Tuuli Nissinen: "Opintojen aikana voi muuttaa mielenkiinnon kohteitaan ja lukea monipuolisesti erilaisia kursseja, jokainen tutkinto on yksilöllinen."

Kuka olet?
Hei! Olen Tuuli, vastavalmistunut diplomi-insinööri teknis-luonnontieteelliseltä, pääaineena teknillinen fysiikka.
Mikä sai sinut kiinnostumaan teknis-luonnontieteellisestä tutkinto-ohjelmasta?
Kiinnostus luonnontieteisiin on ollut vahva jo lapsesta lähtien. En kuitenkaan vielä lukiossa tiennyt, mitä haluaisin lukea enemmän tai mihin ammattiin haluaisin työllistyä. Teknis-luonnontieteellisellä luetaan ensimmäisinä vuosina laajasti fysiikkaa, kemiaa sekä matematiikkaa, ja näistä valitaan oma suuntautuminen. Ajattelin tämän olevan hyvä vaihtoehto kokeilla laajasti erilaisia kursseja ennen valinnan tekemistä. Myös Tampere opiskelukaupunkina kiehtoi, sillä olin kuullut täkäläisestä teekkarikulttuurista paljon hyvää.
Millaista opiskelu on?
Opiskelu teknis-luonnontieteellisellä on monipuolista ja tutkinto-ohjelmassa saa hyvät perustaidot fysiikasta, kemiasta ja matematiikasta. Kurssit jakautuvat perinteisen luento-opetuksen lisäksi laskuharjoituksiin sekä laboratoriotöihin, joissa teoriaosaamista pääsee soveltamaan käytännössä ja labraympäristö tulee tutuksi. Syventävissä opinnoissa osaamista kohdennetaan tiettyyn alaan, ja kursseilla pääsee syventymään yliopistossa tutkittaviin aiheisiin.
Mitkä ovat parhaita muistojasi opiskeluista?
Ensimmäisenä mieleen tulee opiskelukaverit! Yhdessä tekeminen on pelastanut monet kurssit ja olenkin saanut ihania ystäviä. Toinen upea muisto on opintojen aikana työllistyminen Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERNiin, jossa pääsin tekemään monipuolisesti tutkimusta ja kehittämään taitojani entisestään. Koskaan ei voi tietää, minne omat opinnot johtavat!
Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on?
Tutkimustyö tuli opintojen sekä töiden aikana tutuksi, ja haluaisin jatkaa opintojani väitöskirjatutkimuksen parissa. Pidän myös teollisuuden asiantuntijatehtäviin siirtymisen avoimena vaihtoehtona.
Mitä haluat sanoa niille, jotka miettivät juuri tähän tutkinto-ohjelmaan hakemista?
Haluaisin rohkaista kaikkia siinä, että yliopistoon hakiessa omaa suuntaa ei vielä tarvitse täysin tietää! Opintojen aikana voi muuttaa mielenkiinnon kohteitaan ja lukea monipuolisesti erilaisia kursseja esimerkiksi vapaasti valittavien opintojen kautta, jokainen tutkinto on yksilöllinen.