huomioitava käyttäjäkokemus ja asiakaslähtöisyys. Näin niitä todennäköisimmin käytetään myös jatkossa.

Johanna Pystynen

  • Toiminut henkilöstöjohtajana Vincit Oy:ssä vuodesta 2012 alkaen.  Koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri.
  • Vincit on liiketoiminnan ja palveluiden digitalisointiin erikoistunut asiantuntijatalo.
  • Henkilökuntaan kuuluu noin 500 työntekijää.