Kokemuksia

Sprint Innovation Festival tarjoaa ratkaisuja ja talentteja organisaatioiden tarpeisiin

InnoEvent Tampere -nimellä aiemmin kulkeneeseen tapahtumaan on osallistunut jo yli 70 yritystä.
Sprint Innovation Festival on vuosittain järjestettävä, opiskelijavetoisen projektitiimin suunnittelema viikon mittainen innovointifestivaali. Innovointiviikon aikana eri alojen korkeakouluopiskelijat laittavat kaikkensa peliin ratkaistakseen organisaatioiden antamat haasteet. InnoEvent Tampere -nimellä aiemmin kulkeneeseen tapahtumaan on osallistunut jo yli 70 yritystä.

Niin Tampereen korkeakouluyhteisön opiskelijoiden kuin organisaatioiden suosiossa oleva tapahtuma kerää vuosittain yhteen valtavan määrän korkeakouluopiskelijoita, yrityksiä, kuntia, kolmannen sektorin toimijoita sekä eri alojen asiantuntijoita ja tutkijoita.

Haasta opiskelijat!

Organisaatiot antavat haasteita opiskelijatiimien ratkaistavaksi. Haaste voi olla esimerkiksi uusien palveluinnovaatioiden luominen tai kokonaan uuden tuotteen kehittely. Se voi olla myös kysymys tai ongelma, jonka parissa organisaatio tällä hetkellä työskentelee.

–Oleellista on, että toimeksiannot ovat oikeita haasteita. Organisaatiot eivät keksi niitä tyhjästä, vaan  painivat todellisuudessakin näiden asioiden kanssa ja haluavat niihin uusia, innovatiivisia ratkaisuja, sanoo projektipäällikkö Lauha Peltonen Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Aiempina vuosina toimeksiannot ovat vaihdelleet Tampereen Hiedanrannan asuinalueen kehittämisestä aina tulevaisuuden vastuullisen maitoketjun ideointiin.

Sprint Innovation Festivalilla opiskelijat jaetaan  6 - 8 henkilön poikkitieteellisiin tiimeihin. Tiimeillä on viisi päivää aikaa kehitellä toimeksiantoon ratkaisu, jonka he esittelevät viikon viimeisenä päivänä. Apuna heillä on viikon aikana joukko asiantuntijoita, valmentajia ja yritysedustajia. Parhaat ratkaisut palkitaan 1000 euron palkinnolla.

"Opiskelijatiimeistä näki, että he ovat innoissaan. Pitchaukset olivat laadukkaita, ja kehitysideat antoivat paljon syötteitä tekemiseen. Yhteistyö on sujunut hyvin. Projektitiimi oli tosi hyvä sekä aikaansaava, ja järjestelyt olivat toimivat!”

Sara Kinnunen
K-ryhmä, Project specialist, design (toimeksiantajana 2018 ja 2019)

Tule opiskelijoiden luo, rakenna työnantajamielikuvaa

Organisaatiot voivat osallistua tapahtumaviikkoon myös muin tavoin, kuten aamiaisstartilla, asiantuntijapuheenvuorolla, organisaation omalla loungella tai tuottamalla osallistujille aktiviteetteja tapahtuman aikana.

– Yhteistyöpaketit räätälöidään kunki organisaation tarpeisiin sopivaksi. Organisaatioille osallistuminen tapahtumaan toimii erinomaisena tilaisuutena luoda työnantajamielikuvaa tamperelaisten korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa. Ne, jotka tulevat opiskelijoiden luo, jäävät mieleen, Peltonen toteaa.

”Uskottava ja luotettava esitys. Kohderyhmä on otettu hyvin huomioon ja ratkaisu vastasi hyvin toimeksiantoon. Monella tapaa vahva idea.”

”Idealla on bisnespotentiaalia! Super makeat brändihyödyt ja vahva linkki strategiaan. Kiehtova idea ja hieno kokonaisuus.” 

Tuomariston kommentteja opiskelijatiimien ratkaisuista ja esityksistä.

Innovointiviikko käytännössä - miten toimtaan?

Toimeksiantajan näkökulmasta prosessi sujuu yksinkertaisimmillaan näin:

1 Löydä ongelma, johon organisaatiosi tarvitsee ratkaisun.

Projektitiimi auttaa haasteen sanoittamisessa ja toimeksiannon muodostamisessa.

2 Luota tiimiin ja sen voimaan.

Viikon aikana opiskelijatiimit paneutuvat täysillä löytääkseen parhaan ratkaisun haasteeseesi. Luota heidän villeihinkin ideoihinsa ja anna heille tukesi.

3 Hyödynnä viikon tulokset.

Opiskelijatiimit tuottavat viikon aikana organisaation käyttöön useita tuoreita ratkaisuja. Hyödynnä ne! Viikon aikana myös tutustut opiskelijoihin, ja voit poimia organisaatioonne parhaat talentit.

Haluatko oman organisaatiosi mukaan tapahtumaan?

Ota yhteyttä Sprint Innovation Festivalin projektitiimiin

Vuonna 2020 Sprint Innovation Festival järjestetään 16. - 20.11.2020.

Nämäkin saattaisivat kiinnostaa sinua