Hyppää pääsisältöön

”Sydän on ihmisen moottori, jota ilman ei pärjää” – uutta osaamista TAMKin ja Sydänsairaalan yhteistyössä

Julkaistu 6.5.2021
,
päivitetty 6.5.2021
Tampereen ammattikorkeakoulu
Jenni Talma
Sydänhoito on kehittynyt viimeisenä vuosikymmenenä hurjaa vauhtia. TAMKin ja Tays Sydänsairaalan yhdessä suunnittelema ja toteuttama koulutus tarjoaa osallistujille ajantasaista tietoa sydänpotilaan koko hoitoketjusta.

Viime vuonna käynnistyi ensimmäistä kertaa TAMKin ja Tays Sydänsairaalan yhteinen Sydänhoitajakoulutus. Koulutuksen tavoitteena on, että sydänpotilaan hoitoketjun eri vaiheissa työskentelevät ammattilaiset saisivat kokonaiskuvan koko hoitoketjusta.

Suurin osa ensimmäisen koulutuksen osallistujista oli Sydänsairaalan työntekijöitä. Yksi heistä oli Jenni Talma, joka työskentelee sairaanhoitajana Sydänsairaalan toimenpideyksikössä.

Jenni innosti koulutukseen juuri halu saada lisää tietoa sydänpotilaan hoidon eri vaiheista. Hänen työnsä toimenpideyksikössä sisältää muun muassa pallolaajennuksia, tahdistinasennuksia ja rytmihäiriötutkimuksia.

– Hoidan potilasta hirveän lyhyen ajan. Hän saattaa olla kaksi vuorokautta sairaalassa, enkä minä tiennyt, mitä toimenpiteen ulkopuolella hänelle tapahtuu, Jenni toteaa.

TAMK kouluttajana oli Jennille jo ennestään tuttu, sillä hän valmistui vuonna 2015 TAMKista sairaanhoitajaksi. Opintojen aikana oman suunnan löytäminen mietitytti, sillä harjoittelujen myötä Jenni huomasi, ettei hän ollut hoitajana omimmillaan kolmivuoroisessa osastotyössä.

Ahaa-elämys syntyi, kun Jenni lähti opiskelijavaihtoon Unkariin ja pääsi siellä harjoitteluun kardiologiseen sairaalaan.

– Vaikutuin siitä, kuinka sydän on ihmisen moottori, jota ilman ei pärjää – mikä vaikutus sillä onkaan kaikkeen, hän kertoo.

Palattuaan Suomeen hän hakeutui ensin harjoitteluun ja sitten töihin Sydänsairaalaan. Hänellä on siis nyt meneillään jo kuudes vuosi hoitotyötä sydänsairaiden parissa. Siitä huolimatta Jenni kertoo, että Sydänhoitajakoulutus oli täynnä uutta informaatiota.

– Koulutuksessa huomasin, miten vähän sitä itse tietääkään, Jenni toteaa.

Koulutus kannatti Jennin mukaan senkin vuoksi, että sydänhoito ja etenkin toimenpidekardiologian kenttä on mennyt lyhyessä ajassa paljon eteenpäin. Viidessä vuodessa moni asia on ehtinyt muuttua tai kehittyä, joten luennoilta Jenni sai mukaansa uusinta tutkimustietoa entistä paremmista, potilasystävällisemmistä ja kustannustehokkaammista toimintatavoista.

Jenni kertoo, että opintojen pariin palaaminen tuntui mukavalta ja helpolta. Toisinaan päivät venyivät pitkiksi työn ja opintojen parissa, mutta omia aikataulujaan pystyi myös ennakoimaan ja suunnittelemaan, sillä koulutuksen tehtävät ja teemat olivat tiedossa hyvissä ajoin etukäteen. Opinnot myös kulkivat luontevasti ajatuksissa mukana läpi arjen ja muun elämän.

– Älypuhelin on aina mukana. Kun joku ajatus tai kysymys tulee mieleen, vastauksen pystyy hakemaan heti, oli sitten bussimatka tai muu hetki, Jenni toteaa.

Osallistujat tekivät koulutuksen lopputyöt suoraan omalle työpaikalleen. Jenni esimerkiksi päivitti oman yksikkönsä perehdytyslistan, joka oli jo ehtinyt jäädä jälkeen, kun uusia laitteita, lääkkeitä ja käytänteitä on tullut käyttöön niin tiuhaan tahtiin.

Oman erikoisuutensa ensimmäiseen Sydänhoitajakoulutukseen toi koronaepidemia. Koulutus alkoi maaliskuussa 2020, joten jo ensimmäisen lähitapaamisen jälkeen iso osa koulutuksesta siirtyi etäopetukseksi. Jenniä etäopiskelu ei haitannut, sillä hän oppi hyvin etäluentoja kuuntelemalla. Lisäksi osallistujat pääsivät syksyllä Taitokeskukseen tekemään simulaatioharjoituksia, mikä toi hyvän lisän etäopiskeluun.

Nyt suunnitteilla on jo uusi, alkuvuodesta 2022 käynnistyvä toteutus Sydänhoitajakoulutuksesta. Vastuuopettaja Seija Tiainen iloitsee siitä, että hyvä koulutusyhteistyö Sydänsairaalan kanssa jatkuu. Koulutus sai myös ensimmäisen ryhmän osallistujilta keskimäärin todella hyvät palautteet.

– Yhteistyö Sydänsairaalan kanssa oli erittäin hedelmällistä ja toimivaa. Meillä oli myös erittäin innostunut ja motivoitunut opiskelijaporukka, josta suurin osa oli hyvin kokeneita hoitajia, Seija kertoo.

Ensimmäisen toteutuksen palautteista nousi toki esiin myös joitakin kehittämiskohtia, joihin Seijan mukaan kiinnitetään huomiota seuraavaa toteutusta suunnitellessa. Seuraavaan koulutukseen haetaan muun muassa vielä laajempaa näkökulmaa sydänpotilaan hoitoketjusta, jotta muutkin kuin Sydänsairaalassa työskentelevät saisivat koulutuksesta vielä enemmän irti.

Jenni suosittelee koulutukseen hakemista kaikille, jotka työskentelevät sydänpotilaiden kanssa, oli oma työpaikka sitten sairaalassa, kotihoidossa tai ensiavussa:

– Jos vähääkään mietityttää, niin kannattaa hakea. Opinnot pystyy tekemään töiden ja arjen ohessa, koska tehtäviin on riittävästi aikaa. Ja vaikka oma alue olisi jo tuttu, koulutuksesta saa potilaan ohjaukseen paljon irti.

Teksti: Maria Kasdaglis
Kuva: Heini Pääkkönen