Hyppää pääsisältöön

Sanna Helander: ”Teen neuvolan terveydenhoitajana äärimmäisen tärkeää työtä”

Julkaistu 6.10.2021
,
päivitetty 6.10.2021
Tampereen ammattikorkeakoulu
Sanna Helanderi_opiskelijatarina
TAMKista terveydenhoitajaksi valmistunut Sanna Helander työskentelee neuvolan terveydenhoitajana. Lapsirakas Sanna kertoo löytäneensä oman paikkansa työelämässä. ”Innostun työstäni yhä edelleen. Opintojen ansiosta tulin rohkeammaksi ilmaisemaan oman mielipiteeni. Sitä taitoa on tarvinnut työelämässä.”

Kuka olet?

Olen valmistunut TAMKista (entinen PIRAMK) sairaanhoitajaksi ja terveydenhoitajaksi vuonna 2008. Asun Tampereella mieheni ja kahden lapseni kanssa. Vapaa-aikani kuluu perheen ja kotitöiden parissa, tykkään ulkoilla ja liikkua sekä lukea kirjoja.

Mikä sai sinut innostumaan terveydenhoitajan opiskelusta?

Nuorena tein opiskelujen ohella ja kesäisin monipuolisesti töitä. Pisimmät kesätyöpestit olin tehdastyössä. Olen ollut myös kouluavustajana. Terveydenhoitajaopintojeni aikana työskentelin kotihoidossa. Valmistumiseni jälkeen halusin neuvolaan töihin. Olen työskennellyt Länsi-Tampereen eri äitiys- ja lastenneuvoloissa, lyhyen aikaa myös aikuisneuvolassa. Nyt olen ollut jo useamman vuoden Tipotien neuvolassa (entinen Pyynikin neuvola) äitiys- ja lastenneuvolatyön parissa.

Millaista opiskeluaika oli?

Olen aina tykännyt lapsista. Alakoulussa minulla oli ihana ja lempeä kouluterkka. Kouluterveydenhoitajan työ kiinnosti jo aloittaessani opinnot. Tiesin, että terveydenhoitajilla on monipuoliset työllistymismahdollisuudet. Opinnoissa parasta oli teoriaopintojen käytännönläheisyys ja monipuoliset työharjoittelut – tosin useat harjoittelut toivat intensiivisyydellään opiskeluun myös haasteita. Suola ja sokeri olivat ihanat opiskelukaverit, joista osan kanssa ystävyys ja yhteydenpito on säilynyt.

Mikä on tutkinnon merkitys omalle urallesi?

Ilman terveydenhoitajan tutkintoa en voisi tehdä tätä työtä. Terveydenhoitajan työssä olemme yhteiskunnan näköalapaikalla. Meillä on mahdollisuus tukea perheitä ja yksilöitä terveyttään koskevissa valinnoissa ja antaa tukea ja neuvoja erilaisissa elämäntilanteissa. Neuvolan terveydenhoitajana varmistamme osaltamme terveellisen ja turvallisesti sujuvan odotusajan, tuemme vanhemmuuteen kasvamisessa ja perhe-elämän sujumisessa. Seuraamme ja tuemme lasten kasvua, kehitystä ja terveyttä neuvolatarkastuksissa. Rokotusohjelman turvallinen toteuttaminen on tärkeä osa terveydenhoitajan työtä.

Kenelle suosittelet terveydenhoitajan koulutusta?

Me terveydenhoitajat olemme kaikki erilaisia. Monenlaisia persoonia mahtuu joukkoomme. Hyödyksi työssä on, jos omaa ripauksen lempeyttä ja rohkeutta, ja aimo annoksen maalaisjärkeä, ja pystyy kohtaamisiin erilaisten ihmisten kanssa. Jos sinua kiinnostaa mielenkiintoinen ja monipuolinen itsenäinen työ eri-ikäisten ihmisten parissa, terveydenhoitajan koulutus voisi sopia sinulle.

Tutustu terveydenhoitajan tutkinto-ohjelmaan