Hyppää pääsisältöön

Täydennyskouluttautujan tarina: Kohti uutta uraa rakennusalalla

Julkaistu 1.6.2020
,
päivitetty 1.6.2020
Tampereen ammattikorkeakoulu
Juha Puskanen ja Hannu Kauranen
Muuntokoulutuksen myötä puutekniikan insinööri Juha Puskasesta tulee kahdessa vuodessa rakennusmestari.

Juha Puskaselle kuuluu kiireistä mutta hyvää. Hän suorittaa paraikaa Rakennusmestarin muuntokoulutuksen työssäoppimista Rakennusliike Laptilla Lentävänniemen kahden kerrostalon ja yhden rivitalo työmaakohteessa, josta syntyy yhteensä 72 uutta asuntoa. Opiskelun, työn ja perhe-elämän yhteen sovittaminen vaatii tarkkaa aikataulutusta, mutta haasteista on kuitenkin aina selvitty kunnialla.

Juha ei ollut ehtinyt olla kauaa työttömänä, kun TE-toimisto ohjasi hänet TAMKin muuntokoulutuksen pariin. Hän oli jo aiemmin harkinnut alanvaihtoa, sillä rakentaminen kiinnosti häntä, mutta puutekniikan insinöörin koulutus ei siihen yksin riittänyt. Lisäksi takaraivossa oli odottanut pitkäaikainen haave opiskella TAMKissa.

Muuntokoulutuksen opiskelijaryhmää Juha kuvailee motivoituneeksi. Myös TAMKin opettajat ovat ottaneet ryhmän hyvin vastaan, ja koko joukko viihtyykin hyvin keskenään niin opiskeluun kuin vapaa-aikaankin liittyvien aiheiden parissa. Ryhmä pääsi hitsautumaan entistä paremmin yhteen Müncheniin suurille rakennusmessuille suuntautuneella ekskursiolla.

Hyvänä muuntokoulutuksessa Juha pitää sitä, että rakennusmestarin tutkinnon saa käteensä jo kahdessa vuodessa. Tekniikan pohjakoulutuksen vaatimuksen vuoksi perustasoisia opintoja ei nimittäin tarvitse lukea uudelleen.

Opintojen kautta Juha on myös päässyt luomaan työelämäverkostoja. Rakennusliike Laptin työmaalla hänen työnjohdon osaamiselleen on aidosti tarvetta, ja Juha onkin tyytyväinen ollessaan hyödyksi. Työssäoppimisen lisäksi hän kirjoittaa paraikaa opinnäytetyötään samalle yritykselle. Hyvä työporukka on taannut sen, että työmaalle on myös aina mukava tulla.

Jos Juha tekisi kouluttautumispäätöstään nyt, hän olisi ehdottomasti valmis hakemaan rakennusmestarin muuntokoulutukseen uudestaankin. Monien puuseppien suvusta tulevana hän on kokenut rakentamisen kulkevan jopa hänellä veressä. Nyt muuntokoulutuksen myötä hän on päässyt tutustumaan alan toimintatapoihin, luomaan uusia kontakteja ja päivittämään osaamistaan toivomaansa suuntaan.

Tutustu tarjoamiimme täydennyskoulutusmahdollisuuksiin!

Kuva: Kaisa Andersson
Teksti: Maria Kasdaglis