Hyppää pääsisältöön
Kolme sairaanhoitajaopiskelijaa harjoittelee potilasnuken avulla.

Sosiaali- ja terveysala -osaamisyksikkö

Tampereen ammattikorkeakoulu

Yksikössämme työskentelee noin 150 asiantuntijaa ja opiskelee noin 3000 opiskelijaa. Tarjoamme sosiaali- ja terveysalan koulutusta laajasti AMK- ja YAMK-tutkintoihin johtavana koulutuksena sekä erilaisia jatkuvan oppimisen palveluja, mm. erilaista täydennys- ja lisäkoulutusta. Olemme mukana kehittämässä sosiaali- ja terveydenhuoltoalan koulutusta ja osaamista.

Sosiaali- ja terveysalan tutkinto-ohjelmat ovat kansainvälisiä, ja opintojen aikana on mahdollisuus opiskelijavaihtoon ja erilaisiin kansainvälisiin yhteistyömahdollisuuksiin. Toteutamme sairaanhoitajan tutkinto-ohjelmaa sekä suomen- että englanninkielisenä.

Käytämme opetuksessa aktiivisia opetusmenetelmiä ja näyttöön perustuvaa tietoa sekä vahvistamme kansainvälisyysosaamista. Panostamme sosiaali- ja terveysalan uuden digitaalisen teknologian hyödyntämiseen ja kehittämiseen yhteistyössä tekniikan osaamisalan kanssa.

Olemme mukana useissa kansallisissa ja kansainvälisissä työelämän kehittämis- ja tutkimushankkeissa. Hankkeet sijoittuvat monialaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon alueelle ja tulevaisuuden osaamistarpeisiin, mm. aivoterveys ja genomitieto ovat keskeisiä substanssialueita.