Valmiit tutkinnot eivät palvele niitä, jotka haluaisivat päivittää osaamistaan ketterästi
Suomessa olisi töitä tarjolla, samoin tekijöitä. Tarpeet ja osaaminen eivät kuitenkaan kohtaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan jopa vajaa puoli miljoonaa suomalaista tarvitsee lähivuosina uudelleenkoulutusta tai laajaa lisäkoulutusta.
Uuden oppimiseen on tarjolla monia mahdollisuuksia. Erilaisia opintokokonaisuuksia järjestävät niin korkeakoulut, yksityiset toimijat ja yritykset kuin kolmas sektorikin. Oppijan tehtäväksi jää selvittää, mikä taho ja millainen kokonaisuus palvelisi parhaiten juuri häntä. Jokainen koulutustarjontaa joskus selannut tietää, ettei tehtävä ole helppo.
Tällä hetkellä uuden oppiminen on sidottu valmiiksi määriteltyihin rakenteisiin. Tutkinnon, kurssin tai tietyn opintopistemäärän suoritettuaan opiskelija saa todistuksen, jonka avulla hän voi kertoa hankitusta osaamisesta esimerkiksi työnantajille.
Vakioiduille rakenteille on toki paikkansa. Esimerkiksi lääkärin tai arkkitehdin tutkinnon tehtävänä on osoittaa, että sen suorittanut hallitsee tietyt taidot.
Työelämästä taitojaan täydentämään palaavien tarpeita valmiit opintokokonaisuudet eivät sen sijaan palvele parhaalla mahdollisella tavalla. Joko niistä puuttuu oppijan kannalta olennaisia osia, tai sitten ne sisältävät paljon sellaista, mitä hän ei tarvitse, tai minkä hän jo hallitsee. On tuskin kenenkään etu, että vuosia kansainvälisissä työtehtävissä toiminut tenttii esimerkiksi englantia vain siitä syystä, että se on määritelty opintojen rakenteessa pakolliseksi.
Osaamistaan päivittävien kannalta paras vaihtoehto olisikin usein eri toimijoiden tarjonnasta poimittu yhdistelmä: teoriaopintoja korkeakoulusta, käytäntöä alan yrityksen opeissa, taitojen syventämistä kansalaisopiston kurssilla. Tällaisen kokonaisuuden tunnistaminen ja suorittaminen on nykymuotoisessa mallissa kuitenkin vaikeaa, jopa mahdotonta. Koulutusviidakossa suunnistamista ei helpota, että oppijoille ei ole tarjolla heidän tarpeistaan lähtevää tukea oman osaamisen tunnistamiseen ja kehittämiseen perus- ja toisen asteen opintojen jälkeen.
Mikäli haluamme kannustaa yhä useampia työikäisiä kehittämään osaamistaan, on oppimiseen tarjottava nykyistä ketterämpiä polkuja.
Uskomme Tampereen korkeakouluyhteisössä, että uuden oppimista tukee parhaiten malli, jossa ihmisten on mahdollista saada tukea sekä oman osaamisen tunnistamiseen että sen kehittämiseen ja jossa itselle sopiva – mahdollisesti useiden eri tahojen tarjonnasta muodostuva – osaamisen kehittämisen polku on löydettävissä ja koottavissa yhden luukun ja alustan kautta. Tällaisen mallin luominen vaatii, että koulutustoimijat, työvoimatoimijat ja työnantajat tiivistävät merkittävästi yhteistyötään.
Tampereella työ on jo käynnissä. Rakennamme tänä vuonna alueellista jatkuvan oppimisen ekosysteemiä yhdessä muun muassa Tampereen kaupungin, ELY-keskuksen, Tampereen kauppakamarin, Pirkanmaan liiton, muiden koulutustoimijoiden sekä tietysti alueen työantajien kanssa.
Vaikka lähdemme liikkeelle paikallisesti, on tavoitteenamme löytää malli, joka voisi tulevaisuudessa palvella koko suomalaista yhteiskuntaa.
Heli Harrikari, johtaja, Jatkuva oppiminen
Katariina Yrjönkoski, erityisasiantuntija, kumppanuudet ja digitaaliset palvelut
Palaa sivulle Jatkuva oppiminen