Hyppää pääsisältöön

Tampereen korkeakouluyhteisö vastaa elinkeinoelämän tarpeisiin

Julkaistu 7.11.2019
,
päivitetty 23.3.2023
Tampereen korkeakouluyhteisö
ihmisiä palapelin joukossa
Korkeakouluyhteisö tarjoaa yrityksille ja organisaatioille yhteistyötä monessa eri muodossa. Pohjalla on vahva ymmärrys työelämän tarpeista ja laaja osaaminen.

Tampereen korkeakouluyhteisö toimii vahvasti mukana elinkeinoelämän kentällä tarjoten muun muassa kaikille avoimia pitkiä koulutusohjelmia sekä muita oman asiantuntijuuden ja työyhteisön kehittämismahdollisuuksia.

Organisaatiokohtaisesti korkeakouluyhteisö toteuttaa esimerkiksi erikoistumiskoulutuksia, kehittämis- ja muutosvalmennuksia, konsultointia ja ammatillisia täydennyskoulutuksia. Kasvava tarve on myös johtajien yksilövalmennuksella eli coachingilla. Tampereen yliopiston jatkuvan oppimisen palveluiden kehittämispäällikkö Päivi Mäkelä onkin tottunut mukautumaan erilaisiin rooleihin.

Olen valmentaja, kouluttaja, ohjaaja, konsultti – toimin aina sen mukaan, mitä asiakas eniten tarvitsee, Mäkelä kertoo.

Työskentely yritysmaailman ja koulutuksen rajapinnassa on luontevaa myös TAMK EDUssa asiakkuuspäällikkönä toimivalle Johanna Koivulampi-Howardille. Aiemmin Johanna työskenteli 18 vuotta yritystoiminnassa Irlannissa. Tie TAMKiin kulki International Export Competence -täydennyskoulutuksen kautta, jossa heräsi kiinnostus työskennellä täydennyskoulutuksien parissa.

Tämä välimaasto koulutuksen ja liiketoiminnan välillä on hyvin kiehtova. Innostun aina tarjoamistamme koulutuksista ja haluaisin itsekin osallistua niihin mukaan, Johanna kuvailee.

Räätälöitävyys on merkittävässä osassa korkeakouluyhteisön organisaatioille tarjoamia palveluita. Tavoitteena on saada toteutus vastaamaan mahdollisimman hyvin asiakkaan tarpeita, joten organisaatiokohtaisissa projekteissa tehdään tiivistä yhteistyötä asiakkaan kanssa prosessin eri vaiheissa.

Emme myy jotain tiettyä mallia, minkä pitäisi sopia kaikille. Jokainen asiakas on meille yksilö, Mäkelä kertoo.

Korkeakouluyhteisöllä on useita täysin organisaatiolle räätälöityjä koulutuksia, ja asiakastyytyväisyys näkyy usein pitkässä yhteisessä historiassa. Suunnittelija Jukka Sysilammen luotsaama OmaSp Master -koulutus alkoi ensimmäistä kertaa jo vuonna 2016, ja sen uusin, käynnissä oleva toteutus alkoi keväällä 2019.

Koulutus lähti liikkeelle täysin asiakkaan tarpeista ja lähtökohdista. On hienoa, että voimme tarjota omaa asiantuntemustamme heidän käyttöönsä, Sysilampi kertoo.

Yhteistyö yritysten ja organisaatioiden kanssa on tärkeää myös korkeakouluyhteisön ja yhteiskunnan väliselle vuoropuhelulle. Vaikka organisaationa korkeakouluyhteisö on tekemisissä erityisesti teoreettisen tiedon ja korkeakoulutuksen kanssa, osoittaa yhteistyön sujuvuus myös lujan sidoksen käytäntöön.

Opimme ymmärtämään entistä paremmin, mitä todelliset asiakastarpeet ovat, ja mitä elinkeinoelämä juuri tällä hetkellä meiltä odottaa, korostaa Sysilampi yhteistyön hyötyjä.

Johanna Koivulampi-Howardin mukaan liikemaailmassa yhdistyy yhteiskunnallisuus ja kansainvälisyys. Samat arvot ovat tärkeitä koko korkeakouluyhteisölle. Yhteistyö on Johannan mukaan sujuvaa silloin, kun osapuolet suhtautuvat avoimesti siihen, mitä he voivat saada toisiltaan.

Pidän kovasti ihmisten ja yritysten yhdistämisestä ja verkostoitumisesta. Täydennyskoulutuksella pyritään myös vastaamaan yhteiskunnan tarpeisiin. Koulutusyhteisössä onkin tärkeää tarkastella, pystymmekö vastaamaan haasteisiin ja muutoksiin oikealla tavalla ja riittävän nopeasti, Johanna kertoo koulutuksen haasteista.

Yhteyspäällikkönä TAMKilla media-, viestintä-, ja kulttuurialan täydennyskoulutuksissa toimiva Ari Koivumäki on samoilla linjoilla työvoima- ja koulutustarpeisiin vastaamisen haasteellisuudesta. Hänen mukaansa yhteistyö yritysten ja organisaatioiden kanssa on tärkeää myös siksi, että se lisää tietoisuutta siitä, miten monipuolista osaamista olisi tarjolla.

Lisäksi yhteistyössä ja täydennyskoulutuksissa on tärkeää, että kouluttautujat pääsevät mukaan erilaisiin projekteihin ja erikoistuvat sitä kautta.

Monialaisella korkeakouluyhteisöllä on laajat valmiudet paitsi tutkia ja ymmärtää asiakasorganisaation tarpeita, myös mahdollisuus vastata hyvin erilaisiin koulutustarpeisiin asiantuntemuksella ja vahvalla osaamisella. Palvelu on toimialariippumatonta, ja jokaiselle yritykselle ja organisaatiolle voidaan räätälöidä juuri heidän tarpeisiinsa sopiva järjestely.

Meillä on asiakkaita eri toimialoilta, sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta. Vaikka konteksti muuttuu, ovat perusperiaatteet samat: lopulta on kyse aina siitä, että ihmiset johtavat ihmisiä, kehittämispäällikkö Päivi Mäkelä korostaa.

Vaikka täydennyskoulutuksia voidaan järjestää erilaisten organisaatioiden tarpeiden pohjalta, myös opiskelijoiden töistä voidaan jatkojalostaa täydennyskoulutuksia.

Esimerkiksi Ekosetti-hanke syntyi erään lopputyön pohjalta. Hankkeella pyritään siihen, että eri media-alan ammattilaiset osaavat suunnitella tuotannon niin, ettei siitä synny ympäristöä kuormittavaa jätettä tai liikennöintiä, Ari Koivumäki avaa hankkeen tavoitteita.

Räätälöitävyys, toimialariippumattomuus ja pitkän yhteistyön hyödyt näkyvät myös yliopiston Puolustusvoimille suunnitelluissa koulutuksissa. Ensimmäiset yhteistyöhön perustuvat kurssitodistukset kirjoitettiin jo vuonna 2009, ja sittemmin yhteinen toiminta on laajentunut jopa tutkimusyhteistyöhön asti.

Tarjoamme Puolustusvoimille juuri heille suunniteltua koulutusta ja tuoreinta yliopiston tutkimusnäkökulmaa, kertoo asiakkuuspäällikkö Saila Leivo.

Vuosien yhteistyö opettaa molemmille osapuolille paljon, mutta myös lyhyemmän aikavälin koulutukset toteutetaan samalla intensiteetillä, jokaista asiakasta arvostaen. Korkeakouluyhteisö on helposti lähestyttävä ja luotettava yhteistyökumppani, ja asiakastyytyväisyys on suuri. Palvelun korkea laatu ja aidot tavoitteet näkyvät suoraan asiakkaalle.

Me teemme tätä työtä tunteella, ja haluamme, että asiakas saa aidosti hyötyä, Päivi Mäkelä tiivistää.

Katso lisätietoa yrityksille suunnatuista palveluistamme ja ota yhteyttä – etsitään yhdessä tapa hyödyttää juuri sinua ja yritystäsi!